Heikot naiset

Tapahtuipa kerran, että luuseri tapasi neitosen, joka oli täydellinen. No sattui myös kaikenlaista, joka pilasi asian, mutta miksi kirjoitan tätä. Joillekin naisille on mahdottomuus sopia eron tullessa tilanne niin, että kaksi ihmistä voisi olla ystäviä. Ei vaikka eron tullessakin he olisivat todella hyvissä väleissä ja vielä jopa pitäisivät miehestä. Ystävyys kuitenkin on mahdottomuus. Ymmärrän kyllä tavallaan, että tunteet ovat kovasti päällä, mutta minusta on heikon ihmisen merkki, että ei pysty pitämään ihan normaalia ihmissuhdetta toiseen ihmiseen, kun pystyy pitämään sitä muihin ihmisiin kuitenkin. Ei ystävyys tarvitse välttämättä sitä merkitä, että tavataan koko ajan, mutta enemmän sitä että voi tervehtiä tavattaessa ja joskus vaihtaa kuulumisia. Pitääkö toinen ihminen heittää roskiksesta alas saman tien?

Olen oikeasti miettinyt, onko syy ristiriidoissa itsensä kanssa. Olen miettinyt yhdeksi syyksi voimakasta seksuaalisuutta, jota vastaan nainen käy sotaa, eikä ole sinut itsensä kanssa. Mutta tiedä häntä. Jään vain kummastelemaan asiaa, enkä ala analysoimaan sitä.

luuserin huokaisu

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne. Projektini on antanut jotain tasapainoa elämääni, joten en ole nähnyt tarvetta kirjoittaa. Eilen muutama pilveä liipotti elämäni taivaalla, mutta liipotus oli aika merkityksetöntä. Erään ihmisen kohtaaminen. Eräs pikku huokaisu.

Ajattelin jatkaa uraani kyseinalaisten julkaisujen saralla. Vaikka projektini etenee, niin alan viemään täällä eteenpäin toisenlaista projektia. Tai en tässä blogissa, mutta tämän vierellä. Olen hahmottanut toisen tarinan juonen ja epäilen sen tulevan hyvin luetuksi tarinaksi netissä. Ehkä saman tien palautan myös tämän blogin aikuistason päälle.

luuserin muutoksia

Loin tänään itselleni oma foorumin, oman sivustoni ja muut ihmellisyydet omaan domainiini, mutta ne eivät mitenkään liity tähän hiljaiseen blogiini, johon syötän elämäni pieniä linjoja eteenpäin.

Eräs neitonen ehdotti tänään, että menisin katsomaan erästä vanhaa sarjaa luoksensa. Kauniisti kieltäydyin. En ollut sillä päällä. Keskityin mielummin luomiseen. Tiedän että minua olisi voinut odottaa melko seksirikas ilta, mutta annoin olla. Elämässä on muutakin. On jo jokunen päivä, kun viimeeksi annoin itseni lentää pyörällä ja tuntea, miten keuhkoni henkästyvät polkiessani eteenpäin. Kaipaan tuota tunnetta. Vappu oli kuitenkin melko masentava kokemus, joten annoin tältä illaltakin olla. Hieman on periksiantamisen tunnetta nyt ilmassa. Mutta eiköhän se tästä.

Eteenpäin mennään.

luuseri ja seksi

Seksi näyttää olevan oikeasti ainoa asia, joka naisia lopulta kiinnostaa. Useimmilla naisilla on niin vähän oikeita puheenaiheita ja asioita vaatteiden lisäksi, josta kykenevät puhumaan, että he innostuvat vain jos puhutaan seksistä. He väittävät, että haluavat keskustella kaikenlaisista asioista, mutta kaikki aiheet mitkä liittyvät seksiin stimuloivat heidät heti puhumaan. Omituinen asia.

Vaikka naiset valittavat, että ei heitä kiinnosta miehet, jotka kokoajan ovat ehdottelemassa, niin nämä samat naiset oikeasti odottavat, että heille ehdotellaan. Se antaa heille itseluottamusta? En tiedä, mitä se antaa. Kiksejä?

Miten päädyin tähän? Aikani naisia juttettuani eri paikoissa ja hetkinä, se on vain suorin havainto, jonka olen tehnyt vuosien aikaskaalalla. Jos ei tiedä, miten saa naisen huomion, niin jotakin seksiin liittyvää peliin. Se ei välttämättä tarvitse olla suoraan sanaa seksi sisältävää, mutta esimerkiksi flirtti, joka vahvasti viittaa mitä mies on vailla - sillä pääsee pitkälle.

Raflaavasti toistaen. Naiset ovat kiinnostuneita keskustelemaan vain aiheista, jotka johtavat seksiin. Poikkeuksia löytyy ja  heidän kanssaan on hauska jutella, mutta suurin osa polkee tuota mainittua polkua. Masentavaa mutta totta.

luuseri ja sorsa

Se tuli pyörätiellä vastaan.
Vaappui ja nokki asfalttia.
Ei tuntunut välittävän, kun syöksyin sitä kohden pyörälläni lintujen musiikin säestämänä.
Kunnes oli melkein luona, se keikautti päätään; katsoi minua ja nosti siipensä ja lensi alta pois.
Ajoin paikan yli, missä se hetki sitten oli ollut.

Eräs neito luki pienen pätkän kirjoitusprojektistani. Osa oli hänestä loistava. En itse ole niin varma tekeleen loistokkuudesta.

Luuseri jutustaa

Ihan liian paljon keskusteluja eri ihmisten kanssa. Ihan liikaa tapahtumia. Joku nainen tuskailee, että on ihastunut nuorempaa työkaveriinsa. Ja kaiken keskellä nuori tyttö kaukana saa veitsestä mielenhäiriöiseltä, joka haluaa hoitoon.
Mietin onko puukottaminen oikeasti seurausta maamme politiikasta olla antamatta hoitoa ja läheisyyttä niille, jotka ovat sen tarpeessa. Onko puukottaja pieni ihminen, joka sekosi päästään yhteiskunnan julman kohtelun takia ja teki aivan käsittämättömän teon. Ja nyt skandaalilehdistö on iloissaan ja kuolleen ystävät sekaisin järkytyksestä.

Mutta elämä kiitää eteenpäin.

Aion pitää tänään tauon sosiaalisissa suhteissani. Eristäytyä olemaan vain itselleni. Ehkä vain kirjoitan ja puran ajatuksiani. Pitää myös piirtää eräs juttu, jonka liitän kirjoitelmaani. Mutta aikaa on niin rajatusti. Aika onkin suurin ongelmani, sillä kaikki mitä on ympärilläni, on vain minun yksin hoidettava. Kun pelaa elämässä korttinsa niin, että ei ole sellaista ihmistä vierellä, joka pystyisi olemaan se toinen voima vierellä, niin näin käy. Elämää on vedettävä sadalla prosentilla eteenpäin ja piiskattava itseään antamaan kaikkensa.
Aloitin tämän blogin kirjoittamalla naisista - menneistä naissuhteistani, läpi käydyistä naisista ja mahdollisista nykyisistäni. Nykyisistä ei ole paljon sanottavaa. Jotain olematonta ja jotain minkä olen hylännyt. Nyt minulla on lähinnä suhde kirjalliseen työhöni, joka on koko elämäni; Ja tähän blogiin, jossa puran mieltäni suurelle valtamerelle nimeltä internett - paikkaan, jossa botit metsästävät tietoja; mainostajat metsästävät rahoja; ja julkisuuden kipeät kirjoittelija paukuttavat sanoja kaikkien näytille - sanoja joita niin harvat löytävät loputtoman labyrintin sokkeloissa.

Kaiken keskellä luuseri on yhä yksin. Sielujen symbatia on kaukana kaukana muualla.

Mutta mikä on positiivista? Sain tästä purkauksestani voimia kirjoittaa projektiani eteenpäin. Tuottaa itselleni jotain elämän arvoista. Ja kyllä aion olla sekopää ja näyttää kesken-eräistä palastani toiselle ihmiselle, kun se on valmis. Mitä hävittävää minulla on avautua. Ei mitään. Elämäni on laskeva aurinko ja ennen lopullista aurinkon laskua ihmisen on elettävä kovemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Luuseri ja luominen

Uusi ehdokas kirjoittamisen maailmaan pomppi tielleni joitakin aikoja sitten. Eilen hän ehdotti tapaa tulla mukaan projektiini ja aloin miettimään asiaa. Vaikka olen aika vainoharhainen joskus ihmisten motiveista olen melkein sillä mielellä, että imaisen hänet mukaan - ehkä.

Kiire on uskomaton. Kaikkea pitäisi tehdä. Pitäisi tehdä töitä. Pitäisi kirjoittaa. Pitäisi rakentaa. Pitäisi luoda yhteyksiä ja verkostoja ja ylläpitää niitä. Ihmisen aika on niin rajallinen ja vuorokaudessa on niin vähän tunteja. Tietenkin kuntoilu on myös tärkeätä jos sen saisi tunkettua jonnekin väliin.

En ole koskaan tyytyväinen mihinkään ja mökötän nurkassa onnistumattomuuttani. Ja väsähdän kun kukaan ei painosta minua eteenpäin. Oveluudella voi kuitenkin pelata itseään vastaan ja taikoa mainitsemani ehdokkaan puskemaan itseäni eteenpäin. On syy ja motiivi luoda - mutta kun ei voi olla varma, onko hän tehtävään oikea. Mainittu vainoharhaisuus.

Miksi ihminen on vainoharhainen? Ihminen on epävarma itsestään, eikä kykene hahmottamaan ovatko muut ihmiset oikeasti luotettavia. Ihmisellä voi olla muistoja, jotka osoittavat muiden olevan epäluotettavia tai ainakin että on itse kykenemätön tulkitsemaan muita ihmisiä.

Harha voi siis tulla joko sisältä tai ulkoa. Useimmiten se kai tulee sisältä päin. Ihminen on usein epäluuloinen luonostaan. Epäluuloisuus kuuluu elämään. Kun jokin asia on tärkeä, niin epäluuloisuus ja varovaisuus lisääntyy. Luominen on minulle tärkeä asia, joten luonnolisesti suhtaudun epäillen kaikkea kohtaan, joka voi vahinkoittaa luomisprosessiani.

Elämä on sellainen.

luuseri ja filosofit

Filosofian tehtävänä on luoda käsitteitä ja tuoda esiin asioita, joita emme ehkä muuten huomaa.

Olen viime aikoina tajunnut, että  länsimaisen historian aikana olla jonkinlaisia ideologisia tai uskonnollisia authoriteetteja, jotka kertovat : hei minun mielestäni asia on nåin, teidän muidenkin pitäisi ajatella näin. Keskiajalla tämä oli suorastaan rikos ajatella toisella tavalla kuin historian suuret filosofit olivat ajatelleet. Sitten eräs filosofi sai aikaan venäjän vallankumouksen. Muissakin yhteydessä näitä filosofeja on kuunneltu. mm. Eräs suomalainen talousvaikuttaja liputtaa puoliavoimesti erästä amerikkalaista filosofia, jolla on maanosassaan kulttimaine.

Mikä kaikilla ideologisilla filosofeilla on ollut kautta aikain yhteinen tekijä? He ovat olleet enemmän tai vähemmän väärässä. Kukaan filosofi ei ole kyennyt ajattelemalla luomaan täydellistä elämän mallia, joka ratkaisee kaikki maailman ongelmat ja tuo onnen elämään. On aivan liian vaikeata yrittää todistelulla määrittää ihmisen käyttäytymisestä ne seikat, jotka tilannekohtaisesti johtavat kaikkien kannalta parhaaseen ratkaisuun. Ideologit ajavat enemmän omien tarpeidensa toteuttamista ja oman ihanne maailmansa toteuttamista kuin oikeasti yrittäisivät luoda määritteen siitä miten maailma oikeasti toimii.

Suuret ideologiset filosofit ovat aina olleet vallanhaluisia. Tehkää kuten minä sanon ja maailma paranee.

Ja ihmiskunta kuuntelee aina näitä idiootteja.

Miksi?

Koska ihmiskunta ei halua uskoa niitä pieniä hahmoja, jotka oikeasti tuntevat tasapainoittelevan maailmamme säännöt. He eivät huuda ideoitaan ja määräyksiään ja yritä saada itselleen mainetta ja kunniaa. Heistä ei kannata välittää, vaan aina pitää yrittää jotain mikä on tuomittu tuhoon. Ihmiskunta on kokonaisuudessaan lauma sopuleita, jotka menevät minne käsketään. Hei eivät uskalla huutaa: Hei mitä järkeä tässä on.
Tämä pätee varsinkin suomalaisiin.

luuseri ja koulukiusaaminen

Luin artikkelin koulukiusaamisesta. Olin juuri ollut lenkillä ulkona ja olin hyvällä päällä. Moikkailut joitakin naapureita. Sitten asetuin pöydän ääreen lukemaan lehteä ja siinä se oli. Miten koulukiusatulle psykiatrinen sairaala oli ainoa pakopaikka. Siinä oli kertomus kaverista, jota oli heti ensimmäisestä luokasta alettu kiusaamaan ja hän oli kestänyt aika monta vuotta. Lopulta voimat päättyivät ja hänet vietiin hoitoon.
Siis kiusattu vietiin hoitoon, mutta kiusaajat saivat vapaasti jatkaa hommiaan, eikä heitä toimitettu hoitoon.
Aika nurinkurista.
Itse kestin vaivon yhdeksän vuotta eikä kukaan tullut tarjoamaan mitään ratkaisua, vaan enemmäkin syytä etsittiin minusta itsestäni. Voi olla että olin heikko lapsi, mutta onko syy kiusatun, jos hän ei jaksa taistella päivästä toiseen muita vastaan? Lukiessani artikkelia tulin yhä vahvemmin siihen tulokseen, että yhteiskunnassamme on vikaa. Lapsista oikeasti ei välitetä. Voi olla hyvin mahdollista, että opettajakunnasta jotkut ovat lapsena kuuluneet kiusaajiin ja heistä on ihan oikein, että heikompia sorretaan. Monet päättäjämme ovat koulukiusaajia ja näin ollen he ovat täysin sokeita tuntemuksille, mitä ihminen voi tuntea ollessaan joka päivä kidutettuna.

Sitä suurempi oppilaskoko, sitä todennäköisempää että kiusaamiseen ei mitenkään puututa ja se jatkuu edelleen. Nykyiset päättäjät, jokainen heistä kannattaa koulukiusaamista, koska koulujen kokoja ei yritetäänkään pienentää. Paljon tärkeämpiä asioita ovat monesti määrärahat suurille musiikkitaloille tai sellaisiin rientoihin, joista päättäjät pitävät. Kukaan ei oikeasti kunnissa tai valtion taholla aja koulujen luokkakokojen pienentämistä ja koulujen määrän kasvattamista, vaikka tämä toisi selkeästi töitä lisää ja myös selkeästi tekisi suomesta oppineemman maan. Voisimme olla jotain enemmän moninkertaisesti, jos vain yrittäisimme.

Mutta kukaan ei oikeasti välitä. Ei niin tippaakaan. Tätä varten en usko positiiviseen tulevaisuuteen ja lupaan edelleen olla omahyväinen paskiainen, mitä tulee jokaiseen joka yrittää nähdä rahan olevan kaiken a ja o sekä jokaiseen jolle vallan halu on itseoikeus. Ja näitä ihmisiä on paljon.

luuseri: arvostelija kurkistaa

Ostin eilen kirjan kirjakaupasta. Tyypillinen meikäläisen heräteostos. Ian. M. Banksin Pintakuvio. Aloitin lukemaan sitä ja tulin siihen tulokseen että viihdyttävä teos, vaikka syvällinen se ei selkeästi ole. Mutta kuka tässä maailmassa kaipaa syvällisyyttä, vaan viihdyttävyys on kaiken A ja O. Kirjoitan kuitenkin niin syvällistä tekstiä, että ei jaksa paneutua toisten syvällisyyksiin, vaan on ihan mukava lukea näitä kirjoja, jotka koskaan eivät tule saavuttamaan mitään kaunokirjallisuuspalkintoja. Ja tästä ei kannata päätellä, että uskoisin itse voittavani koskaan minkään palkinnon mistään. Nauran koko ajatukselle.

Oliko rumasti sanottu kirjailijasta? Ei Banks huono kirjailija ole. Hän ei vain yritä olla tekosyvällinen. Hän kertoo tarinansa toiminnan kautta. Sanoma tulee siitä, että ymmärtää hahmoja ja sitä kulissia, jossa he liikkuvat. Sanoma ei isketä suoraan lukijalle paloiteltuna, kuten monet kirjailijat yrittävät tehdä.

Eli nyt herää kysymys, onko kirja sittenkin piilosyvällinen. Vastaus: Mistä tahansa teoksesta saa syvällisen, kun sitä alkaa pohtimaan. Jopa eräästä videosta, jonka katsoin muutama päivä sitten - ainoa ostamani halppiselokuva, jota aloin kelata alun jälkeen ja jätin lopun katsomatta. Äärimmäisen huono elokuva. Käsikirjoitusta siinä ei ollut varmaan lainkaan.
Kertoo paljon, että jätin yli puolet elokuvassa katsomatta, sillä yleensä katson koko elokuvan. En mainitse edes elokuvan nimeä, ellei sitä joku erikseen kysy.

Tämä elokuva ei kuitenkaan ollut Iron Sky, jota kävin teatterissa katsomassa. Piristävä erillainen suomalainen elokuva - Aivan, sana suomalainen kuvaa sitä hyvin. Käsikirjoittaja ei ollut osannut yllättää lainkaan, vaan kirjoittanut juonen juuri omalla tyylillään. Käsikirjoittajasta ei voinut erehtyä ja lopputekstit varmistivat sen olevan Sinisalon käsialaa. Jokainen voi päätellä tästä mitä vaan, mutta käsikirjoitus oli hyvä, mutta ei niin sulava että olisi tehnyt elokuvan käsikirjoituksen puolesta mestarilliseksi. Hyviä juttuja siinä oli. Suomalaisvitsi oli oikeasti hauska. Ja elokuvateatterikohtaus nauroi itselleen. Viitteet muihin elokuviin olivat peitossa, mutta löydettävissä, kun keskittyi niihin. Tehosteet oli tehty kotimikrolla, joten mikään tehosteiden riemujuhla tämä ei ollut. Mutta pienellä budjetilla tehdyssä elokuvassa ei mitään tehostejuhlaa voi ollakaan - eli näytteleminen ja juoni pyrkivät tasamaan tehosteiden heikkoutta. Kaikessa kuitenkin on petraamista.

Mutta elokuva tulee olemaan klassikko. Aivan ehdottomasti. Todennäköisesti maailmanmittakaavassa. Ja vaikka elokuva oli halvan budjetin elokuva, niin rikkoihan se silti suomen kalleimman elokuvan rajan. Jotakin paaluja tavoitettiin.

Luuseri ja pyörä

Mietin pyöräilyseesonin avaamista itselleni. Puhuin asiasta ja sain kommentin: "Rakastan jopoa!"
" Siinä on vain niin kova satula, että perse on aina kipeä."
Onko satuloissa eroa? Minusta satulat ovat aina merkistä toiseen yhtä kamalia. Ja toisaalta voihan sitä pyörää ajaa seisoma asennossa, varsinkin jos haluaa parantaa kuntoaan.
Tähän tuli kommentti:" No voi."

Pohdin nyt kirjoittaessani, miltä tuntuisi ottaa pyörästä kokonaan satula pois. Satulaton pyörä voisi olla kuntoilijan toiveuni. Sitäpaitsi naiset näyttäisivät paremman näköisiltä, jos he seisoisivat pyörää ajaessaan. Pyöräkin voisi näyttää satulattomana paremmalta. Virtaviivaisemmalta. Ja sen runkosta voisi tehdä muotoilultaan aivan toisen oloisen.
Onko satulattomia pyöriä olemassa?
Tarkemmin tätä pohtiessani tuli siihen tulokseen, että niitä täytyy olla. Nopeasti käyttämään jotain kuuluisaa hakukonetta. Ja kyllä. En ole ainoa ihminen, joka asian on hokaissut. Nyt jopa muistan hämärästi nähneeni mainitun ihmelaitteen käytössä jossain. Ehkä ajatus ei tullutkaan ihan puhtaalta hyllyltä, vaan enemmänkin koettujen muistojen tiskin puolelta ja matkalla vain joku kiskaisi sen ympärille uuden paketin.

Sellaisia nämä niin mahtavat omat ideat toisinaan ovat. Pelkkiä kopioita toisten ajatuksista, jotka itse rakentaa mielessään pakettiin ja uskottelee, että minä keksin. Minä Keksin! Kyllä se ihan minä olin itse! Aivan! Aivan!

Luulisin että moni meistä sortuu juuri tähän saumaan. En tiedä kuinka usein, koska asiasta tietenkin pitäisi tehdä se tilasto. Ja ihan pikinmiten tietenkin.


Olen tänään hyvällä päällä, sillä luonnosteltuani tekstiäni sieltä sun täältä, sain juuri tänään virtaa aloittaa ensimmäisen palan valmiiksi kirjoittamisen. Siitäkin tulee vasta luonnos, mutta askel lopulliseen tuotteeseen on alkanut.

Odotan jännittyneenä miten tämä lähtee eteenpäin. Mutta lupaan olla niin ilkeä, että jokainen vähänkin kelju hahmo elämässäni pääsee jollain tavalla mukaan tekstiin omalla iroonisella tavallani. Kosto on suloista, mutta kosto on vieläkin suloisempaa, kun toinen ei edes ymmärrä sen olevan kosto.

Luuseri: Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee.

Elämä on jatkuvaa virtaa. Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee. Puhuin tänään kauniin mallitytön kanssa, jolla on epävakaa persoonallisuus ja päälle adhd, mutta silti moni ihailee häntä mainoksissa kauniiden vaatteiden keskellä arvaamatta mitä neidon sisällä elää. Hän on ollut ainakin kerran pakkohoidossa oltuaan julkisuudessa oma sekava itsensä. Ihmisiä menee ja tulee keskustelujen polulla. Minä katson jatkuvaa virtaa ja mietin lauluja, jotka on tehty tuosta virrasta.

Kauneus on jotain mitä ihaillaan. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä pakkauksesta, jota kauneus sisältää. Tämänkin tytön mielestä täydellinen rakkaus on sitä, että rakastaa itseään. Hän pelkää naapureitaan. Hän pelkää ehkä lasta, jota odottaa. Hän elää kausissa ja pelkää pakkohoitoon joutumista. Tulevaisuus ei ole kovin avoin hänelle.

Tuollaisia tunteita on maailma täynnä. Tarinoita joita kukaan ei seuraa, sillä ne eivät tule televisiosta parhaaseen katseluaikaan, vaan ne elävä meidän keskuudessamme.

Mallityttö ei koskaan lue tätä, mutta annan kummarrukseni hänen elämälleen. Siinä on ollut glamoria, vaikka se on ollut epämielyttävää ja sekavaa. Silti hän yrittää. Päivästä toiseen. Hän yrittää elää.

Tunnetko sinä oikeasti kanssaihmisesi? Vai luuletko vain tuntevasi? Mieti sitä.

luuseri ja rahan valta

Raha.
Jossain näin jälleen kerran typerän iäisyysväittämän osuvan silmiini. Ei ole merkitystä missä. Tämä sama väite putkahtaa vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen ja historin läpi mentäessä usein esiin. Raha tarkoittaa samaa kuin älykkyys. Jos sinulla on paljon rahaa, se tarkoittaa saman tien korkeaa viisausta ja tietoa.
Onko asia näin?
Väittiäisin että ei.
Ihmiskunta on jo ammoisista ajoistaan pyrkinyt erikoistumaan eri elämän sektoreille. Tätä voisi kutsua ekologiseksi järjestelmäksi, ellei ekologia käsite olisi luontoon vahvasti sidottu asia. Toiset ihmiset osaavat tehdä huonekaluja, toiset osaavat liikkua luonnossa ja nauttia siitä, ja jotkut pitävät rahan hamstraamisesta itselleen; heistä se on eri kivaa. Ajatus että raha on älykkyyden mitta ja että rahanvalta pitäisi säädellä ihmiskunnan päätöksen tekoa on yhtä absurdi kuin väittää että mensan testi merkitsisi älykkyyttä. Raha pankkitilillä tarkoitaa vain että tuntee tavat, miten rikastua. Mutta se ei tarkoita mitään muuta. Jotkut rikkaat ovat täydellisiä idiootteja, vaikka yrittävät esittää älykästä. Heidän elämänsä on rahan käyttöä, joten he välttävät kaikkia ongelmia maksamalla jonkun toisen tekemään asian. Eli mitä he oikeasti osaavat on delegoida tehtäviä, eivät tehdä niitä. Onko näillä ihmisillä jotain tietoa yhteiskunnasta enemmän, jota voisi käyttää yhteiskunnan hoitoon. Ei juurikaan, koska he pystyvät elämään omassa haavemaailmassaan niin kätevästi, että ovat jo aika etäällä varsinaisista yhteiskunnan ongelmia. Ihan yhtä etäällä kun heidän maailmastaan on se köyhä ja ehkä yhtä älykäs ihminen, jolle raha ei ole itsetarkoitus. Demokratian idea on toteamus, että ei oikeasti ole olemassakaan niin järkevää ihmistä, joka osaa päättää kaikkien puolesta täydellisesti ja tasapuolisesti. Demokratian ajatus on antaa ihmisille periaatteessa vaikuttaa asioihin. Tosin miten tämä onnistuu suomen kaltaisessa kohtalaisen epädemokraattisessa maassa - se on aivan toinen asia.

Jokainen ns. älykäs, joka väittää olevan olemassa ryhmiä, joilla on enemmän älyä ja viisautta päättää asioista muiden puolesta, on melko todistettavasti tyhmä ihminen, jolla on pahan narsismin alku suonissaan. Narsismi on ihmiskunnan pahin vitsaus. Ja todennäköisesti tulee aina olemaankin.

Mutta yksi asia on rahalle ominaista. Rahan lähellä kulkee kauniita naisia, joita raha kiihottaa ja tyhmiä miehiä, jotka toivovat jotenkin voivansa hyötyä rahasta. Minun tulee sääli sitä eläkeläisparia joka menneellä viikolla voittin kymmeniä miljoonia dollareita USA:n arpajaisissa ja osavaltion laki velvotti heidän tulemaan julkisuuteen. Kuinka kauan kestää, että heidät on kynitty köyhiksi?

luuseri herää

Heräsin aamulla noin neljän aikaan. Löysin itseni nopeasti kirjoittamasta koneeltani. Tähän aikaan aamusta on niin vähän muuta tekemistä ennen töiden alkamista. Yksi vaihtoehto olisi ollut katsella elokuvaa, mutta jotenkin aamuinen elokuvan katsominen tympäisee minua.

Miksi tänään muistelen erästä naista, jonka kanssa kävin kerran syömässä jossain helsinkissä? Nuori sihteerityttö, joka oli eronnut poikakaveristaan. Kilpatanssijatyttö.

Mikä tässä naisessa oli erikoista. Hän ei ollut koskaan rakastellut ja vihasi koko tapahtumaa koko sydämestään. Siksi hän oli eronut poikakaveristaankin, joka oli sanonut, että koko seurustelussa ei ollut mitään mieltä näissä asetelmissa. Sihteeri halusi elämäänsä jonkun toisen. Hänkin oli läheisyyttä vailla - mutta ei seksiä. Vaikea tapaus.
Onko miestä mahdollista valloittaa mitenkään ilman seksiä? Rakastuiko joku tähän sihteerityttöseen tietäen että mitään muuta kuin platoniaa ei ollut tiedossa. Vaikeata uskoa, että näin kävi.
Kirjoitan imperfektissä, koska tästä tapaamisesta on jo aikaa, ja sihteerin elämä on kiihdähtänyt monta viivaa eteenpäin sen jälkeen. En tiedä onko viivoja koristanut rakkaus. Olisin todella kiinnostunut asiasta, mutta en usko naisen lukevan koskaan tätä blogia ja en muista hänen nimeäänkään enää, joten asian tarkistaminen on mahdottomuus. Olisin vain utelias.
Jossain oli toteamus elämän olevan mosaiikkia. Lukuisat tarinat värittävät toisiaan ja kohtalot muokkaavat toisiaan. Päätökset naapurissa vaikuttavat jollain tavalla naapuruston elämään. Kaukaisen ihmisen teot tekevät vaikutuksen sanomalehtien kautta. Jatkuvaa kuhinaa kuin muurhaispesässä. Kaiken kuohunnan keskellä en usko tuon sihteerityttösen edes enää muistavan tapaamistamme siinä pizzeriassa, jossa hänen mukaansa olivat poikkeukselisen hyvät pizzat.

Miksi aloin saman tien muistella toista tyttöä, joka seisoi kerran erään yksiöni lattialla katsomassa piiroksiani suurella piirtopöydällä. Hän oli kovasti sihteeritytön näköinen pieni vaaleaverikkö. Näytin hänelle erään kirjoitelmani, jonka hän oli lukenut yksikseen sanojensa mukaan jossain baarissa. Olisin tehnyt hänelle mielelläni seuraa. Niin erilaisia  vaikka niin samannäköisiä tyttöjä.
On yllättävää miten samannäköisiä tyttöjä on maa täynnä, vaikka kaikki aina väittävät olevansa poikkeusyksilöitä, aivan erilaisia kuin massa.
Pötyä. Ihan samanlaisia olemme kaikki. Minä myös.

luuseri tekstailee

Eilen ja tänään läheteltiin tekstiviestejä ja mietittiin toisen naisen kanssa olisiko sillä kiinnostusta osallistua kirjoitusprojektiini. Tekstiviestittäminen sai haluamani tuloksen, eli sain itseni vedettyä koko touhusta ulos ja kirjoistusprojektini ehdokas ei todennäköisesti sovellu hommaan. Tämä on vain päätelmä. Älykkään tuntuinen neito, mutta minulla on joitakin epäilyjä hänen suhteensa.

Muuten päivä on ollut aika tasaista sekamelskaa. Olen saanut todennäköisesti jalkaani rasitusmurtuman. Pieni kipu estää reippaan kävelyn ja olen joutunutkin nyt keskeyttämään lenkkeilyn toistaiseksi. Suututtaa, sillä säännölliset tavat ovat jotain mitä arvostan kovasti.

Töissä kiirettä. Asiakkaille pitää tehdä sitä ja tätä. Luoda yhtä sun toista. Kulkea välillä kaupunkilla, vaikka nilkka on kamalan kipeä ja miettiä kauniita nuoria naisia kaikista kulmista. Olisiko tuo mielenkiintoinen? Mitä tuon kanssa voisikaan tehdä? Kivasti nuo hiukset!
Eräs vaaleaverikkö oli ehdottomasti lempparini. Hiukset hienosti muotoiltu, sellatavalla juuri täydellisesti niihin kasvoihin sopivaksi. Jos minulla olisi ollut kynää ja paperia, olisin luonostellut tuon näyn eteeni ja tuonut sen tälle sivustolle - mutta ikäväkseni minulla ei ole ollut kovinkaan paljon onnea kuvien tuomisessa tänne, joten niitä ei tulevaisuudessakaan tule.

Kirjoittaminen sujuu edelleen hyvin. Luonnosteksti eteenee hyvää vauhtia. Olen jo saanut hahmotettua teoksen juonen pitkälle ja tehtyä hyviä kuvioita, joista voi myöhemmin alkaa työstämään lopullista teosta. En vieläkään kuulu niihin ihmisiin, jotka luovat teoksen yhdellä kirjoituksella alusta loppuun, vaan minä pidän pomppimisesta. Minulle ei olisi mikään ongelma kirjoittaa kaikki vaikka alusta loppuun. Tarina kootaan viimeisessä vaiheessa kokonaisuudeksi ja silloin järjestyksellä ei ole väliä. Hieman samalla tavalla kuin elokuva kootaan, se on minun tyylini.

Kuten minun tyylini on kirjoittaa tähän blogiin nopealla temmolla välittämättä kielioppisäännöistä. Mitä hemmettiä säännöistä! Ne ovat vain suosituksia, joita voi rikkoa haluamallaan tavalla. Vai onko käännöskirjoissa lukijoista yleensä kielioppisäännöt paikoillaam saati sitten todella hyvissä kotimaisissa teoksissa?

Lukekaan ne uudelleen paremmalla vaivalla, niin tajuatte, miten vähän säännöt merkitsevät maailmassamme.

Ai niin. Haluaako joku lukijoista liittyä  kirjoitusprojektiin? Rohkeasti vain ilmoittamaan itsestään.

luuserin talvi jatkuu

Talvi jatkuu, vaikka hetken oli jo tunne, että se päättyy. Aamulla peipot pysäkin toisella puolella olivat sitä mieltä, että nyt se on: reviirin valloituksen aika. Moniäänistä huutoa lumisilla koivunoksilla räntäsateessa. Miten monta kertaa olenkaan jo katsonut kevättä. Keväitä on  mennyt ja tullut. Olen ollut eri paikoissa ihmettelemässä saapuvaa lämmön juhlaa. Ja joskus saapuvaa kuivaa kautta.
Kevät on lopulta iso pala elämässämme. Se täyttää neljänneksen kaikesta ajasta, jonka saamme nauttia tämän planeetan päällä. Keväästä pitää siis riemuita. Pitää tuntea kevään voima eikä vain sortua sen alle ja masentua.

Kirjoitusprosessini oli tovin seisahtuneena. Valvottu ilta taannutti aivosoluni. Ehkä naisten ajatteleminen vei minut toisille urille. Älä siis ajattele naisia, niin luovuus on korkeimmillaan. Niin ehkä jos uppoasin johonkin kauniiseen olentoon, hän saisi mielenkiintoni kokonaisuudessaan puoleensa. Kadun tätä vielä, mutta olen päättänyt taas kerran vähentää kontaktien määrään kauniinpaan sukupuoleen. Miksi kadun vielä. Kadun koska miehenä vietti minua eteenpäin ja himo ajaa ajatteluani. Mutta toivon sanojen laulun olevan vahvempaa. Toivon luomisen mallin vihdoinkin olevan jotain, mikä saa elämäni hohtamaan.

Toiveita on monia. Muistan kuinka kerran istuin eräässä televisiohuoneessa kauniin pienen naisen kanssa. Puhuimme tunteja ja katselimme jotain - en enää muista mitä. Silloinkin kirjoitin. Mutta ajatukseni olivat tuossa naisessa. En saanut henkeä hänen takiaa. Olin sekaisin ja toivoin - niin jos olisin ollut viisaampi toiveeni olisivat täyttyneet.
Mutta olin silloin tyhmä. Ja tyhmyys kostautuu. Minun olisi pitänyt ajatella vain itseäni jälleen kerran. Mutta ajattelin sitä kaunista naista ensisijaisesti. Ja miten kävi.

Miehet. Tajutkaa tämä. Rakkaus on itsekkyyttä. Se palkitsee jos osaat olla itsekäs :)

Luuseri edistyy

Hiljaa hyvää tulee sanotaan. Tekstiä nitoo eteenpäin. Kun kulkee vain eteenpäin, niin lopulta saavuttaa sen mitä haluaa.

Etsin vertaistukea sieltä sun täältä. Sovin yhden tapaamisen sunnuntaiksi, mutta en sitten käyttänyt tilaisuuttaa hyväkseni. Annoin olla. Olen pysähdyksissä, mutta silti etenen. Sain tunteitani kuvattua paperille.

Minulla on tällä hetkellä kirjoittamisen tuska päällä. Jotain pitää tehdä ja luoda, mutta jatkuvan puuttumisen olo näivettää työni intoa. Jotain pitäisi olla. Jotain mikä antaisi minun suureen tyhjiööni tarkoituksen. Mutta minulla ei ole harmaita aavistustakaan, miten tyhjiö täyttyy.

On elokuva jossa bruce wills esittää miestä, joka ei voi vahinkoittua. Hän tuntee, että jokin ei ole hänen elämässään paikallaan, mutta hän ei ymmärrä mitään. Tarinan paha mies, joka on loppuun asti ns. hyvä mies, yrittää auttaa sankaria löytämään itsensä. Hieno elokuva. Toivottavasti tiedätte mikä sen nimi on, sillä tämä kappale on tässä teidän kotiläksyksenne. Muistelkaa elokuvan nimi, niin minun ei tarvitse kirjoittaa sitä tähän.

Lopussa mies löytää palasensa ja tulee kokonaiseksi. Voiko niin oikeasti tapahtua. Onko kukaan löytänyt sitä palastaan, joka täyttää sen tyhjiön, joka kertoo ettei kaikki ole kunnossa?

Luuseri ja väkivalta

Väkivalta on taas saanut kasvojaan esiin. Otsikot pitävät väkivallasta. On murhaoikeuden käyntiä; on isää joka tappaa lapsiaan. On luuseri joka lukee kaikkia noita juttuja omissa suojissaan ja kirjoittaa tekstiä, jossa siinäkin on tavalla tai toisella väkivaltaa.

Väkivalta ja seksi. Nekö ovat ne asiat, jotka hallitseva meidän elämäämme. Joidenkin elämää hallitsee tieto, miten hallita muita. Ehkä he ovat ne onnelliset tässä maailmassa, sillä heillä on elämän lanka käsissään. Vai ovatko onnellisia ne hiljaiset, jotka välttävät väkivaltaa ja seksiä ja ovat linnottautuneet jonnekin bunkkerien suojiin.

Vai hallitsevatko meitä nuo ihanat lööpit, joissa komeilee päivän legendaariset otsikot? Vai olemmeko vain masentuneita sopuleita, jotka kulkevat johtajiensa tahtiin.

Luuseri ja teksti

Luomisen tunto on mieletön. Suunnitelmissani oli kirjoittaa tätä yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta koska kukaan ei lähtenyt mukaan sanojen mittelöön, niin saanpahan rauhan luoda kaiken itse, Tavallaan olen tyytyväinen siitä muutama viikko sitten ohi menneestä periodista, joka laukaisi sisälläni tämän voiman - vaikka olen tuntenut suurempaa tuskaa kuin aikoihin, niin olen kuitenkin löytänyt sen osan itseäni, joka on ollut unessa ties kuinka kauan.

Olen luomisen saralla yrittänyt kaikenlaista. Sarjakuvia, animaatiota ja ties mitä. Kaikki ovat aina karahtaneet lopulta mielestäni omiin taitoihini. En ole pitänyt tekemistäni kuvista; en ole pitänyt siitä; en ole pitänyt tästä. Kirjoittamisesta olen aina pitänyt. Jo silloin kun tiesin seuraavana päivänä koulussa minua odottavan painajainen ja pohdin, että miten kestän näitä painajaisia läpi. Jokainen ilta hakkasin vanhaa kirjoituskonettani. Löin siihen kirjaimia. Tai ehkä koristelin paperiarkkeja tekstillä. Jokainen tappava päivä. Jokainen ilta, kun mietin, miten välttäisin seuraavan koulupäivän ja kaikki ne pelot joita se toi tulleessaan.

Rakas suomalainen koulujärjestelmä. Koulujärjestelmän tarkoitus on nujertaa heikot yksilöt ja rakentaa yhteiskunta vahvojen varaan. Koulujärjestelmä on tehty kiusaajia varten ja kiusattavat - ne joilla on asia jossain suhteessa heikommin - ovat aina murskattavissa.

Joskus kolmannella luokalla jo laskin, kuinka monta vuotta olisi siihen, kun pääsisin eroon kiusaajistani. Odottaminen oli tuskallista. Odottaminen oli painajaista, mutta lopulta voitin. En kuitenkaan kestänyt kaikkea turhaa. Jotain minusta on jäätävä parempaa kuin niistä, jotka jättivät minut kuin kalliolle yksin kukkumaan kuin nallin. Viittaus sanontaan kuin nalli kalloilla.
Minulla ei ole aavistustakaan, mistä tuo sanonta on syntynyt tätä kirjoittaessani. Yritän hahmottaa miten se voisi olla syntynyt - mutta en löydä minkäänlaista lähtökohtaa sanonalle. Ilmeisesti nalli kalliolla oli joskus lohduton ja ikävä näky.

Joten minä olin se nalli joskus.
Minä olen se nalli yhä.

Paitsi kun synnytys on ohi. Minusta jää jäljelle jotain. Ehkä nopeasti katoavaa, mutta jotain kuitenkin - jotain enemmän kuin vain tämä blogi, jota kirjoitan nimettömänä persoonana - ja jota kukaan ei juurikaan lue.

luuserin teko

Kirjan kirjoittamisessa prosessi on rankkaa. Ensin pitää hahmottaa mielessään juonen rakenne, antaa sen kypsyä ja sitten pitää vuotaa koko sielunsa tekstiin. Se on kuin sielu vedettäisi sisältä ja sukeltaisi kaikkiin mielensä kammioihin uudelleen ja kävisi kaikki muistonsa uudelleen läpi. Harva pystyy kirjoittamaan mitään tuomatta omia kokemuksiaan tekstiin. Ellei sitten ole asiakirjoittaja,  joka luo dokumentteja.

Minä kirjoitan proosaa. Olen tehnyt sitä iäisyydet. Nopeaa tekstiä, jota muokataan jälkeenpäin. Kaikkein tuskaisimmilla elämäni hetkillä olen pysähtynyt ja kärsinyt tunteideni myrskystä - mutta nyt jokin on taas sysäissyt tämän sanojen vimman liikkeelle.

Se muotoutuu käsissäni. Olen onnellinen edes sanojeni myrskystä, vaikka elämäni muuten on haparointia. Eksyksissä oleva laiva. Se odysein paatti, joka vain tarinassa löysi perille kotiin. Todellisuudessa sen tie kotiin ei koskaan toteutunut.

Luuseri istuu

Olen tuolissani. Olen puhunut puhelimessa, keskustellut ja kuunnellut. Olen kulkenut katuja, nähnyt ja ihmetellyt. Olen ollut syömässä ravintolassa ja väsähtänyt.

Sellainen on ollut päiväni.

Joku sanoi, että blogini aihe ei ole aivan selkeä. Ensimmäinen aiheenmääritykseni jossain hetkessä nolla oli epämääräinen. Ehkä tämän blogin aihe on enemmän matka itseni löytymiseen. Ehkä se on kuvaus viimeisestä matkastani, jossa etsin tunnetta, joka on siellä jossain horisontin tuolla puollen. Saada edes hetken olla ja tuntea. Tuon tunteen etsintä.
Rauhan etsintä.
Mutta sieluni on rauhaton. Minusta tuntuu kuin räjähtäisin tuhansiksi sirpaleiksi ja katoaisin meren tuskaiseen syleilyyn. Niin monet etsivät onneaan. Miksi heidän etsintänsä ei tue toisiaan. Miksi matka onneen pitäisi olla niin monimutkainen?

Olen kirjoittanut paljon viimeisimpinä päivinä, ja se näkyy tässä osuudessa. Haluan leikkiä sanoilla. Haluan olla mysteeri. Joku sanoi minulle tänään, että minulle on varmasti sattunut jotain paskaa  menneisyydessäni. Mietin kerronko hänelle tämän blogin osoitteen. Mutta en kertonut.
Se on vain niin, että joillekin sattuu paljon paskaa. Kukaan ei edes pohdi auttavansa heitä muuta kuin sanoin. Kyllä se siitä.

Mutta he ovat väärässä. Ei se siitä.

Onneksi olet olemassa tuomitseva blogi. Olet minun elämäni kirja.

Luuserin projekti

Aamu. Olin yrittänyt laittaa kokoon erästä projektia ja etsiä siihen mukaan väkeä. On harvinaisen vaikeata oikeasti löytää ihmisiä tekemään luovaa työtä, niin että luovuus palkitaan sen mukaan onnistuuko työn lopputulos. Luovuuden suhteen ihmiset ovat hämmästyttävän itsekkäitä. Vain omat ajatukset ratkaisevat ja kaikki muu on väärin.
Ovatko kaikki luovat ihmiset itsekkäitä? Näin voisi tämän perusteella päätellä. Vain jos asiasta saa heti palkkaa ja kaikki vastuu on poissa, syntyy innostusta. Mutta laittaa itsensä peliin ja kokeilla omia rajojaan ja oikeasti syöksyä johonkin tuntemattomaan. Ei - silloin ei riitä todellakaan innokkuutta. Hämmästyttävää!
Mutta elämässä ei mikään hämmästytä minua enää. Sopulien lauman seuraaminen tuottaa toisinaan minulle melkoisesti huvittuneita hetkiä.
Eilen keskustelin taas neidon kanssa, jonka poikakaveri meni kihloihin toisen tytön kanssa tuossa joitakin aikoja sitten. Sanoin, että etkö ole jo parantunut tuosta vaivasta? Hän suuttui. Poikakaveri - vaikka onkin harvinaisen jaettu poikakaveri - on hänelle maa ja taivas. Minä olin jotain ihan kamalaa, kun edes kysyin moista asiaa. Uskomatonta! Mikä naisessa on vikana, kun hän antaa itseään vetää tuolla tavalla - vai onko se niin, että naisille oikeasti käy paremmin haaremissa eläminen kuin oikea parisuhde?
Olen epäillyt tuota viimeistä vaihtoehtoa iät ja ajat, vaikka usein kuuntelenkin, miten etsitään sitä oikeaa prinssiä ja miten sen löytäminen on niin vaikeaa.
Mitä voimme tästä päätellä?
En viitsi edes vetää johtopäätöstä.

Otan uuden suunnan projektini luomisessa. Se on hieman yksinäisempi, mutta onpahan haastavampi. Samoilla säännöillä kun elämäni olen mennyt läpi. "Annoin tarjouksen, mikä olisi ollut elämäsi paras. Myöhäistä katua jälkeenpäin."
Ja kaduttavaahan varmasti tulee olemaan.

Luuseri kirjoittelee

Aamu oli upea. Tein pitkän lenkin ennen kuin yhteenkään ikkunaan oli syttynyt valoja. Huomasin kuitenkin, että heti heräämisen jälkeen kunto ei ole parhaimillaan.
Suihkuun.
Poikkeuksellisesti linja-autolla töihin. Linja-auton etuosassa pyöri mainostaulussa kaalimato.comin mainos, joka huvitti minua. Kaikkea sitä julkisiin liikennevälineisiin isketään.

Töihin. Varmaan tunnin verran juttelin yhden kaverin kanssa viime aikaisista tapahtumista.

Tasaista rutiinia.
Ei muuta.

luuserin uusi aamu

Heräsin tapamani mukaan puoli viideltä. Silmät avautuivat ja tujotin kattoon. Tässäkö tämä yö nyt oli?
Aamutoimia, auton tyhjennystä ja televisio auki. Aamutelevisiossa selitetään jotain sekavaa.
Mitään ei ole tapahtunut, mutta samaan aikaan on sattunut aivan mielettömästi. Väsyttääkö minua. Aina.
Minulla on uusi kirjoitusprojekti menossa. Jotain täytyy luoda. On mentävä töihin. Edellisviikolla outo netti-ihastukseni piinasi työtäni koko päivän, mutta tilanteen mentyä miksi meni, niin tulevalla viikolla toivottavasti on helpompaa. Ei mieletöntä määrää tekstiviestejä, ei mesen soimista, ei puheluita. Haikeata?
Kyllä.
Elämäni tahti on kiihtynyt. Olen itse kiihdyttänyt sitä. Antanut rullata täydellä voimalla. Sain moiteita eräältä eilen, että en häntä ottanut kirjoitusprojektiini. 'Hän' on tavannut minut, tietää metkuni ja omaisi kyvyt musertaa minut halutessaan. En tiedä olisko ollut järkevää liittää 'häntä' mukaan kirjoittamiseen. Liikaa poukkoilemista.
No kirjoittaminen on aina ollut minulle unelmien metsästystä. Niin kuin tämänkin sivun ylläpito. Oman itsensä mielettömyyden seuraamista. Oman itsensä sekopäisyyden ylös kirjoittamista.
Vain yksi asia on varmaa. En ikinä mene tapamaan neitoa, joka on yhdessä kaverinsa kanssa syömässä. Liikaa huonoja kokemuksia näistä kaksoistapaamisista. Kieltäydyin eilen sellaiselta, vaikka mielenkiinto olikin kova. Hieman kuin olisi mennyt arvosteluraadin eteen. Tai vanhanaikaisille treffeille, jossa on esiliina mukana.

No pientä yliammuntaa, mutta hieman paikkaansa pitävääkin. Uteliaisuus on joskus perisynti. Ja ihmiset ovat hämmästyttävän uteliaita.

Mitä muuta kirjattavaa tälle sivulle? Kai noita aiheita riittäisi. Mutta taidan keskittyä aamun passauksiin ja töissä olemiseen. On niin paljon rakennettavaa.

Luuserin pääsiäinen

Useiden kilometrien juoksulenkki voi piristää musiikin kanssa mieltä ihmeesti. Juosta ei saisi ilman musiikkia, koska se on kokemukseni mukaan äärettömän tylsää. Oloni oli aika down by laituri tasoa (viitaten erääseen festariin, jonka kaikki tuntevat) vielä eilen, mutta järjestelemällä elämääni toisenlaisiin raameihin taas kerran olo kohentui. Minulla on elämässä selkeästi tietty osa, joka on näemä jyrännyt eteenpäin jo pitkään. Ehkä junan kyydistä ei sitten kannata hypätä, vaan ennemin kiihdyttää junan kierroksia.
Vauhtia elämään lisää.
Haasteita lisää.
Tunnetta lisää.
Joku oli sitä mieltä, että blogini on melkoisen karua luettavaa. Olin otettu kunniamaininnasta. Se on tarkoitettu karuksi luettavaksi, koska se oikeasti on paljolti samanlainen kuin mitä se lukijoilla oikeasti on tai tulee olemaan. Elämä on karu paikka. Jos on avoin ja kertoo kaiken mihin on törmännyt, koluaa vasta jäävuoren huippua.

Ei blogini edes kerro vielä kaikista niistä kohtaloista, joihin olen törmännyt. Jos alkaisin listaamaan, miten naiset ovat kohdelleet miehiään tässä, niin ehkä karisisi se harhakuva naisvallan aiheuttavan rauhan maanpäälle. Sotia se aiheuttaisi.

Otetaan yksi leikkauskuva. Istun erään baarin pöydässä tytön kanssa, jonka poikakaveri juuri soittaa intistä. Tyttö katsoo kännykkää ja sanoo:"en saatana vastaa tähän." Heillä oli ihan kiva pieni kaksio siinä lähellä yliopistoa. Hyvä siinä oli jatkaa seurustelua? En tiedä, miten tarina jatkui myöhemmin.

Voin vain todeta, että elämä on karu paikka ja tämä blogi ei ole vielä karun luonnetta nähnytkään. Voitte olla toista mieltä.

Soitin eräälle ihmiselle edellisenä päivänä, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, joka hieman myös helpotti oloani. Oli mukava kuunella kaunista ääntä samalla, kun katseli maisemia.

Luuserim romahdus

Niin uskoin tovin mahdollisuuteen, että oikeasti on olemassa täydellinen matsaus. Roskaa. Tämä nainen etsi epätoivoisesti sitä oikeaa ihmistä, näyttelemällä omaa persoonaansa sellaiseksi, joka miellytti minua. En voi kieltää, että tässä virtuaalisessa keskustelussa en kertonut koko totuutta itsestäni, ennen kuin olin mielestäni varma, että hän voisi olla oikeasti täydellisyys. Vasta kun kaikki oli avointa lopullinen totuus tästä toisesta avautui. En usko enää olevan mahdollista löytää itselleni mitään sellaista, mikä olisi niin sanottua normaalia. Tästä lähin jokainen tietynlainen suhteeni menee tämän blogin kautta. Totuus täydellisenä on se ainoa tie, mikä voi elämässäni johtaa mihinkään. Näin karsiutuivat ne sekopäät jotka hoipertelevat elämän myrskyssä sokeita kuin kalat ja joita oikeasti sielunsa kovettaneet metsästävät. Jos kerran haluaa uskoa satuun täydellisestä kumppanista, niin sjelehtikoon. Minä aion mahdollisesti nyt jatkaa entistä elämän tyyliäni. Etsin niitä naisia , kotka haluavat nauttia elämästään, ottaa rennosti ja elää ilman turhia monimutkaisuuksia. Täydellinen naiseni ei enää ole se unelmani, vaan se se hieman menevämpi tapaus. Aika surkeata. Elämä on arpapeliä , jossa äärimmäisen harva saa oikean onnenpanoksen. Luuserit jäävät pohjalle. No ainakin meillä on sitten hauskempaa. Vai onko oikeasti? Viimeinen keskustelu: Olisin eronnut takiasi Et sä olis, oot liian heikko Eli olen siis luuseri, täydellinen nainenkin näkee sen. Hän oli väärässä. Olisin pitänyt sanani, mutta nykyään on niin paljon sananrikkojia, ettei ihmistä joka pitää sanansa uskota. Taas vivahdus luuserin elämään nähty. Mitä seuraa jatkossa. Luoja tietää.

luuseri kummastelee

Jotain kummallista on tapahtunut.
Mietin onko se syntynyt jonkun kieron mieleni oikusta, halusta löytää se oikea sielu. Jälleen kerran minua vakuutetaan, että salaisia sielun toiveita täytetään, mitä omituisimmilla tavoilla, kun oikein toivoo tyhjiöön täytettä.

Olen törmännyt hahmoon, joka sai aikaan tilanteen: Perfect Match. Aluksi pientä chattailua, joka laajeni tuntien puhelinkeskusteluiksi. Täydellinen ihminen kaukaisuudessa. Kaikki minussa hyrähti käyntiin pelkkien keskustelujen voimasta. Perfect Match.

Tämä on lähtenyt liikkeelle näitä blogeja kirjoittaessani ja nyt mietin, onko inferno blogini jostain syystä toteutunut omalla minulle luonteenomaisella tyylillään. Kohtalon sietämättömänä oikkuna. Mietin olenko todella niin hurmaava persoona, että minuun voi ihastua ja upota, kun olen rehellisimmilläni? Kun olen se, joka olin kun olin idealisti?

Liian myöhäistä. Tästä ihanasta saavutetusta tilasta ei voi tulla mitään pysyvää ja kaunista. Esteitä on liikaa. Koska päätin, että emme tapaa kovinkaan nopeaan, tiedän hänen katoavan maailman vesille. Taitavana etsijänä verkkojen maailmasta, kuten minäkin olen, hän halkaisi auki elämäni kaameimat yksityiskohdat ja lävisti minut niillä. Tuo tapahtuma jätti varmasti arven, jonka takia menetän tämän hetken toiveen.

Nyt kuitenkin luuseri tunnustaa olevansa ihastunut tavalla, mikä ei pitäisi järjen mukaan olla mahdollista. Hän on ihastunut ihmiseen, jota ei voi koskaan fyysisesti tavata. Jälleen yksi paradigma elämääni. Omituinen oikku, joka lyö minua syvältä.

Mietin oikeasti jälleen kerran kaikesta vapautumisen ideaa. Koska kaipaan sekä fyysistä että mielellistä yhteneväisyyttä, aina tämä mielellinen napsahdus ei vain riitä.

Tässä ei voi käydä hyvin. En voi uskoa sitä. Ehkä tässä on jo käynyt huonosti.

luuserin pettymys

Miksi kaikki täydellinen on kuitenkin niin usein vain petosta? Ihminen hetken uskoo mahdottomaan, joka on vain illuusiota. Minä olen liian kiltti ihminen, joka uskoo aina illuusioihin. Ne joilla on enemmän järkeätä päässään tekevät illuusioita, joihin tyhmät uskovat.

Pahimpia illuusioita ovat ne, jotka olen itse luonut itselleni. Toiveet, jotka eivät tule täyttymään.
Olen tullut siihen tulokseen, että elämässä pitää vain kestää tuskaa. Jatkuva tuska kuuluu elämään. Sisin ei koskaan löydä sitä toista palaansa; sitä palaa, joka piilotettiin, kun kaikki maailman palat leivottiin suuressa alku-uunissa.

Taas yksi päivä kulunut turhuuden juurilla. Optimismi on kuollut, eläköön pessimismi.

Luuseri ja maine

Oman itseni mustaanmaalaaminen on taitolajini, kuten ehkä tämän blogin vähäiset lukijat ovat huomanneet. Mutta mietitäänpä, mikä on paras itseensämustaamismenetelmä. Miten saa oman maineensa alas jos haluaa?

Yksinkertaisin tapa on hyvin selkeästi kertoa jokin asia painokkaasti, niin että se jää toisen mieleen. Tämän jälkeen rakentaa tuohon yhteen asiaan negatiivisävytteinen pohja ja tuoda se toista kautta esille - siten että alkuperäinen viesti johtaa oivallukseen. Oho, voisivatko nämä kaksi tietoa matchata ja koska oivallus luo negatiivisen sisällön - Hei mustaamaalaus on onnistunut.

Olen itse käyttänyt tätä antimainontaa monta kertaa ja tiedän sen tehon olevan peruuttamaton. Pitää olla melkoisen älykäs ihminen, että hän osaa välttää mielelle tehdyn ansan. Toisinaan olen muutaman kerran nähnyt melkoisen vaivan saadakseni kyseisen tapahtumaketjun aikaan. Jos tätä käyttäisi toisin päin, yrittäen saada maineensa puhtaaksi, miten paljon vaivaa silloin pitäisi tehdä. Todennäköisesti äärettömästi.

Olen myös melkoisen vakuuttunut, että tätä käytetään maailmalla laajassa mittakaavassa. Ihmisen on vaikea tunnustaa tulleensa huijatuksi, kun hänelle ei varsinaisesti ole kerrottu mitään vaan hän on itse tehnyt päätelmän - siis oppinut jotain uutta maailmasta, joka luonnolisesti on pahaa. Kaikki pahahan on hyvä muistaa, jotta voi tulevaisuudessa suojella itseään. Itse käytän tätä itseäni vastaan - lähinnä tilanteissa, joissa tahdon saada jotain hyvää aikaan ja samalla poistua itse tilanteesta. Mikä on parempaa kuin tulla itse 'pahaksi tyypiksi' ja saada sen seurauksena jotain hyvää aikaa. Toisinaan jätän jonkun portin auki, jos nyt joku sattuisi näkemään lavasteeni läpi, mutta koskaan näin ei ole tapahtunut. Mitä se kertoo ihmisten älykkyydestä? Tämä on asia, joka oikeasti saa minut masentumaan.

Tämä blogi perustuu faktoihin, mutta faktat ovat aina pala osatotuutta. Aika harvoin ketään kiinnostaa positiiviset asiat, vaan he iskevät silmänsä otsikkoon, negatiivisin kohtiin ja kaikkeen josta saa aikaan sensaatioa.  Aika outo. Maailmamme perustuu juorusanomien lööppeihin, eikä kukaan todella tunnusta olevansa kiinnostunut niistä. Silti lehdet ovat melkoisen suosittuja. Miten tämä on selitettävissä?

No vaikka minua aina masentaa käyttäessäni 'antimainetta', niin oma masennukseni on kuitenkin merkki, jonkun toisen onnesta. Omalla tavallani olen onnellinen toisen puolesta.

Miksi kirjoitan tätä. Olen käyttänyt jonkin aikaa sitten 'antimainetta' erittäin tehokkaasti. Tavoitteeni oli osittain antaa napautus ja ryhtiä toisen elämään. En ole aivan varma onnistuinko, sillä ehkä tällä kertaa motivinia saattoi värittää myös oma salainen haluni päästä tilanteesta irti. Epäilen vahvasti, että alitajuntani haistoi mahdollisuuden saavuttaa onnea ehdoilla, jotka olisivat voineet järisyttää omaa maailmaani. Joten pelastin elämäntyylini pilaamalla maineeni. Hyvä kysymys kuitenkin on, miten totuus voi pilata maineen?
Totuus ei voi, mutta puolitotuus voi. Puolitotuudesta puuttuu muutama yksityiskohta, jotka voivat muuttaa kuvan.
Ja kukaan ei ole kiinnostunut koko totuudesta.

Tosin tunnustan käyttäneeni viimeisempään 'antimaineeseen' valhetta, jonka rakensin totuuden keskelle. Ja käsite valhe voi olla paljon muutakin k uin vain sana tai lause tai kokonaisuus. Se voi olla mielikuva. Jos käytät negatiivista mainetta, luo valheellinen mielikuva piiloon jonnekin, mistä sen voi löytää. Se on tehokkain tapa.
M.O.T

Luuserin täydellinen rakkaus

Millainen rakkaus on täydellinen? Henkilökohtaisesti en ole koskaan kohdannut täydellisen rakkauden ihme. Kuten olen todennut jossain ennen, olen tietenkin rakastunut, mutta en niin että tuntisi rakkauden interfernon.

Rakkauden inferno on tunne siitä että rakastaa toista koko sielullaan ja katsoo tätä silmiin näkee siellä saman infernon. Se palaa ja haluaa olla yhtä toisen kanssa. Haluaa tehdä tämän onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Ja tuntea miten hyvä on olla hänen lähellään.

Tunteessa on tietoisuus siitä, että toimitte yhdessä tuumin. Olette tukipaaluja toisillenne. Täydellisimmillään tiedätte toistenne ajatukset. Mutta oikeasti onko tämä todellista. Onko kukaan koskaan kokenut tättä.

Kun seuraa pareja, niin usein tulee tunne, että liitto on enemmänkin sopimus yhdessä olosta, joka korvaa sielun sisällä olevaa yksinäisyyden pelkoa. Oikea täydellinen rakkaus on enemmän.

Asiasta voi tietenkin olla montaa mieltä. Olen melko varma, että tästä aiheesta saisi pitkän ja tuskaisen väittelyn aikaiseksi jollain keskustelupalstalla.

Luuserin uusi päivä

Unista tunnelmaa.
Monia omituisia ajatusten vaihtoja.
Onneksi viikonloppu on ohi.

Sama viikko, sama eteenpäin meno. Aamulla herätessä pohtii, että voisiko nukkua pidempään. Väsytti. Heräsin aikaisin aamulla.

Aprillipilaa en etsinyt sanomalehdestä. Niitä kuulema oli, joku väitti.
Heräsin itseasiassa muistikuvaan.
Olin iskemästä tennispalloa tenniskentällä. Olin rakastunut. Taas niitä ihan turhia kertoja, josta ei ollut kuin tuskaa.

Omituista miten ihminen ei pärjää omien tunteidensa kanssa. Moni joutuu tähän tunneverkkoon. Ja siitä ei helpolla pois pääsekkään. Ja jos tunneverkko on positiivinen, niin miksi siitä eroon haluaisikaan. Negatiivinen verkko se ongelma on. Ja aika moni tunneverkko on negatiivinen. Tai ainakin siltä näyttää toisinaan maailmaa tarkastelessa.

Tänä aamuna on tyhjä olo. En keksi mitään hienoa sanomista. Joten jätän sanomiseni tähän.

Luuserin mielipide täydellisestä naisesta

Täydellinen nainen.
Täydellinen seuralainen.
Täysi-ikäinen nainen.

Hän on sopusuhtainen, koska itse olen hoikka, en odota hänen olevan painoja olueella itseensä vuosien varella kitannut jäävuori.
(Jos alkoholipolitiikkani tämän blogin epätoivoisissa tarinoissa ei ole käynyt ilmi, niin olen 95% absolutisti.)
Arvosta hyvää terveyttä; hulvatonta asennetta elämään ja toivon silmälappujen olevan kaukana silmiltä. Mielellään siellä lipaston laatikoissa.
Hiukset sil o pitkät,
                                  pituutta max 170
Puhe sil o järkevää
                                  katse ei aivoton
Vaatteet sil o normaalit
                                  tekoseksikkyys o karmivaa
Hiukset sil o ihanat
                                  tuoksu tuntuu sisimpään

Lapsenmielisyys on arvostettu taito. Samoin elokuvafriikkiys: Lautapelit on kaameen hauskoja. Täydellinen nainen rakastaa lautapelejä. Täydellinen nainen osaa myös katsoa miehen typeryyttä läpi sormien - mieskin osaa olla ymmärtäväinen ailahduksille.
Hän ei sano ei pelihetkelle - ja tarkoitan sulkapalloa tai squashia tai jotain vastaavaa, jossa kunto kohoaa.
Vaatimuslistat ovat jotain mitä naiset tekevät. Mutta yhden vaatimuksen voi herra tähän kirjoittaa....
Täydellisen naisen kanssa on mukava olla, huulia mukava suudella ja katsetta kiva katsella.


Tällaista vain ei ole olemassa. Ilmoittaudu jos olet, niin tiedän olevani väärässä.

luuserin pääsiäisvinkki

Äiti tuli kukkapuolelle, avautuvien lasiovien välistä kahden pirpanan kanssa. Tyttösten vaatteet olivat kukilla somistettuja ja molemmat imivät peukaloitaan.
Epämääräistä puhetta virpomisesta.

Äiti:" Hei tytöt, ottakaa noita narsissi kimppuja tuosta. Annetaan niitä niissä virpomisjutuissa, jooko?"

Äiti halusi päästä helpommalla ja halvemmalla.

Hymyilin ja annoin tuntemattomien tutkia narsissejaan. Ehdoton vinkki kaikille laiskoille äideille.

luuseri koristaa

Elämä syöksyy
                            tiellä variksia vaappuu
Toivon rovio
                         kiellä pellet haukkuu
Jossain ehkä
                        sattuman kassi paukkuu
Mut miks
                          toivo tuonne kaikkoo

Runoja epätoivosta? En tiedä epätoivo on jotain, mikä ei kuitenkaan sovi minulle. Olen enemmän iroonisen huumorin kannattaja. Mutta huumorissa on aina merkittävä heikkous. Se elää vain sillä hetkellä, kun sen lataa. Se syntyy vain hyvässä ympäristössä.

Myyjä kassalla,
                           aamun aloitaa, huomenta.
Myyjä kassalla,
                           Päivää jatkaa, Moi
Myyjä kassalla,
                            Jatkaa vain, Hei
Myyjä kotonaan,
                              Mulkaisee vihaisesti vain, mut ei moikkaa.

Ainakin minä saisin hermoromahduksen, jos tervehtisin koko päivän samoilla sanoilla tuntemattomia kasvoja, jotka voisivat kadota tyhjyyteen.

Naisen huomion saamiseen tarvitaan pari asiaa. Ihan typerää aloituslausetta, joka kiinnittää huomion ja järkeviä sanoja jolla jatkaa.
Sama pätee miehiin.

Tällä menetelmällä tietää, milloin ihminen on sellainen, että haluaa tutustua häneen. Yhden sanan mörököllit ja töksäyttäjät ovat ideologiohinsa jäätyneitä patsaita, jotka eivät tunne sanaa huumori, erillaisuus.

Ulkonäkö ei kerro ihmisestä mitään. Se kertoo vain, että tuo yrittää olla jotain. Mutta paarmakin yrittää näyttä ampiaiselta, jotta saa arvostusta enemmän. Valeasuun pukeutuminen ei tee ihmisestä muuta kuin hän on. Niin moni sitä yrittää; yrittää valehdella itselleen ja olla muuta kuin on.

Yllättävää kuinka tavallista.

Jokaiseen ihmiseen kannattaa tutustua. Voit menettää jotain arvokasta, jos et yritä sitä; jos jäät vain omien kapeiden silmiesi taa tujottamaa maailmaa putkien takana. Mieti. Oletko sinä sitä, mitä vaadit muilta.

Tuskin.

leikeitä a la luuseri

Valmisruokatiskillä. Kaunis nuori punapäinen myyjätär antaa pakettia. Pieni tyttö, soikeat kauniit kasvot.
"Saako olla muuta tyttö kysyy?"
Hymyilen ja vastaan:"Joo..." katson silmiin yhä ja jatkan sekunnin päästä " ei."
Tyttö pyrähtää kikattamaan ja kolleegat ympärillä vilkaisevat sivusilmin. Katson tyttöä yhä silmiin.

Käytävässä. Siinä elokuvateatterin julisteita ennen, ennen sitä lämpökaappia, josta pääsee ulos. Vastaantuleva vaalea tukkainen pieni neitokainen. Katsoo silmiin. Minäkin katson silmiin ja hymyilen. Lähestymme toisiamme, en anna katseeni irotta, enkä hymyni sammua. Tyttö pyrähtää nauruun. Olen voittanut kilpailun.

Jossain baarissa ties missä päin suomea. Olen yksin tiskillä. Odotan jotain. Tyttö tulee viereeni. Baaritiski on aivan tyhjä, baarimikko istuu toisella puolella tiskin kehäpöytää ja puhditaa lasia. " Voiks sä auttaa," tyttö kysyy, " Mä luulen et toi myyjä ei välittäis jos mä kysyisin sitä tänne. Voisiks sä pyytää sitä tänne? Mä haluaisin tän lasin täyteen." Tyttö on ihan lähellä ja saatan tuntea, että hänellä on hajuveden tuoksua oluen tuoksun alla.
Kutsun myyjää, joka hakee tytön lasin.
"Mä tiesin että se tulis, jos sä kutsut sitä," likka toteaan. Kysyn hänen nimeään ja alamme juttelemaan. Oliko tämä häviö vai voitto?

Mietteitä luuserilta

Olen asunut kolmessa maassa, nähnyt ja kiertänyt maailmaa; konenut asioita, joista monet vain uneksivat; ollut paikoissa, joista monet eivät edes tiedä; olen toteuttanut unelmia; olen kestänyt asioita, joissa monet vain itkevät ja vollottavat. Joskus mietin, että olenpa huono, kun en ole yliopistoa läpi käynyt. Minulla on kuitenkin on nykyään ylempi korkeakoulututkinto.

Olenko tyytyväinen elämääni? Pidän itseäni luuserina, joten en ole tyytyväinen elämääni, koska en ole viettänyt sitä kuten muut ihmiset. Eli löytänyt nuorena sydämen valittua, tehnyt hänen kanssaan lapsia - ja nykyään lapset olisivat jo varmaan koulussa. Olisimme tehneet perhematkoja. Kokeneet asioita yhdessä. Ehkä kuviteltu valittuni olisi ollut mukanani kaikilla matkoillani ja olisin kaksikymmentä kertaa onnellisempi.

Eli en ole tähän osaan elämääni tyytyväinen.

Ihminen ei voi välttyä saamasta kokemuksia. Kokemusten rikkaus ei kuitenkaan ole elämän onnen merkki. Se on vain tylsää kokemusten rikkautta. On totta, että kokemuksia ei voi saada jos asuu kotona maalla, korvessa, keskellä aukeaa peltoa - eikä koskaan poistu kotoaan. Silloin ei voi sanoa olevansa rikas kokemuksien kanssa.

Muistan miten istuin katsomassa barcelonan eräässä kahvilassa kuinkan diapolo-taiteilijat viskoivat välineitään taivaille. Oli hämärää, syksy ja ilmassa maistui lämmin tuoksu. Samantapainen kuin Afriikan taivaan alla, mutta tämä tunnelma oli värjätty romanttisilla valoilla; koristeltu talojen seinillä. Keski-eurooppalainen tunnelma . Espanialainen tunnelma.

Mutta en tiedä muistaako kukaan tuolla matkalla olleista enää minua. Muistaako Anna edes minua enää? Ovatko muistikuvani vain kaihoisia muistoja, jotak värjäävät kokemusten pitkää jonoa. Sellaisia joita koin Afriikan taivaan alla pohtiessani onko suomen kieli olemassa vai onko se kieli joka istui päässäni vain jokin loinen sisälläni. Ajattelinkin jo englanniksi.

Mutta tätä blogia kirjoittaessani olen kokenut itsessäni riemua. Olen mielestäni parempi ihminen kuin moni muu. Olen omalla tavallani ylpeä siitä vähästä, jonka olen käynyt läpi. Vaikka elämässäni on ollut aikoja, kun olin vain ja itkin; aikoja, kun olin kauhuissani ja toivoin että seuraava päivä ei olisi koskaan tullut; aikoja jolloin mietin mistä löytäisin työtä, miten maksaisin laskuni; aikoja, kun rakensin taloa ja pohdin miten tähän pystyy aivan yksinään - ilman kenenkään apua? Oli aika kun en ollut koskenut yhteenkään naiseen; ja on aika kun olen syleilyt monia naisia.

Olen ehkä liian rajoittunut blogissani. Ehkä menen syvemmälle maailmamme rakenteisiin. Ehkä sukellan niihin suhteisiin, joilla täällä hallitsemme toinen toisiamme. Minun tekisin mieli kirjoitaa ihmisistä nimillään, mutta heitän tuon halun pois. Vain Anna on päässyt tähän blogiin nimellään. Kunnioituksesta ja koska hän ei koskaan tule edes kuulemaan tästä blogista.

Aamulla keskustelin erään nuoren naisen kanssa. Sanoin olevani täpinöissäni. Hän kysyi mitä se tarkoitti. Sanoin että ajatukseni liitävät tällä hetkellä kovaa vauhtia eteenpäin.

Alan sukeltmaan ympäröivän maailman tapahtumiin tämän jälkeen. Niihin ongelmiin, joita tuntemillani tuntemattomilla ihmisillä on. Ja katson mitä luuseri löytää tästä maailmasta. Se on luuserin täpinää.

Luuseri ja huijarit

Huijareita on paljon. Olen elämäni aikana törmänyt ties millaiseen huijariin, mutta yleisin huijaamistapa on saada rahaa. Oikein näkee, miten jollain ihmisillä on rahanhimoa ja he ovat niitä, jotka aina ovat kateellisia jollain tavalla toisen rahoista. Heille raha = kunnia ja valta. Heitä löytyy paljon huipputehtävistä, ihmisiä, joille elämä on peliä; mahdollisuutta omistaa rahaa, vaikka sillä eivät mitään tekisi.

Sitten on paljon pikkuhuijareita, joille huijaaminen on tapa hankkia elantonsa. Näillä pikkuisilla on monta vuotta ollut jo trendinä mailihuijausjippo, jolla kurjilta ja omien hormooniensa vankina olevilta miehiltä yritetään nyhtää rahaa.

Menetelmä on yksinkertainen. Tekeydyt naiseksi/ tai olet nainen - joka tekee deitti-ilmoituksen. Kun saat viestin, niin huijarilla on valmiiksi kirjoitettu teksti, jolla hän vastaa. Jos hän tekeytyy huoraksi, niin huora antaa palveluksiaan etumaksua vastaan; jos hän on nuori nainen, niin hän antaa paremmat tietonsa etumaksua vastaan; tai sitten hän on puhelinongelmissa oleva neito, joka haluaisi soittaa, mutta kun puhelimeen tarvitaan saldoa. Veikkaan, että viimeeksi mainittut ovat lapsia, jotka ovat keksineet hyvän tavan saada itselleen saldoa puhelimeen. Viimeksi mainittu nimittäin ei omista tilinumeroa, kuten muut. Hauskaa tässä on että tilinumero on usein veljen/muun miespuolisen sukulaisen, koska jostain syystä ilmoittajalla ei ole tilinumeroa. Tosin huoriksi tekeytyvät ovat jo ammattilaisia. Heillä on "oma" tilinumero.

Suurelle  joukolle miehiä sama viesti toiveella, että rahaa tulee tilille pienellä vaivalla. En tiedä onnistuuko tämä. Todennäköisesti muutaman kaljan verran siitä saa rahaa tilille. Mutta pontentiaali on suuri. Satoja miehiä vastaa ilmoitukseen, jos heistä 100 antaa 20 euroa tilille on se jo ihan huikea 2000 euroa. Joten lukija, oletko harkinnut huijariksi alkamisen taivalta? Kuinka moni ajattelee, että 20 euroa on pikku raha, voihan nyt tuon antaa, jotta näkee mikä on pelin henki?


Toisessa mittakaavassa samaa tekevät eräät maksulliset ystäväpalveluyritykset. Heidän sivuille voi rekisteröityä ilmaiseksi. Jos ei kuitenkaan koskaan maksa maksua, jonka avulla voi lukea viestejä tai lähettää viestejä, alkaa tulemaan kovasti samanlaisia viestejä ajoittain ikään kuin osoittaen, että kyllä kannattaisi maksaa, jotta voi olla yhteyksissä näihin ihmisiin. En toki sano, että kaikki palvelut käyttävät tätä menetelmää, mutta eräät kyllä. Nimiä mainitsematta.

Huijaaminen syntyy itsekkyydestä tai ihan vain ahneudesta. Ehkä vallan halustakin. Mutta ehdottomasi laiskuudesta ja oikeasti mitäänsanomattomuudesta. Ehkä yksi syy, miksi pidän itseäni luuserina on, että en ole koskaan voinut ymmärtää huijareita. Olen aina halunut hyvää muille, Haluan uskoa, että avoimuus on se asia, mikä on elämässä tärkeä. Mutta huijarit ovat oivaltaneet, että ihmiset kaipaavat unelmia. He kaipaavat asioita, jotka eivät olet totta, mutta haluavat uskoa olevan totta. Liian moni ihminen on melko sokea näkemään oikeasti maailmaa ympärillään. Heille riittää se että kerrotaan asioiden olevan tietyllä tavalla, vaikka asiat olisivat ihan toisin.

Suuressa massassa väärin oleva totuus paisuu, ja siitä tulee totuus, vaikka se olisi puhdasta valhetta. Ihmiskunnan ominaisuuspiiri - tyhmyys - ja tätä huijarit ovat osaneet käyttää iäisyydet jo hyväkseen.

Luuseri toimii

Annan iltaisin musiikin virrata ympärilläni. Annan sanojen ja sävelten helmeillä. Tunnelmat kaikuvat minussa.
Minä nostan painoja; teen mielettömän määrän punnerruksia; käytän erillaisia laitteita käsieni ja jalkojeni voiman rakentamiseen; venytän kuminauhaa, jolla saan aikaa lisää harjoituksia. Koko ratani on kotonani.

Kuntoilu auttaa pitämään ajatukset tasaisina. Se auttaa työssäni, jossa joudun ajattelemaan ja rakentamaan asioita, joita lopulta aika harva tässä maassa osaa. Ja minusta on mukava olla tietyllä tavalla vahva.

Mutta ihmismaailmassa vain mielenvahvuus on lopulta ratkaiseva seikka. Mielenvahvuudella hallitaan kokonaisia mantereita. Tahto ja härkäpäisyys vievät voiton jäykistä rakenteista. Minä haluaisin olla mieleltäni paljon paljon vahvempi. Jokaiselle ihmiselle kuitenkin jaetaan tietynlaiset kortit ja minulla on omanlaiseni. Luuserin kortit. Mutta olen ainakin muuten vahva luuseri, jos en mieleltäni maailman voimakkain olekaan.

Painojen nostamisesta on jotain iloa.

Luuserimme maailmalla

Muista erään kovan kesän, kun olin palavasti rakastunut eräseen naiseen. Tämä on aasinsilta, joka vie meidät tuona kesänä istuntoon valtakuntamme silloisen päämiehen, hänen adjutanttinsa ja parin muun ihmisen kanssa. Istuimme pyöreän pöydän äärellä teen ja kahvikuppien kera, ja mieleni oli täynnä turhautunutta tuskaa saavuttamattomasta rakkaudesta. Silti pidin kasvoni tasaisena ja osallistuin small talkiin, joka pyöri luonnossa, kesässä ja kaikenlaisissa harrasteissa. Kuumuus oli sietämätöntä ja ukkosta oli ilmassa.

Tuo muisto tuo mieleen samallaisen kesän Pariisin esikaupunkialueella, jossa hauskan pienen kivitalon kylmät seinä viilensivät tukalan kuumaa loppukesän päivää. Tuossa maailmassa minulla ei enää ollut rakkauden tuskaa - ehkä korkeintaam muistoja tuskasta jossain mieleni syövereissä. Kupit, josta join talon sen hetkisen valtiattaren kanssa teetä, olivat hyvin samankaltaiset kuin ne joita käytettiin aasinsiltamuistossa. Ehkä nimeenomaan yhtäläisyydet nivottavat nämä kaksi muistoa toisiinsa.

Yvonella oli ruskeat silmä, ja hän oli hyvä kuuntelija. Hän oli kiinnostunut pohjoisen peruukan elämästä tai ainakin näytteli taitavana rankalaisena olevansa sitä. Puhuimme joitakin tunteja, katsoimme kuin taivas alkoi hämärtymään, vaikka kuumuus ei hellittänyt.

Talo oli kaunis. Pieni, muurilla ympäröity talo, jossa oli valtava olohuone; korkealle rakennettu tasanne olohuoneen ja katon väliin, missä oli suuri työpöytä täynnä tavaraa. Sellainen vanhanaikainen kirjoituspöytä.

Pihalla oli tummaa maata ja tumman vihreää ruohoa ja kiehtovia puita.

Kaunis hetki. Kaunis muisto, joka painaa epätoivoisen muiston päälle. Olen joskus miettinyt, että pitäisikö muuttaa ranskaan. Ostaa pieni kaunis talo jostain maaseudulta. Mutta se kulttuuri on kuitenkin varsin erinlainen. Ehkä ajatus on vain kiehtova tuumaus.

Elämässä on kuitenkin positiivista, että tuskalliset muistot voi nivoa pois kauniiden muistojen avulla. Nähdä maailma valoisampana paikkana. Uskoa sekuntti, että ei ole luuseri. Mutta se että nautin kauniista yöstä ranskalaisen kaunottaren kanssa ei elämän mittakaavassa muuta kovinkaan paljon asioita. Olenpa tuntenut yhden naisen enemmän ja tajunnut, kuinka huonoja keskustelijoita suomalaiset ovat - mutta sen tiesin jo aiemmin.

Luuseri ja uteliaisuus

Olen puhunut mielettömän joukon ihmisiä kanssa. Katsellut neitoja silmiin ja tutustunut heihin. Olen tehnyt sitä sekä suomessa että ulkomailla, ja ehdottomasti selvin ero suomalaisen mielenlaadun ja ulkomaisen mielenlaadun välillä on: Standardi Suomalainen ei ole lainkaan utelias, eikä juurikaan ala keskustelemaan asioista kysymällä. Kyllä se toinen hoitaa sen puolen. Ei saa udella. Ja hups, näin synny mitään keskustelua. On vain syvä hiljaisuus.

Tuo pidättyväisyys on monille suomalaisille selkeä ominaisuuspiirre. Vaikka naisista sanotaan, että osaavat puhua, niin tuo piirre on valtapiirteenä suomalaisella naisella. Olen monta kertaa kysynyt ihan keskustelun alkupuolella: " Oletko utelias?"
" Joo olen minä!" vastaa tosi moni.
Keskustelu sitten jatkuukin painolla, minä kysyn ja toinen vastailee. Syvää haukottelua. Miksi? Jos kerran toinen on utelias, niin miksi hän tuo esilleen uteliaisuuttaan.

Jos sinulta kysytään oletko utelias ja tiedät, että et osaa kysyä yhtään mitään, niin vastaa: " en ole utelias mistään." Sillä et todellakaan ole utelias mistään.

Tai voihan olla, että nämä ihmiset eivät vain ole kiinnostuneita mistään, mutta minusta se on sama asia kuin että ei ole utelias. Pitää olla kiinnostunut asioita, jos on utelias.

Tyhmiä ihmisiä. Olen itse luuseri, mutta tätäkin roskaa lukee varmasti juuri tämän tapainen ihminen. Joka oikeasti ei osaa keskustella, katsoo vain omaan napaansa ja ei ole kiinnostunut mistään. Nämä kyseiset ihmiset sitten valittavat eri paikoissa ties mitä juttuja. Naiset, että miehet ovat sikoja ja tekevät elämän helvetiksi - hei, oletko koskaan keskustellut miehen kanssa? Oletko tehnyt asialle jotain? Miehet valittavat suurinpiirtein samaa. Tosin vain naiset ovat sikoja.

Hymy.
Pitäisikö tässä olla itsekriittinen, ja huomauttaa itseni tekevän tässä blogissa rivien välissä kyseistä huomauttelua jatkuvasti. Voi olla asiallinen huomautus. Mutta voin väittää yrittäväni tehdä asialle jotain kirjoittamalla tämän tekstin.

Uteliaisuudesta tietää onko toinen puhekykyinen. Onko hän edes mielenkiintoinen ihminen. Minä en ainakaan pitkään jaksa puhua ihmisen kanssa, joka ei lähde ajatusten leikkiin mukaan.

Mutta tietenkin älykkyys vaikuttaa asiaan. Tiedän huomattavan joukon ihmisiä, joiden äly on niin korkeaa, että en pärjää heidän kanssaan - koska en vain osaa jutella heitä kiinnostavista asioista. Voin yrittää kysellä ja ymmärtää, mutta suurta keskustelua ei saa aikaa; erotan tämän porukan kuitenkin heistä, jotka ovat pinnallisia idiootteja ja joita oikeasti ei kiinnosta mikään. He ovat yleensä vihamielisiä. Kun taas älykkäät ovat tavallisesti ystävällisiä. Eivät kaikki :)

Miksi tämä purkaus uteliaisuudesta? No minua on todella alkanut ottamaan vain päähän nämä neidot, joiden kanssa puhuminen on kuin tervaa joisi. Ei mitään muuta kuin tyhjä pää silmien takana. Jos vaikka ottaa aiheeksi uteliaisuuden, niin heille ei juolahda päähän, miksi mahdoin alkaa miettimään ihmisten uteliaisuutta.

Syvä huokaisu. Opetelkaa puhumaan ja olemaan uteliaita ja tietämään, mitä voi kysyä.

luuserin muistoja

Tämä tapahtui afriikan taivaan alla. Siellä missä suomen talvella oli sadekausi ja kesällä kuivakausi, eli eteläisellä pallonpuoliskolla.
En pitänyt kuumudesta, kun saavuin moskittojen pilveen, mutta myöhemmin totuin ja toisaalta siellä missä vietin vuoteni oli pesastoa ja tuulta, joka vei moskiitot mennessään ja viilensi öitä. Rakkaan vaalean portugalialaistyylisen asuinrakennukseni ikkunoissa ei ollut lasia, joten yöt olivat siedettäviä.

Asuin talossa yhdessä viiden naisen kanssa. Yhden kanssa teimme töitä paikallisten kanssa. Kehitysapua, olimme esimerkkejä, toimeen toimeentuloa ja tuhat muuta seikkaa, jotka ovat kauniita postereissa koulujen esitelmissä.

Rannoilla oli uskomattoman kauniita mulattityttöjä; aurinko paistoi korkealta ja kuu oli valtavan kokoinen noustessaan.
Minulla oli pari tapahtumaa, jotka pyörivät mielessäni. Niistä pitäisi kirjoittaa novelli, mutta jos yritän tiivistää ne muutamiin sanoihin. Kirjoitan novellin sitten myöhemmin.

Yksi muistikuva on liftaamisreissusta. Liftasimme avopakettiauton lavalla. Lava täynnä väkeä ja kollegani Anna kauniina naisena sai istua edessä isokokoisen ja ehkä komeankin mustan kuskin vieressä. Seurasin kuinka Annalla oli hauskaa sisällä, ainakin hän näytti kikattavan kuolakseen. Itse toivoin että melko kovaa ajava lava-auto ei kaatuisi; pientä pelkoa elämän puolesta.

Jossain perillä Anna poistumassa hytistä ja lähdimme kävelemään tietä pitkin eteenpäin. "Sain käyntikortin," Anna kertoi ruotsalaisella korostuksellaan englanniksi.
" Mitä aiot tehdä sillä? " kysyin.
Anna noukki kortin esiin, katsoi sitä ja antoi sen minulle. " Näin teen," hän vastasi. Nakkasin kortin puskikkoon.

Toisessa muistikuvassa olimme Annan kanssa odottamassa taas kyytiä jossain tien kupeessa, istumassa aurinkossa. Paikalle tuli paikallista väkeä ja eräs nainen tuli makamaan jalkojeni juureen. Olin hämmentynyt. Mutta tulkitsin tilanteen avioliittotarjouksena. Upea ja häikäisevä musta nainen tarjoutui minulle ja jouduin kieltäytymään kunniasta. Se ei ollut oikein.

Tarjouksia sateelee noilla seuduilla yhtenään. Jos näyttää rikkaalta valkoiselta mieheltä, niin naisista ei ole pulaa. Myöskin valkoiset naiset vetävät miehiä kuin mangneetti. Jos naiselle pääsee tekemään lapsen, niin voi olla hyvät mahdollisuudet päästä rikkaaseen eurooppaan. Myös nainen voi saada lapsensa eurooppaan valkean miehen avulla. Ja ehkä päästä myös itse pois köyhistä oloista.

Pari kevyttä muistikuvaa.
Ja Anna ei asu suomessa, hän ei osaa sanaakaan suomea, joten hän tuskin koskaan lukee tätä. Joten hän on niitä harvoja hahmoja, jotka pääsevät sivulleni nimellään.

Toivon, että niillä ihmisillä, joiden hyväksi yritin tehdä paljon, on asiat kunnossa afriikan taivaan alla; upean linnuradan alla, joka loistaa yön tunteina safiiripeiton lailla.

luuserin päätöksiä

Keskiviikko ollaan kotona. Näin päätin. Päätin myös katsoa, jos maailmassa olisi sitä yhtätilaisuutta kokea tunteita ja iloa. Jotain muuta kuin vain tasapaksua toimintaa ja samoja kaavoja. Kokea jotain sellaista, joka ei ollut lähelläni vuosiin. Lähes mahdoton tehtävä.  Varsinkin kun päätin kertoa jokaiselle kandidaatille tästä blogista.

Uskoisin kuitenkin, että totuus on paras tapa löytää asioita. Olen todennäköisesti väärässä. Ihmiset pitävät valheista. He haluavat uskoa valheisiin, joissa elävät. Mutta katsotaan silti. Peli kannattaa aina katsoa loppuun asti.

luuseri ja menneitä syksyjä

Koska menneisyydestä kirjoittaminen on kiehtovaa, niin sukelletaanpa muistoon, mikä rikkoi viimeisen padon ja luuserin heittämään ideologiansa roskakoppaan.

Tämä on kertomus neidosta, jota voimme kutsua nimellä Idiootti S. Minusta on kiehtovaa ajatella, että neito monien vuosien jälkeen lukee tämän tekstin ja olisi vielä niin tyhmä, että ei tajua sen kertovan itsestään. En mainitse naisen etunimeäkään tässä, sillä hän kuitenkin vaikutti hetkellisesti hieman näkyvässä asemassa, joten koska hän jollain tavalla ansaitsee vähän kunnioitusta, niin se annettakoon.

Oli syksy. Kesätyöpaikka opintojen välillä. Harjoittelupaikka tarkemmin sanottuna. Ensimmäinen muistikuva liittyy hetkeen, kun olin eräällä käytävällä tekemässä jotain, mitä vuosien jälkeen ei enää muista mitä se oli. Nuori neito kulkee luokseni hymyillen. Muutan viime viikon aikana olen puhunut hänen kanssaan paljon töiden lomassa. "Sinä älykäs ihana mies," Neito sanoo, " Onnea sulle jatkoon" Oli viimeinen työpäiväni. Erikoinen näkemiin lause, pohdin siinä töitä tehdessäni.

Viikkoa myöhemmin Idiootti S soitti minulle ja pyysi luokseen syömään. Olin yllättynyt. En ollut odottanut moista tapahtuvaksi. Ehkä vähän imarreltukin.

Joidenkin päivien päästä menin kutsuttuun tilaisuuteen. Neito oli pukeunut upeasti. Mahtavat meikit. Rinnat olivat melkoisen avoimet, ja mies ei voinut olla miettimättä kuinka ihanaa niillä olisi peuhata. Puhuimme, söimme. Mutta vaikka olisin varmasti voinut naida häntä, niin emme tehneet sitä, vaikka nukuin yöni hänen luonaan.

Se oli sellainen opiskelijasolu. Kämppäkaveri oli poissa, lomailemassa jossain. Siisti ja kiva paikka. Tyypillinen naisten opiskelijasolu. Istuin koko keskustelun ajan neidon pehmeällä sohvalla. Olimme ja ihmettelimme.

Tämä jälkeen tapasimme vielä pari kertaa. Lyhyitä tapaamisia. Ajattelin, että kai meistä tulee ystävät. Hän antoi ainakin ymmärtää, että olisimme ystäviä.

Kylmä suihku kuitenkin tuli kuitenkin kuukautta tai paria myöhemmin, kun olin lähettänyt hänelle kortin - ilman sen kummempia takaa-ajatuksia. Emme olleet tavanneet tuokioon.
Tyttö soitti ja sanoi olleensa yllättynyt kortista. Hän ei ollut ajatellut minua millään lailla? Anteeksi, ajattelin. Olin ihan tyrmistynyt. Oikeasti? Voiko näin pinnallista enää ollakaan. Ihan vain ystävän miellellä ollut ihminen saa soiton, jossa suurinpiirtein sanotaan, että en halua kuulla sinusta mitään.

Tuo oli sellainen kolaus minulle. Sillä hetkellä päätin, että jos joskus vielä jotain tällaista tapahtuu, niin nussin tytön ensiksi kunnolla. Päätös ei ihan ollut sillä hetkellä valmis, koska käsittelin asiaa vielä kuukauden. Sinä kuukautena sanoin ei teinille, joka ehdotti seksisuhdetta; likalle joka tuli aamuyöllä vastaan ulko-ovellani kysymään voisiko soittaa kaverille puhelimellani ja tuli ihan käymään kotiini asti; lukiotytölle, joka tuli käymään kotonani ja varmaan parille muullekin tytölle. Kohtalo oikein työnsi tyttöjä eteeni tuona aikana. Mutta kaikille vain olin ystävällinen ja annoin olla. Tämän jälkeen jätin pian suomen ja otin vuodeksi aivan toisen näköalan elämääni. Minusta tuli nykyinen minäni.

Idiootti S:ssää en ole nähnyt enää noiden aikojen jälkeen. Toivon, että hänellä on takanaan kivuliaita eroja ainakin kymmenen ja lapset huostaanotettuna jossain laitoksessa.... En ole yhtään katkera.

luuserin kämppäkavereita

Tämä tapahtui niinä aikoina, kun minulla oli ideologia. Oli harvinaisen vaikeata olla menemättä naisten kanssa sänkyyn, jota kohtalo jatkuvasti teki vaikeammaksi. Eräässä työpaikassani ajauduin kämppäkaveriksi naisen kanssa. Nuoren sellaisen.

Tämä on pala keskustelusta jonka kävimme tullessamme yhdestä tanssiravintolasta.
" Tuo mies jonka kanssa tansin"
"Niin?"
"Luulen että hän oli yksi mies, joka oli mukan yhtenä juhannuksena. Hän oli yksi niistä seisämästä jonka kanssa makasin"
" Aika monta" sain sanottua tähän äkilliseen tunnustukseen.
" Ei määrällä oo väliä." Hän totesi. Piti taukoa. Katsoi kerrostalolle päin.

" Tiedätkö voisin mennä naimisiin ja saada lapset; hoitaa heidät ja sitten kun ovat isoja jatkaa taas." Neitonen selittimi minulle marssiessamme aurinkoista tietä.

En maanut hänen kanssaan, vaikka olisin saanut aina kuin halusin. Sen sijaan kestin hänen kämppätoveruuttaa puoli vuotta, ennen kuin vaihdoin työpaikkaa. Luulen että aika moni työpaikan ympärillä pyörivistä kavereista taisi maata likan kanssa. Ainakin heillä oli hinku asiaan.

luuseri havainnoi

Oli vielä kylmä talvinen päivä ja lumi oli paksuina niitoksina tienpenkoissa. Metsään ei olisi ollut asiaa kuin lumikengien kanssa.
Olin tulossa kotiin. Kiputin nopeilla askelillani pitkin jäätävää pyörätietä. Kaikki yleensä jäävät taakseni, kun käytän ompelukonemarsintaani. Tik Tik Tik. Askelia ja askelia.
Aloin nousta pientä mäkipolkua ylöspäin, jonka puolessa välissä suksilla taituroi kaksi lasta. Polku oli jäinen poikien suksileikkien jäljiltä ja molemmat olivat todella keskittyneet nousemaan mäen huipulle asti. Tuntemattomia kakaroita, jotka eivät huomanneet minua.
Ohitin ensimmäisen pojan, joka sivusilmällä minut huomatessaan huudahti:" Hei! päivää!"
En ollut varma, oliko lause minulle, joten heilautin kättäni ja sanoin vaimeasti "hei". Ohitin pojat ja olin hetkessä kymmenen metrin päässä heistä.
"Hei päivää!" kuului takaani. Mitäs tämä nyt on. Heilautin ihan vähän kättäni ja jatkoin matkaani.
"Hei päivää, SAATANAN UKKO! vastaa!"
Mieleeni muistui lapsuus, kun kiusaajat keksivät mitä oudompia selityksiä oman vallanhalunsa sokaisemina. Heillä oli oikeus käyttäytyä miten halusivat ja muiden piti olla heidän normeissaan. Ei kompromisseja. Ei ihmisen huomioon ottamista. En nostanut enää kättäni. Poika oli minulle tuntematon. Tuntemattomien kanssa pysähdyin tiellä, kun asuin tovin Afriikassa. Silloin vaihdettiin kuulumisia ja ihmeteltiin. En aikonut tässä tilanteessa kääntyä. Lapsen olisi aika oppia ottamaan huomioon erilaiset ihmiset ja tajuamaan, että jos toinen ei sanoilla tuo esiin tervehdystä, niin ei kannata pakolla yrittää.

Jätin pojat taakseni. En tiedä keitä he olivat. Jostain lähialueelta. Ehkä joku kesäpäivä, kun he ovat tulleet isommiksi kadun, kun tuon pojan nyrkki heiluu. Toisaalta puolustumenetelmäni ovat hieman kehittyneet lapsuuden, joten ajatus ei oikeastaan edes peloita.

luuseri bloggaa

Mietin tätä bloggaamista. Kun mainitsen naisille, että bloggaan, he kysyvät mistä aiheesta.
Vastaan: luuserin elämästä.
Et sinä mikään luuseri ole.
Kyllä minä olen, vastaan tuohon väitteeseen.

Nämä naiset eivät tiedä mitään arkielämästäni tai menneisyydestäni. He uskovat kulisseihin ja lavasteisiin.

En ole yhdellekään kertonut tätä osoitetta, että eivät saisi sätkyjä. Totuus on joskus kova pala.

Motivini bloggaamiselle ovat yksinkertaiset. Haluan puhaltaa sisälläni olevaa pettymystä elämääni. Tämä on kai jonkilaista kriisikirjoittamista. Halua tuoda itseään näkyviin johonkin, jossa kukaan ei asiasta piittaa tippaakaan. Aivan liian tavallinen mieskohtalo.

Mietin joskus, onko oikein, että hyvää tarkoittanut mies saa itseni kaltaisen kohtalon. Olen sitä mieltä, että evoluutio suosii julmia miehiä, jotka käyttävä naisia hyväksi ja pakottavat heidät haluamiinsa asioihin. Naiset oikein juoksevat tälläisten miesten perään. He eivät huomaa, niitä hyvää tarkoittavia hahmoja; he eivät edes halua huomata. Miksi? Koska kovilla ja julmilla miehillä on paremmat selviytymisen mahdollisuudet armottamassa yhteiskunnssamme.

Vaikka olen menestynyt; naiset eivät varmaan veikanneet menestymistäni; naiset eivät olleet kiinnostuneita minusta. Nyt kun olen menestykseni huipulla, heidän on turha unelmoida muuta kuin että pääsevät sänkyyn kanssani. Muuta ei enää tipu. Olen luuseri, mutta ne naiset, jotka tajuavat vasta myöhemmin virheensä, ovat todella luusereita. He olivat pinnallikoja, jotka saivat kenkää eivätkä itse tajunneet kuinka helpolla se kävi. Eli se paskamainen minäni on tavallaan kostaja. Nautin nyt vanhempana sitä, mitä muut tekivät ennen minua. Ja minä nauran itseni ikäisille epäonnistuja naisille ja leikin niiden kanssa, jotka ovat nuorempia ja jotka haluavat kokeilla maailmaa; jotka todennäköisesti ovat niitä tulevaisuuden luuserinaisia.

Blogini tarkoitus? Monet tietävätkin millainen maailmamme on. Mutta joillakin on siitä harhakuvia. He uskovat, että se suuri ritari tulee sieltä tuhannenen kerran noukkimaan kulman takaa. Ei. Siellä ei ole ritaria. Se ritari meni jo. Se ritari oli siellä yksin eräässä nurkkapöydässä surkeana ja hylättynä. Se ihan kaamea kaveri. Se joka olisi tehnyt juuri sen yhden prinsessan elämän unelmia hipovaksi paratiisiksi.

Olen luuseri. Minä uskoin hyvään. Siksi sanomani onkin hyvään ei kannata uskoa.

Silti pyrin joka päivä hyvään. Autan tätä ainoaa ihmistä, joka on nyt saanut huomioni. Autan häntä elämään. Vien häntä paikasta toiseen. Olen paikalla hädän sattuessa. Hän ei ole rakastettuni. Hän ei ole se unelma, jonka kanssa olisin perustanut linnan; se joka olisi hymyillyt taivaallani; se jonka kanssa ehkä lopulta olisin kasvattanut lapsia. Mutta hän on se, joka saa kaiken hyvän, joka minun sisälläni on. Vaikka itse huudan tuskasta. Vaikka itse vaellan katsomassa kauniita silmiä ja sisälläni palaa pettymyksen sammumaton tuli. Niin tämä yksi ihminen näkee maailmassa ilon. Tuo yksi ihminen ei ole luuseri. Hän ei ole kaunis. Hän ei ole mikään unelma. Mutta hän on paljon onnekkaampi kuin kukaan toinen maan päällä.
Tuolla yhdellä on kaikki. Hän on onnellinen.

Vaikka itse en ole onnellinen, niin joku maan päällä on onnellinen.
Jotain hyvää olen saanut aikaan.

Pieni hetki. Onnen tunnetta luuserin mieleen. Kohta se on poissa.

Luuserin treffit

Tunnen moraalista pahoinvointia. Pystyn sopimaan kahdet treffit tulevalla viikolla kahden eri opiskelijattaren kanssa varmaan samana päivänä tai peräkkäisinä. Hieman riippuen siitä, miten asiat asettuvat uomiinsa. Paskamaisuutta. Toinen tytöistä ehdotti treffejä ihan spontaanisti itse. En edes aikonut ehdottaa niitä ja olin  jopa yllättynyt kuinka valmis neitonen oli lähtemään liikekannalle. Toinen tytöistä lupasi tulla jo muutama viikko sitten, mutta ei ollut silloin vielä varma, koska hänellä olisi aikaa.

En tiedä välittäisivätkö naiset, jos tietäisivät asioiden järkäämisestä. Toiselle ainakin olisi todennäköisesti  kova paikka tietää. On vakavasti  mietinnän alla, että en tapaa tätä toista lainkaan. Sisäinen luuserini on vahvasti sitä mieltä. Anna olla se sanoo. Mutta se paskiainen, mikä minusta on tullut, tuumailee, että kokemus olisi ihan mukava; varsinkin jos se päättyisi molempien kohdalla sänkyyn.

Ja mikä olisi lopputulos? Varmaan epäonnistumisen tunnetta. Moraalista krapulaa. Mutta olisin taas kerran osoittanut itselleni, että minussa olisi ollut miestä jo silloin kauan sitten, kun nyhjötin yksinäni odottamassa sitä  oikeaa.

Fiksaatumista. Kyllä vahvaa fiksaantumista toteutaa itsessään olevaa maskuliinisuutta. Tai enemänkin halua kauniiseen seksiin kauniin naisen kanssa. Kysymys kuuluu, millainen nainen on kaunis? Onko näistä kumpikaan kuitenkaan sellainen, mikä palauttaisi luuserille elämän; antaisi hetken paluun todellisuuteen.

Olen melkein narkkari. Olen riippuvainen tunteesta olla naisen kanssa. Epäilen että seksi sinänsä ei ole tärkeätä, vaan se hetki ennen seksiä. Lähellä oloa. Hyväilyä. Olemista. Itseasiassa tilanteen laukaisu on kaikkein huonoin osa kokonaisuutta.

Tästä on tehty lukuisia mietintöjä, lauluja ja aatelmia vuosien mittaan. En tiedä onko kukaan koskaan löytänyt täydellistä ratkaisua. Ehkä se ratkaisu on rakkauden tunteen takana. Tuon tunteen, jota en enää koskaan saavuta.

Tyhjät kuoret. Ne määrittävä luuserin.
Menneet ideologiat. Ne kuvaavat luuseria.
Kuolleet toiveet. Ne sammuivat luuserissa.

Sitä se on. Elämä.

Luuseri on kateellinen

Katselen erästä työpaikkaromanssia. Kaunis nuori nainen ja nuorehko mies, joka mielestäni on melkoinen doku. Miten tuossa mahtaa käydä? Veikkaan että huonosti, mutta ihmisistä ei aina tiedä.

En tarkkaan tiedä, miten heidän tarinansa alkoi. Enkä oikein välitäkään. Muistan muutaman kerran, kuinka työkaverisuhde on melkein johtanut suhteeseen. Ehkä yhtä tällaista tarinaa muistan kaiholla, sillä ellen olisi päättänyt, että antaa olla, niin siitä olisi ehkä tullut jotain. Ehkä muutos elämääni?

Ja paskat. Luulen, että olisin saanut pahasti takkiin, vaikka tyttö suoraan sanottuna tunki kainaloni alle. En usko, että olisimme sopineet yhteen.

Miksi siis olen kateellinen tälle romanssille työpaikallani?
En koska nainen on kaunis. Hän on luonteeltaan ihan hirvittävä. Olen maanut tosin ihan oujen tyttöjen kanssa, mutta seurusteleminen on hieman erijuttu. En haluaisi saada tätä naista.
Olen kade, koska heillä on rakkautta. Ainakin uskon, että se on rakkautta.. Minulla ei ole rakkautta eikä läheisyyttä samalla tavalla. Tietyllä tavalla kyllä, mutta ei samassa mielessä. Mies voi haistaa neitonsa hiuksia ja tämä käpertyy vierelle televisiota katsomaan.

Huh, mikä mielikuva. Vaikka luuseri ei pääse kokemaan edes tuota, niin jotain muuta sen pitäisi olla. Sen pitäisi olla naurua, askelia järvenrantatiellä, silmäyksiä Pariisin kaduilla, pyörimisliikettä sen yhden rantapylvään ympärillä Atlantassa; sen minkä pintaa pitkin lipui tislattuja pisaroita taivaalta ja jonka vierellä kastui likomäräksi. Tai loikoilua Afriikan kuumalla korallisella hiekkarannalla, missä tunsi kuinka hiekka pisteli jalanpohjissa hassusti.

Mielikuviani niistä paikoista, joissa olen toivonut rakkautta enemän kuin muuta. Muistan Afriikasta sen hollantilaisnaisen - kadun että en tarjonnut hänelle lohtua; mutta olin silloin idealisti. Ja ujo. Ja saamaton. Ja todella typerä.

Mutta minä olenkin luuseri. Ja elämä lipuu ohitseni. Vain kateus tuo lohtua. Muuta en ei tipu.

Luuseri ja naiset

Historia

Kuten jo aikaisemmissa kirjoituksissani olen todennut, olen häslännyt melko monen opiskelijalikan kanssa sen jälkeen kun kolmekymmentävuotta meni täyteen ja tulin siihen tulokseen, että hemmetti, eivät ne uskomattomat rakkausunelmat olekaan totta. En jaksa toistella itseäni. Totean vain että historiallisen kokemuksen mukaan opiskelijattarien joukossa on tyttöjä, jotka eivä mene sänkyyn, jos tietävät iän - mutta menevät sänkyyn, jos ei puhuta iästä. Aika harva oikeasti erottaa, minkä ikäinen mies on. Eräs kolmikymppinen ystäväni, kauan sitten, omisti siloiset kasvot ja valehteteli likoille olevansa 21v. Hän makasi tyttöjen kanssa vaivatta; sellaisten jotka suurin silmin olivat kertoneet minulle, etteivät koskaan mene sänkyyn yli 25 vuotiaiden kanssa. Annankin tässä vinkin naisille. Kysykää miehen henkkareita.

Naiset

Tehokkain tapa naisten houkutteluun seksiin on luonnollisesti ollut ja tulee olemaan internet. Voi tehdä suoria kysymyksiä/ehdotuksia, voi vastata naisten deitti-ilmoituksiin, voi puhua messengerissä ja taivutella nainen ulos ja sänkyyn. Mutta tämän tiesimme kaikki. Jotkut suostuvat suorasta pyynnöstä; lähinnä silloin kun on tylsää tai poikaystävä on matkoilla.
Poikaystävä on matkoilla tapaukset ovat mielenkiintoisia. Kävin itse tapaamassa joitakin viikkoja ennen tämän kirjoittamista kyseisen kaltaisen tapauksen. Helppo tapaus.
Joitakin täytyy voidella rahalla. Mutta aika monet suuttuvat sydämen ytimiin asti jos rahaa ehdottaa.
Olen huomannut myös oudon trendin. Joulun jälkeen flaksi on kovinta. Parhaimpana vuotena sain netin kautta kuusi tyttöä kuukaudessa ihan vaivattomasti leikkikaverikseni. Joka viikolle omansa ja parille viikolle kaksi. Kiirettä oli.

Mutta oliko hauskaa? Niin en oikeasti ymmärrä, miksi harrastan tätä. Useissa tapauksissa seksi oli melkoista äheltämistä. Kondoomi on ihan kamala keksintö, sillä se aiheuttaa huomattavan määrän ongelmia. Ja jos sitä ei käytä, voi käydä huonosti, ellei tiedä tasan tarkkaan, mikä on sen toisen osapuolen terveystilanne. Ainakin minä tunnustan, että kondoomi aiheuttaa seisomisongelmia - sanotaisinko hetkellistä impotenssia. Juuri sopiva ilonaihe luuserille, joka on uskonut saavansa nyt sen elämää suuremman kokemuksen, mutta huomaakin, että asia ei etene lainkaan.

Miksi harrastan tätä? Osoittaaksseni itselleni, että olen jotakin - että naiset pitävät minusta? Vai sainko seksin ajattelemisesta niin kovan fiksaation vuosina, kun en harrastanut sitä, että olen jumissa jatkuvassa tarpeessa. Olisiko ratkaisu nymfomaani? Kokeilin tätäkin ideaa kerran, mutta nymfomaanit ovat ihan liian sekopäisiä minulle. Vaikka olen selkeästi seksihullu, niin en kuitenkaan pidä seksiä kaikken tärkeimpänä asiana. Minusta naisen olemus on tärkeämpi. Läheisyys. Tuntemukset. Oleminen.

Mitä jatkossa?


Ajattelin lopettaa koko touhun syksyllä. mutta eihän siitä mitään tullut. Löysin itseni vain sänkystä aika piankin. En tiedä, jatkan etsintääni varmaan elämäni loppuun asti, sillä mihinkäs luuserin leima häviäisi? Tai ehkä jossain olisi todella se hahmo, joka muuttaisi kaiken; jolla olisi jotain poikkeuksellista. Kaikki on mahdollista. Elämä on katsottava loppuun asti. Ei siltä voi mitenkään välttyä.

Luuserin työt

Urakehitys

Onko tosi luuseri työtön? Olisiko se luuserin urakehtitystä parhaimillaan? Minä en ole työtön, joten en ole saavuttanut uraputken maksiimitasoa. Olen töissä ja tavallaan sanoen vielä hyvällä palkalla. Varsin omituinen kohtalo luuserilla. Mutta vuosien aikana en ole edennyt mihinkään ammatissani, joten ehdottomasti olen luuseri! Paikalleen jäänyt junnaaja, jonka päivät ovat paljolti samaa janaa viikosta vuoteen. Ei kehitystä.

Töiden tulevaisuus

Työt jatkuvat. Mutta olisiko siltikin viehättävämpää olla työtön ja saada elämäänsä muita aspekteja kuin tuttu ja turvallinen juttu. Luuseri vietti pitkän palan työelämäänsä chatissa ja messengerissä juttelemassa epätoivoisesti naisten kanssa. Tämä sama linja ei ole yhtä suoraa nykyään, vaan keskittyminen itse asiaan on ilahduttanut minua. Mutta meneet keskusteluhetket ja toisinaan töistä ulkona viivähdykset, jolloin kävin salaa sänkyssä kivan neitosen kanssa,  kaihoavat miehen mieleen. Tulevissa töissäni - vain unelmissani - olisi se yksi täydellinen nainen.

Elämän tarkoitus?


Onko elämällä tarkoitusta, muuta kuin aamulla töihin. Minulla ei ole lapsia, joten helvetti, mikä muu voisi olla elämäni tarkoitus kuin joko olla orjana tai sitten elää nautinnoissa. Mutta en ole viinamäen miehiä. En juurikaan juo. En myöskään polta. Huh, enkä käytä tupakkaa. Ainoa nautintoni on siis olla töissä ja tulla kotiin, jossa asiat ovat masentavasti.

Elämän tarkoitus on olla masentunut?
Tai sitten vain parikymppisten naisten iskeminen? Kannatan viimeistä, koska täydellinen nainen ei ole tulossa vierailulle ainakaan tänään.

Luuserin keskustelut

Johdanto

Käyn paljon keskusteluja nuorten naisten kanssa. Pääosin kuulen tarinoita, kuinka surkeasti asiat ovat poikakaverin kanssa. Luuserin tehtävänä ei tunnukaan olevan ihanien naisten tapaaminen, vaan kuunnella, kuinka neitosten liittojen viimeiset saranat natisevat, ja he eivät millään ymmärrä kuinka tässä kävi.

Kaksi esimerkkiä
Heitänpä pari esimerkkiä viimeisistä keskusteluista.
Nuori neito tuntee pojan, joka on aivaaaan ihaaaaana!!!!!!! Hän on tuntenut pojan monta vuotta. Poika asuu toisella paikkakunnalla ja käy silloin tällöin tapaamassa tyttöä. Herääkö kenenkään lamppua tässä vaiheessa. Kun aloitin jutustamaan tämän tytön kanssa, niin minun lamppuni syttyi tässä vaiheessa.
Tarina jatkui sillä, että tyttö muutti asumaan samalle paikkakunnalle pojan kanssa. Nyt tarina hieman saa ikäviä piirteitä. Poika panee tyttöä säänöllisesti, mutta heillä on riitoja ja poika ei halua seurustella. Puolta vuotta myöhemmin poika kertoo menevänsä kihloihin toisen tytön kanssa. Nuori neito on sekaisin. Tässä vaiheessa en halunut kuunnella enää jatkoa. Eli jatkoiko nuori neito pojalle antamista tämänkin vaiheen läpi. Todennäköisesti.
Minä olen paskamainen luuseri, mutta tuo mies on onnekas paskiainen, joka pitää selkeästi haaremia. Olisi voinut nuori neito jakaa myös minulle.

Toinen keskusteluesimerkkini kertoo parikymppisestä neitsyeestä, joka oikeasti haluaa löytää täydellisen miehen. Hän tuntuu olevan vahvasti sinu tämän ajatuksen kanssa, että sänkyyn ei mennä ennen kuin lopullinen liitto on selvä. Samantapainen ideologi kuin minä olin. Yritin varoittaa häntä, mihin valinta voi johtaa. Yritin tietenkin ehdottaa, että voisin auttaa ongelmassa tietyllä tavalla - neitsyydestä pääsemisessä. Paskiainenhan kun olen.
Kerroin hänelle miten ailahtelevia ihmiset ovat, että kun oikean löytää, niin välttämättä oikea ei pysy luona.
Mutta tämä neitonen ei kokenut seksin olevan tärkeintä maailmassa. Niin olen törmännyt ennenkin naisiin, jotka eivät tunne viehtymystä seksiin. Olen ollut aina kade heille, sillä itselläni seksi on varsinainen pakkomiele, jonka tämäkin blogi todistaa. Mutta epäilen, että tulen vielä kuulemaan surkean tarinan tämän neitsyeen suusta. Niin siinä aina käy. Tai sitten tulen olemaan todella katellinen sille ihanalle ja komealle miehelle, joka likan saa.

Jonkinlaisia päätelmiä

Olen miettinyt, onko järkeä keskustella mielettömän määrän naisia kanssa. Tutustua heihin, löytää heidän heikot piirteensä ja vahvuutensa; kuunnella heidän tuskaansa; vain siksi, että pääsisi sänkyyn tai löytäisi itselleen täydellisen ystävättären.

Luuserille kumpikaan vaihtoehto ei toteudu oikealla tavalla, joten epäilen, että järkeä ei ole. Mutta ainakin tulen siihen tulokseen, että naiset ovat kaikki samanlaisia. Vai ovatko?

Väsynyt luuseri jatkaa kirjoittamistaan myöhemmin.

Paskamainen jätkä luuseri

Eli tarina ensimmäistä onnistuneesta iskemisestä


Miksi pidän itseäni paskamaisena? No jossain vaiheessa aloitin tämän opiskelineitojen iskemisen sänkyyn. Ensimmäinen tapaukseni oli itäsuomesta päin. Olin pyörinyt netissä ja ladellut armottomalle määrälle suoran kysymyksen, että kiinnostaako seksiseura. Ja kun tarpeeksi monelle tekee kysymyksen, niin etsivä lopulta löytää.

Hotelli paikkakunnalta yöksi ja tapamaan armottoman kaunista likkaa. Täydellinen vanhemman miehen unelma. Pitkät vaaleat hiukset. 165 cm. Upeat kasvot. Isot kiinteät rinnat. Täydellinen vartalo. Hän koputti hotellin ovelle, vaihdomme pari sanaa, saman tien halaamaan ja suutelemaan ja vaatteet neidon vaatteiden alle ja rinnat esiin.

Upea alku.

Mutta sänkypuoli ei sujunut kovin mahtavasti. Nain kyllä likkaa, mutta hän oli melko hiljainen. En tiedä, se ei vain tuntunut upealta.

Olin nyt onnistunut kaatamaan nuoren neidon, sulka hattuun. Laukaisut tykityksen likan sisään ja ollut hetken hekumassa.

Mutta muuten ei vain toiminut. Tyhjä olo. Tuntemukset puuttuivat. Hymyä ja sanoja oikeaa läheisyyttä. Mies himoaa seksiä, mutta seksi itsessään ei ole kamalan upeata, ellei siihen liity muutakin kuin pelkkää kliinisyyttä.

En tavannut neitoa sen jälkeen. Vaikka olin lupaillut kaikenlaista ennen tapaamista. Paskamaista.

Tähän liittyy paljon yksityiskohtia, joita tähän en laita. Eli kertomuksen tämä osa oli hyvin pelkistetty. Jopa äärimmäisen. Mutta jokainen sana oli totta, jos jostain kumman syystä lukijani epäilee tätä otetta.

Olen paskamainen, koska onnistun kaatamisessa, mutta en enää yritä saavuttaa suurta rakkautta, joka tekee asiasta mielekkään ja tärkeän. Aika sekavaa.

Olenkohan oikeasti paskamainen, vaan vain koheltaja, joka tapailee paskamaisia naisia? Vaikea kysymys.

Luuserin määritelmä

Millainen on luuseri?
Puhuin erään nuoren naisen kanssa ja kerroin olevani luuseri. Hän kysyi minulta, miksi olen luuseri, Olenko työtön, narkkari, koditon, vammainen ? Vastaukseni oli en mitään noista. Pohdin siinä sekunnin ajan, että minulla on loistava työpaikka, vihaan huumeita, olen itse tehnyt unelmatalon ja en juurikaan ole ollut koskaan fyysisesti sairas.
Olenko naistenhakkaaja? Outo kysymys, miksi naistenhakkaaja olisi luuseri.

En vieläkään täyttänyt naisen määritelmää luuserista, joten seuraavaksi minun täytyi olla mieleltäni sairas. Mietin hetken. On vaikeata arvioida, onko mieleltään sairas. Voisin olla. Mutta myös kysyvä nuori nainen voisi olla mieleltään sairas. Suurin osa suomalaisia voisi olla mieleltään sairaita ja veikkaisin, että merkittävä pala suurien yhtiöiden johtajista voisi luokitella vaivatta mielisairaiksi.

Mielestäni en ollut mieleltäni sairas.

Miksi nuo mainitut hahmot ovat luusereita. Työttömällä saattaa olla aivan mahtava elämä, vaikka hän on työtön. Narkkari voi olla onnellinen. Olen joskus mailannut joidenkin narkkareiden kanssa, joiden teksti toki oli todella outoa, mutta he olivat mielestään tyytyväisiä elämäänsä. Koditon voisi oikeasti olla luuseri, mutta jotkut kodittomat ovat vapaita yhteiskunnan säännöistä ja he nauttivat elämästä. Kodittoman elämä on lyhyempi kuin meidän muiden ja se on autuutta. Vammainen. Vammaisuus ei tee ihmisestä surkimusta. Vammaisen elämä voi olla onnellista. Myös mielisairaus on ulkopuolelta tuleva havainto. Jos minulla on paha mielisairaus, en välttämättä itse ymmärrä sitä. Voin olla maailman tyytyväisin ihminen.

Oma määritelmäni luuseriudelle on elämä, missä kaikki tärkeä on mennyt vain päin mäntyä. Tyhmille ihmisille käy näin, joten voiko tyhmyys olla luuseriuden perusta. Mielestäni ei. Tyhmyyden lisäksi pitää elämässään olla vielä idealisti. Uskoa, että on hyviä ihmisiä ja että ihmiset ovat hyviä. Silloin ihminen jyrätään pohjamutiin. Jos ihminen ei ole kiero, pahaatahtova, omahyväinen eikä voitontavoittelija, niin muut polkevat hänet. Eli olet luuseri, jos uskot hyvään, luotat ihmisiin, elät toisia kunnioittavasti ja paljon muuta. Heikot luuseri turvautuvat uskontoon, toiset muihin juttuihin. Minä vain aloin paskiaseksi.

Kun en nuorempana päässyt naimaan nuoria naisia, niin nain niitä nyt sitten vanhempana. Oikein harrastan heitä. Luuserin kosto on olla paskiainen. Opiskelijaneidot ovat parhaita kahdenkymmen vuoden iässä, vaikka sänkyssä eivät minkään arvoisia. Luuserin tuskaa on, että koskaan ei ole mahdollista löytää sitä jonka kanssa voisi nauttia. Sitä joka veisi tuskan sisältä. Yksi kerta, joka usein epäonnistuu jollain tavalla, ja siinä se. Hyvin pinnallista ja tuskallista. Mutta sellaista on elämä.

Luuserin määritelmä: Luuserin elämä on ollut painajaista ja hän ei koskaan ole löytänyt sitä oikeaa naista itselleen.

Tuo on minun määritelmäni. Keksikää itse omanne.