Tapahtuipa kerran, että luuseri tapasi neitosen, joka oli täydellinen. No sattui myös kaikenlaista, joka pilasi asian, mutta miksi kirjoitan tätä. Joillekin naisille on mahdottomuus sopia eron tullessa tilanne niin, että kaksi ihmistä voisi olla ystäviä. Ei vaikka eron tullessakin he olisivat todella hyvissä väleissä ja vielä jopa pitäisivät miehestä. Ystävyys kuitenkin on mahdottomuus. Ymmärrän kyllä tavallaan, että tunteet ovat kovasti päällä, mutta minusta on heikon ihmisen merkki, että ei pysty pitämään ihan normaalia ihmissuhdetta toiseen ihmiseen, kun pystyy pitämään sitä muihin ihmisiin kuitenkin. Ei ystävyys tarvitse välttämättä sitä merkitä, että tavataan koko ajan, mutta enemmän sitä että voi tervehtiä tavattaessa ja joskus vaihtaa kuulumisia. Pitääkö toinen ihminen heittää roskiksesta alas saman tien?
Olen oikeasti miettinyt, onko syy ristiriidoissa itsensä kanssa. Olen miettinyt yhdeksi syyksi voimakasta seksuaalisuutta, jota vastaan nainen käy sotaa, eikä ole sinut itsensä kanssa. Mutta tiedä häntä. Jään vain kummastelemaan asiaa, enkä ala analysoimaan sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti