Jotain kummallista on tapahtunut.
Mietin onko se syntynyt jonkun kieron mieleni oikusta, halusta löytää se oikea sielu. Jälleen kerran minua vakuutetaan, että salaisia sielun toiveita täytetään, mitä omituisimmilla tavoilla, kun oikein toivoo tyhjiöön täytettä.
Olen törmännyt hahmoon, joka sai aikaan tilanteen: Perfect Match. Aluksi pientä chattailua, joka laajeni tuntien puhelinkeskusteluiksi. Täydellinen ihminen kaukaisuudessa. Kaikki minussa hyrähti käyntiin pelkkien keskustelujen voimasta. Perfect Match.
Tämä on lähtenyt liikkeelle näitä blogeja kirjoittaessani ja nyt mietin, onko inferno blogini jostain syystä toteutunut omalla minulle luonteenomaisella tyylillään. Kohtalon sietämättömänä oikkuna. Mietin olenko todella niin hurmaava persoona, että minuun voi ihastua ja upota, kun olen rehellisimmilläni? Kun olen se, joka olin kun olin idealisti?
Liian myöhäistä. Tästä ihanasta saavutetusta tilasta ei voi tulla mitään pysyvää ja kaunista. Esteitä on liikaa. Koska päätin, että emme tapaa kovinkaan nopeaan, tiedän hänen katoavan maailman vesille. Taitavana etsijänä verkkojen maailmasta, kuten minäkin olen, hän halkaisi auki elämäni kaameimat yksityiskohdat ja lävisti minut niillä. Tuo tapahtuma jätti varmasti arven, jonka takia menetän tämän hetken toiveen.
Nyt kuitenkin luuseri tunnustaa olevansa ihastunut tavalla, mikä ei pitäisi järjen mukaan olla mahdollista. Hän on ihastunut ihmiseen, jota ei voi koskaan fyysisesti tavata. Jälleen yksi paradigma elämääni. Omituinen oikku, joka lyö minua syvältä.
Mietin oikeasti jälleen kerran kaikesta vapautumisen ideaa. Koska kaipaan sekä fyysistä että mielellistä yhteneväisyyttä, aina tämä mielellinen napsahdus ei vain riitä.
Tässä ei voi käydä hyvin. En voi uskoa sitä. Ehkä tässä on jo käynyt huonosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti