Luomisen tunto on mieletön. Suunnitelmissani oli kirjoittaa tätä yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta koska kukaan ei lähtenyt mukaan sanojen mittelöön, niin saanpahan rauhan luoda kaiken itse, Tavallaan olen tyytyväinen siitä muutama viikko sitten ohi menneestä periodista, joka laukaisi sisälläni tämän voiman - vaikka olen tuntenut suurempaa tuskaa kuin aikoihin, niin olen kuitenkin löytänyt sen osan itseäni, joka on ollut unessa ties kuinka kauan.
Olen luomisen saralla yrittänyt kaikenlaista. Sarjakuvia, animaatiota ja ties mitä. Kaikki ovat aina karahtaneet lopulta mielestäni omiin taitoihini. En ole pitänyt tekemistäni kuvista; en ole pitänyt siitä; en ole pitänyt tästä. Kirjoittamisesta olen aina pitänyt. Jo silloin kun tiesin seuraavana päivänä koulussa minua odottavan painajainen ja pohdin, että miten kestän näitä painajaisia läpi. Jokainen ilta hakkasin vanhaa kirjoituskonettani. Löin siihen kirjaimia. Tai ehkä koristelin paperiarkkeja tekstillä. Jokainen tappava päivä. Jokainen ilta, kun mietin, miten välttäisin seuraavan koulupäivän ja kaikki ne pelot joita se toi tulleessaan.
Rakas suomalainen koulujärjestelmä. Koulujärjestelmän tarkoitus on nujertaa heikot yksilöt ja rakentaa yhteiskunta vahvojen varaan. Koulujärjestelmä on tehty kiusaajia varten ja kiusattavat - ne joilla on asia jossain suhteessa heikommin - ovat aina murskattavissa.
Joskus kolmannella luokalla jo laskin, kuinka monta vuotta olisi siihen, kun pääsisin eroon kiusaajistani. Odottaminen oli tuskallista. Odottaminen oli painajaista, mutta lopulta voitin. En kuitenkaan kestänyt kaikkea turhaa. Jotain minusta on jäätävä parempaa kuin niistä, jotka jättivät minut kuin kalliolle yksin kukkumaan kuin nallin. Viittaus sanontaan kuin nalli kalloilla.
Minulla ei ole aavistustakaan, mistä tuo sanonta on syntynyt tätä kirjoittaessani. Yritän hahmottaa miten se voisi olla syntynyt - mutta en löydä minkäänlaista lähtökohtaa sanonalle. Ilmeisesti nalli kalliolla oli joskus lohduton ja ikävä näky.
Joten minä olin se nalli joskus.
Minä olen se nalli yhä.
Paitsi kun synnytys on ohi. Minusta jää jäljelle jotain. Ehkä nopeasti katoavaa, mutta jotain kuitenkin - jotain enemmän kuin vain tämä blogi, jota kirjoitan nimettömänä persoonana - ja jota kukaan ei juurikaan lue.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti