Aamu. Olin yrittänyt laittaa kokoon erästä projektia ja etsiä siihen mukaan väkeä. On harvinaisen vaikeata oikeasti löytää ihmisiä tekemään luovaa työtä, niin että luovuus palkitaan sen mukaan onnistuuko työn lopputulos. Luovuuden suhteen ihmiset ovat hämmästyttävän itsekkäitä. Vain omat ajatukset ratkaisevat ja kaikki muu on väärin.
Ovatko kaikki luovat ihmiset itsekkäitä? Näin voisi tämän perusteella päätellä. Vain jos asiasta saa heti palkkaa ja kaikki vastuu on poissa, syntyy innostusta. Mutta laittaa itsensä peliin ja kokeilla omia rajojaan ja oikeasti syöksyä johonkin tuntemattomaan. Ei - silloin ei riitä todellakaan innokkuutta. Hämmästyttävää!
Mutta elämässä ei mikään hämmästytä minua enää. Sopulien lauman seuraaminen tuottaa toisinaan minulle melkoisesti huvittuneita hetkiä.
Eilen keskustelin taas neidon kanssa, jonka poikakaveri meni kihloihin toisen tytön kanssa tuossa joitakin aikoja sitten. Sanoin, että etkö ole jo parantunut tuosta vaivasta? Hän suuttui. Poikakaveri - vaikka onkin harvinaisen jaettu poikakaveri - on hänelle maa ja taivas. Minä olin jotain ihan kamalaa, kun edes kysyin moista asiaa. Uskomatonta! Mikä naisessa on vikana, kun hän antaa itseään vetää tuolla tavalla - vai onko se niin, että naisille oikeasti käy paremmin haaremissa eläminen kuin oikea parisuhde?
Olen epäillyt tuota viimeistä vaihtoehtoa iät ja ajat, vaikka usein kuuntelenkin, miten etsitään sitä oikeaa prinssiä ja miten sen löytäminen on niin vaikeaa.
Mitä voimme tästä päätellä?
En viitsi edes vetää johtopäätöstä.
Otan uuden suunnan projektini luomisessa. Se on hieman yksinäisempi, mutta onpahan haastavampi. Samoilla säännöillä kun elämäni olen mennyt läpi. "Annoin tarjouksen, mikä olisi ollut elämäsi paras. Myöhäistä katua jälkeenpäin."
Ja kaduttavaahan varmasti tulee olemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti