Talvi jatkuu, vaikka hetken oli jo tunne, että se päättyy. Aamulla peipot pysäkin toisella puolella olivat sitä mieltä, että nyt se on: reviirin valloituksen aika. Moniäänistä huutoa lumisilla koivunoksilla räntäsateessa. Miten monta kertaa olenkaan jo katsonut kevättä. Keväitä on mennyt ja tullut. Olen ollut eri paikoissa ihmettelemässä saapuvaa lämmön juhlaa. Ja joskus saapuvaa kuivaa kautta.
Kevät on lopulta iso pala elämässämme. Se täyttää neljänneksen kaikesta ajasta, jonka saamme nauttia tämän planeetan päällä. Keväästä pitää siis riemuita. Pitää tuntea kevään voima eikä vain sortua sen alle ja masentua.
Kirjoitusprosessini oli tovin seisahtuneena. Valvottu ilta taannutti aivosoluni. Ehkä naisten ajatteleminen vei minut toisille urille. Älä siis ajattele naisia, niin luovuus on korkeimmillaan. Niin ehkä jos uppoasin johonkin kauniiseen olentoon, hän saisi mielenkiintoni kokonaisuudessaan puoleensa. Kadun tätä vielä, mutta olen päättänyt taas kerran vähentää kontaktien määrään kauniinpaan sukupuoleen. Miksi kadun vielä. Kadun koska miehenä vietti minua eteenpäin ja himo ajaa ajatteluani. Mutta toivon sanojen laulun olevan vahvempaa. Toivon luomisen mallin vihdoinkin olevan jotain, mikä saa elämäni hohtamaan.
Toiveita on monia. Muistan kuinka kerran istuin eräässä televisiohuoneessa kauniin pienen naisen kanssa. Puhuimme tunteja ja katselimme jotain - en enää muista mitä. Silloinkin kirjoitin. Mutta ajatukseni olivat tuossa naisessa. En saanut henkeä hänen takiaa. Olin sekaisin ja toivoin - niin jos olisin ollut viisaampi toiveeni olisivat täyttyneet.
Mutta olin silloin tyhmä. Ja tyhmyys kostautuu. Minun olisi pitänyt ajatella vain itseäni jälleen kerran. Mutta ajattelin sitä kaunista naista ensisijaisesti. Ja miten kävi.
Miehet. Tajutkaa tämä. Rakkaus on itsekkyyttä. Se palkitsee jos osaat olla itsekäs :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti