Elämä syöksyy
tiellä variksia vaappuu
Toivon rovio
kiellä pellet haukkuu
Jossain ehkä
sattuman kassi paukkuu
Mut miks
toivo tuonne kaikkoo
Runoja epätoivosta? En tiedä epätoivo on jotain, mikä ei kuitenkaan sovi minulle. Olen enemmän iroonisen huumorin kannattaja. Mutta huumorissa on aina merkittävä heikkous. Se elää vain sillä hetkellä, kun sen lataa. Se syntyy vain hyvässä ympäristössä.
Myyjä kassalla,
aamun aloitaa, huomenta.
Myyjä kassalla,
Päivää jatkaa, Moi
Myyjä kassalla,
Jatkaa vain, Hei
Myyjä kotonaan,
Mulkaisee vihaisesti vain, mut ei moikkaa.
Ainakin minä saisin hermoromahduksen, jos tervehtisin koko päivän samoilla sanoilla tuntemattomia kasvoja, jotka voisivat kadota tyhjyyteen.
Naisen huomion saamiseen tarvitaan pari asiaa. Ihan typerää aloituslausetta, joka kiinnittää huomion ja järkeviä sanoja jolla jatkaa.
Sama pätee miehiin.
Tällä menetelmällä tietää, milloin ihminen on sellainen, että haluaa tutustua häneen. Yhden sanan mörököllit ja töksäyttäjät ovat ideologiohinsa jäätyneitä patsaita, jotka eivät tunne sanaa huumori, erillaisuus.
Ulkonäkö ei kerro ihmisestä mitään. Se kertoo vain, että tuo yrittää olla jotain. Mutta paarmakin yrittää näyttä ampiaiselta, jotta saa arvostusta enemmän. Valeasuun pukeutuminen ei tee ihmisestä muuta kuin hän on. Niin moni sitä yrittää; yrittää valehdella itselleen ja olla muuta kuin on.
Yllättävää kuinka tavallista.
Jokaiseen ihmiseen kannattaa tutustua. Voit menettää jotain arvokasta, jos et yritä sitä; jos jäät vain omien kapeiden silmiesi taa tujottamaa maailmaa putkien takana. Mieti. Oletko sinä sitä, mitä vaadit muilta.
Tuskin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti