luuseri ja seksi

Seksi näyttää olevan oikeasti ainoa asia, joka naisia lopulta kiinnostaa. Useimmilla naisilla on niin vähän oikeita puheenaiheita ja asioita vaatteiden lisäksi, josta kykenevät puhumaan, että he innostuvat vain jos puhutaan seksistä. He väittävät, että haluavat keskustella kaikenlaisista asioista, mutta kaikki aiheet mitkä liittyvät seksiin stimuloivat heidät heti puhumaan. Omituinen asia.

Vaikka naiset valittavat, että ei heitä kiinnosta miehet, jotka kokoajan ovat ehdottelemassa, niin nämä samat naiset oikeasti odottavat, että heille ehdotellaan. Se antaa heille itseluottamusta? En tiedä, mitä se antaa. Kiksejä?

Miten päädyin tähän? Aikani naisia juttettuani eri paikoissa ja hetkinä, se on vain suorin havainto, jonka olen tehnyt vuosien aikaskaalalla. Jos ei tiedä, miten saa naisen huomion, niin jotakin seksiin liittyvää peliin. Se ei välttämättä tarvitse olla suoraan sanaa seksi sisältävää, mutta esimerkiksi flirtti, joka vahvasti viittaa mitä mies on vailla - sillä pääsee pitkälle.

Raflaavasti toistaen. Naiset ovat kiinnostuneita keskustelemaan vain aiheista, jotka johtavat seksiin. Poikkeuksia löytyy ja  heidän kanssaan on hauska jutella, mutta suurin osa polkee tuota mainittua polkua. Masentavaa mutta totta.

luuseri ja sorsa

Se tuli pyörätiellä vastaan.
Vaappui ja nokki asfalttia.
Ei tuntunut välittävän, kun syöksyin sitä kohden pyörälläni lintujen musiikin säestämänä.
Kunnes oli melkein luona, se keikautti päätään; katsoi minua ja nosti siipensä ja lensi alta pois.
Ajoin paikan yli, missä se hetki sitten oli ollut.

Eräs neito luki pienen pätkän kirjoitusprojektistani. Osa oli hänestä loistava. En itse ole niin varma tekeleen loistokkuudesta.

Luuseri jutustaa

Ihan liian paljon keskusteluja eri ihmisten kanssa. Ihan liikaa tapahtumia. Joku nainen tuskailee, että on ihastunut nuorempaa työkaveriinsa. Ja kaiken keskellä nuori tyttö kaukana saa veitsestä mielenhäiriöiseltä, joka haluaa hoitoon.
Mietin onko puukottaminen oikeasti seurausta maamme politiikasta olla antamatta hoitoa ja läheisyyttä niille, jotka ovat sen tarpeessa. Onko puukottaja pieni ihminen, joka sekosi päästään yhteiskunnan julman kohtelun takia ja teki aivan käsittämättömän teon. Ja nyt skandaalilehdistö on iloissaan ja kuolleen ystävät sekaisin järkytyksestä.

Mutta elämä kiitää eteenpäin.

Aion pitää tänään tauon sosiaalisissa suhteissani. Eristäytyä olemaan vain itselleni. Ehkä vain kirjoitan ja puran ajatuksiani. Pitää myös piirtää eräs juttu, jonka liitän kirjoitelmaani. Mutta aikaa on niin rajatusti. Aika onkin suurin ongelmani, sillä kaikki mitä on ympärilläni, on vain minun yksin hoidettava. Kun pelaa elämässä korttinsa niin, että ei ole sellaista ihmistä vierellä, joka pystyisi olemaan se toinen voima vierellä, niin näin käy. Elämää on vedettävä sadalla prosentilla eteenpäin ja piiskattava itseään antamaan kaikkensa.
Aloitin tämän blogin kirjoittamalla naisista - menneistä naissuhteistani, läpi käydyistä naisista ja mahdollisista nykyisistäni. Nykyisistä ei ole paljon sanottavaa. Jotain olematonta ja jotain minkä olen hylännyt. Nyt minulla on lähinnä suhde kirjalliseen työhöni, joka on koko elämäni; Ja tähän blogiin, jossa puran mieltäni suurelle valtamerelle nimeltä internett - paikkaan, jossa botit metsästävät tietoja; mainostajat metsästävät rahoja; ja julkisuuden kipeät kirjoittelija paukuttavat sanoja kaikkien näytille - sanoja joita niin harvat löytävät loputtoman labyrintin sokkeloissa.

Kaiken keskellä luuseri on yhä yksin. Sielujen symbatia on kaukana kaukana muualla.

Mutta mikä on positiivista? Sain tästä purkauksestani voimia kirjoittaa projektiani eteenpäin. Tuottaa itselleni jotain elämän arvoista. Ja kyllä aion olla sekopää ja näyttää kesken-eräistä palastani toiselle ihmiselle, kun se on valmis. Mitä hävittävää minulla on avautua. Ei mitään. Elämäni on laskeva aurinko ja ennen lopullista aurinkon laskua ihmisen on elettävä kovemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Luuseri ja luominen

Uusi ehdokas kirjoittamisen maailmaan pomppi tielleni joitakin aikoja sitten. Eilen hän ehdotti tapaa tulla mukaan projektiini ja aloin miettimään asiaa. Vaikka olen aika vainoharhainen joskus ihmisten motiveista olen melkein sillä mielellä, että imaisen hänet mukaan - ehkä.

Kiire on uskomaton. Kaikkea pitäisi tehdä. Pitäisi tehdä töitä. Pitäisi kirjoittaa. Pitäisi rakentaa. Pitäisi luoda yhteyksiä ja verkostoja ja ylläpitää niitä. Ihmisen aika on niin rajallinen ja vuorokaudessa on niin vähän tunteja. Tietenkin kuntoilu on myös tärkeätä jos sen saisi tunkettua jonnekin väliin.

En ole koskaan tyytyväinen mihinkään ja mökötän nurkassa onnistumattomuuttani. Ja väsähdän kun kukaan ei painosta minua eteenpäin. Oveluudella voi kuitenkin pelata itseään vastaan ja taikoa mainitsemani ehdokkaan puskemaan itseäni eteenpäin. On syy ja motiivi luoda - mutta kun ei voi olla varma, onko hän tehtävään oikea. Mainittu vainoharhaisuus.

Miksi ihminen on vainoharhainen? Ihminen on epävarma itsestään, eikä kykene hahmottamaan ovatko muut ihmiset oikeasti luotettavia. Ihmisellä voi olla muistoja, jotka osoittavat muiden olevan epäluotettavia tai ainakin että on itse kykenemätön tulkitsemaan muita ihmisiä.

Harha voi siis tulla joko sisältä tai ulkoa. Useimmiten se kai tulee sisältä päin. Ihminen on usein epäluuloinen luonostaan. Epäluuloisuus kuuluu elämään. Kun jokin asia on tärkeä, niin epäluuloisuus ja varovaisuus lisääntyy. Luominen on minulle tärkeä asia, joten luonnolisesti suhtaudun epäillen kaikkea kohtaan, joka voi vahinkoittaa luomisprosessiani.

Elämä on sellainen.

luuseri ja filosofit

Filosofian tehtävänä on luoda käsitteitä ja tuoda esiin asioita, joita emme ehkä muuten huomaa.

Olen viime aikoina tajunnut, että  länsimaisen historian aikana olla jonkinlaisia ideologisia tai uskonnollisia authoriteetteja, jotka kertovat : hei minun mielestäni asia on nåin, teidän muidenkin pitäisi ajatella näin. Keskiajalla tämä oli suorastaan rikos ajatella toisella tavalla kuin historian suuret filosofit olivat ajatelleet. Sitten eräs filosofi sai aikaan venäjän vallankumouksen. Muissakin yhteydessä näitä filosofeja on kuunneltu. mm. Eräs suomalainen talousvaikuttaja liputtaa puoliavoimesti erästä amerikkalaista filosofia, jolla on maanosassaan kulttimaine.

Mikä kaikilla ideologisilla filosofeilla on ollut kautta aikain yhteinen tekijä? He ovat olleet enemmän tai vähemmän väärässä. Kukaan filosofi ei ole kyennyt ajattelemalla luomaan täydellistä elämän mallia, joka ratkaisee kaikki maailman ongelmat ja tuo onnen elämään. On aivan liian vaikeata yrittää todistelulla määrittää ihmisen käyttäytymisestä ne seikat, jotka tilannekohtaisesti johtavat kaikkien kannalta parhaaseen ratkaisuun. Ideologit ajavat enemmän omien tarpeidensa toteuttamista ja oman ihanne maailmansa toteuttamista kuin oikeasti yrittäisivät luoda määritteen siitä miten maailma oikeasti toimii.

Suuret ideologiset filosofit ovat aina olleet vallanhaluisia. Tehkää kuten minä sanon ja maailma paranee.

Ja ihmiskunta kuuntelee aina näitä idiootteja.

Miksi?

Koska ihmiskunta ei halua uskoa niitä pieniä hahmoja, jotka oikeasti tuntevat tasapainoittelevan maailmamme säännöt. He eivät huuda ideoitaan ja määräyksiään ja yritä saada itselleen mainetta ja kunniaa. Heistä ei kannata välittää, vaan aina pitää yrittää jotain mikä on tuomittu tuhoon. Ihmiskunta on kokonaisuudessaan lauma sopuleita, jotka menevät minne käsketään. Hei eivät uskalla huutaa: Hei mitä järkeä tässä on.
Tämä pätee varsinkin suomalaisiin.

luuseri ja koulukiusaaminen

Luin artikkelin koulukiusaamisesta. Olin juuri ollut lenkillä ulkona ja olin hyvällä päällä. Moikkailut joitakin naapureita. Sitten asetuin pöydän ääreen lukemaan lehteä ja siinä se oli. Miten koulukiusatulle psykiatrinen sairaala oli ainoa pakopaikka. Siinä oli kertomus kaverista, jota oli heti ensimmäisestä luokasta alettu kiusaamaan ja hän oli kestänyt aika monta vuotta. Lopulta voimat päättyivät ja hänet vietiin hoitoon.
Siis kiusattu vietiin hoitoon, mutta kiusaajat saivat vapaasti jatkaa hommiaan, eikä heitä toimitettu hoitoon.
Aika nurinkurista.
Itse kestin vaivon yhdeksän vuotta eikä kukaan tullut tarjoamaan mitään ratkaisua, vaan enemmäkin syytä etsittiin minusta itsestäni. Voi olla että olin heikko lapsi, mutta onko syy kiusatun, jos hän ei jaksa taistella päivästä toiseen muita vastaan? Lukiessani artikkelia tulin yhä vahvemmin siihen tulokseen, että yhteiskunnassamme on vikaa. Lapsista oikeasti ei välitetä. Voi olla hyvin mahdollista, että opettajakunnasta jotkut ovat lapsena kuuluneet kiusaajiin ja heistä on ihan oikein, että heikompia sorretaan. Monet päättäjämme ovat koulukiusaajia ja näin ollen he ovat täysin sokeita tuntemuksille, mitä ihminen voi tuntea ollessaan joka päivä kidutettuna.

Sitä suurempi oppilaskoko, sitä todennäköisempää että kiusaamiseen ei mitenkään puututa ja se jatkuu edelleen. Nykyiset päättäjät, jokainen heistä kannattaa koulukiusaamista, koska koulujen kokoja ei yritetäänkään pienentää. Paljon tärkeämpiä asioita ovat monesti määrärahat suurille musiikkitaloille tai sellaisiin rientoihin, joista päättäjät pitävät. Kukaan ei oikeasti kunnissa tai valtion taholla aja koulujen luokkakokojen pienentämistä ja koulujen määrän kasvattamista, vaikka tämä toisi selkeästi töitä lisää ja myös selkeästi tekisi suomesta oppineemman maan. Voisimme olla jotain enemmän moninkertaisesti, jos vain yrittäisimme.

Mutta kukaan ei oikeasti välitä. Ei niin tippaakaan. Tätä varten en usko positiiviseen tulevaisuuteen ja lupaan edelleen olla omahyväinen paskiainen, mitä tulee jokaiseen joka yrittää nähdä rahan olevan kaiken a ja o sekä jokaiseen jolle vallan halu on itseoikeus. Ja näitä ihmisiä on paljon.

luuseri: arvostelija kurkistaa

Ostin eilen kirjan kirjakaupasta. Tyypillinen meikäläisen heräteostos. Ian. M. Banksin Pintakuvio. Aloitin lukemaan sitä ja tulin siihen tulokseen että viihdyttävä teos, vaikka syvällinen se ei selkeästi ole. Mutta kuka tässä maailmassa kaipaa syvällisyyttä, vaan viihdyttävyys on kaiken A ja O. Kirjoitan kuitenkin niin syvällistä tekstiä, että ei jaksa paneutua toisten syvällisyyksiin, vaan on ihan mukava lukea näitä kirjoja, jotka koskaan eivät tule saavuttamaan mitään kaunokirjallisuuspalkintoja. Ja tästä ei kannata päätellä, että uskoisin itse voittavani koskaan minkään palkinnon mistään. Nauran koko ajatukselle.

Oliko rumasti sanottu kirjailijasta? Ei Banks huono kirjailija ole. Hän ei vain yritä olla tekosyvällinen. Hän kertoo tarinansa toiminnan kautta. Sanoma tulee siitä, että ymmärtää hahmoja ja sitä kulissia, jossa he liikkuvat. Sanoma ei isketä suoraan lukijalle paloiteltuna, kuten monet kirjailijat yrittävät tehdä.

Eli nyt herää kysymys, onko kirja sittenkin piilosyvällinen. Vastaus: Mistä tahansa teoksesta saa syvällisen, kun sitä alkaa pohtimaan. Jopa eräästä videosta, jonka katsoin muutama päivä sitten - ainoa ostamani halppiselokuva, jota aloin kelata alun jälkeen ja jätin lopun katsomatta. Äärimmäisen huono elokuva. Käsikirjoitusta siinä ei ollut varmaan lainkaan.
Kertoo paljon, että jätin yli puolet elokuvassa katsomatta, sillä yleensä katson koko elokuvan. En mainitse edes elokuvan nimeä, ellei sitä joku erikseen kysy.

Tämä elokuva ei kuitenkaan ollut Iron Sky, jota kävin teatterissa katsomassa. Piristävä erillainen suomalainen elokuva - Aivan, sana suomalainen kuvaa sitä hyvin. Käsikirjoittaja ei ollut osannut yllättää lainkaan, vaan kirjoittanut juonen juuri omalla tyylillään. Käsikirjoittajasta ei voinut erehtyä ja lopputekstit varmistivat sen olevan Sinisalon käsialaa. Jokainen voi päätellä tästä mitä vaan, mutta käsikirjoitus oli hyvä, mutta ei niin sulava että olisi tehnyt elokuvan käsikirjoituksen puolesta mestarilliseksi. Hyviä juttuja siinä oli. Suomalaisvitsi oli oikeasti hauska. Ja elokuvateatterikohtaus nauroi itselleen. Viitteet muihin elokuviin olivat peitossa, mutta löydettävissä, kun keskittyi niihin. Tehosteet oli tehty kotimikrolla, joten mikään tehosteiden riemujuhla tämä ei ollut. Mutta pienellä budjetilla tehdyssä elokuvassa ei mitään tehostejuhlaa voi ollakaan - eli näytteleminen ja juoni pyrkivät tasamaan tehosteiden heikkoutta. Kaikessa kuitenkin on petraamista.

Mutta elokuva tulee olemaan klassikko. Aivan ehdottomasti. Todennäköisesti maailmanmittakaavassa. Ja vaikka elokuva oli halvan budjetin elokuva, niin rikkoihan se silti suomen kalleimman elokuvan rajan. Jotakin paaluja tavoitettiin.

Luuseri ja pyörä

Mietin pyöräilyseesonin avaamista itselleni. Puhuin asiasta ja sain kommentin: "Rakastan jopoa!"
" Siinä on vain niin kova satula, että perse on aina kipeä."
Onko satuloissa eroa? Minusta satulat ovat aina merkistä toiseen yhtä kamalia. Ja toisaalta voihan sitä pyörää ajaa seisoma asennossa, varsinkin jos haluaa parantaa kuntoaan.
Tähän tuli kommentti:" No voi."

Pohdin nyt kirjoittaessani, miltä tuntuisi ottaa pyörästä kokonaan satula pois. Satulaton pyörä voisi olla kuntoilijan toiveuni. Sitäpaitsi naiset näyttäisivät paremman näköisiltä, jos he seisoisivat pyörää ajaessaan. Pyöräkin voisi näyttää satulattomana paremmalta. Virtaviivaisemmalta. Ja sen runkosta voisi tehdä muotoilultaan aivan toisen oloisen.
Onko satulattomia pyöriä olemassa?
Tarkemmin tätä pohtiessani tuli siihen tulokseen, että niitä täytyy olla. Nopeasti käyttämään jotain kuuluisaa hakukonetta. Ja kyllä. En ole ainoa ihminen, joka asian on hokaissut. Nyt jopa muistan hämärästi nähneeni mainitun ihmelaitteen käytössä jossain. Ehkä ajatus ei tullutkaan ihan puhtaalta hyllyltä, vaan enemmänkin koettujen muistojen tiskin puolelta ja matkalla vain joku kiskaisi sen ympärille uuden paketin.

Sellaisia nämä niin mahtavat omat ideat toisinaan ovat. Pelkkiä kopioita toisten ajatuksista, jotka itse rakentaa mielessään pakettiin ja uskottelee, että minä keksin. Minä Keksin! Kyllä se ihan minä olin itse! Aivan! Aivan!

Luulisin että moni meistä sortuu juuri tähän saumaan. En tiedä kuinka usein, koska asiasta tietenkin pitäisi tehdä se tilasto. Ja ihan pikinmiten tietenkin.


Olen tänään hyvällä päällä, sillä luonnosteltuani tekstiäni sieltä sun täältä, sain juuri tänään virtaa aloittaa ensimmäisen palan valmiiksi kirjoittamisen. Siitäkin tulee vasta luonnos, mutta askel lopulliseen tuotteeseen on alkanut.

Odotan jännittyneenä miten tämä lähtee eteenpäin. Mutta lupaan olla niin ilkeä, että jokainen vähänkin kelju hahmo elämässäni pääsee jollain tavalla mukaan tekstiin omalla iroonisella tavallani. Kosto on suloista, mutta kosto on vieläkin suloisempaa, kun toinen ei edes ymmärrä sen olevan kosto.

Luuseri: Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee.

Elämä on jatkuvaa virtaa. Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee. Puhuin tänään kauniin mallitytön kanssa, jolla on epävakaa persoonallisuus ja päälle adhd, mutta silti moni ihailee häntä mainoksissa kauniiden vaatteiden keskellä arvaamatta mitä neidon sisällä elää. Hän on ollut ainakin kerran pakkohoidossa oltuaan julkisuudessa oma sekava itsensä. Ihmisiä menee ja tulee keskustelujen polulla. Minä katson jatkuvaa virtaa ja mietin lauluja, jotka on tehty tuosta virrasta.

Kauneus on jotain mitä ihaillaan. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä pakkauksesta, jota kauneus sisältää. Tämänkin tytön mielestä täydellinen rakkaus on sitä, että rakastaa itseään. Hän pelkää naapureitaan. Hän pelkää ehkä lasta, jota odottaa. Hän elää kausissa ja pelkää pakkohoitoon joutumista. Tulevaisuus ei ole kovin avoin hänelle.

Tuollaisia tunteita on maailma täynnä. Tarinoita joita kukaan ei seuraa, sillä ne eivät tule televisiosta parhaaseen katseluaikaan, vaan ne elävä meidän keskuudessamme.

Mallityttö ei koskaan lue tätä, mutta annan kummarrukseni hänen elämälleen. Siinä on ollut glamoria, vaikka se on ollut epämielyttävää ja sekavaa. Silti hän yrittää. Päivästä toiseen. Hän yrittää elää.

Tunnetko sinä oikeasti kanssaihmisesi? Vai luuletko vain tuntevasi? Mieti sitä.

luuseri ja rahan valta

Raha.
Jossain näin jälleen kerran typerän iäisyysväittämän osuvan silmiini. Ei ole merkitystä missä. Tämä sama väite putkahtaa vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen ja historin läpi mentäessä usein esiin. Raha tarkoittaa samaa kuin älykkyys. Jos sinulla on paljon rahaa, se tarkoittaa saman tien korkeaa viisausta ja tietoa.
Onko asia näin?
Väittiäisin että ei.
Ihmiskunta on jo ammoisista ajoistaan pyrkinyt erikoistumaan eri elämän sektoreille. Tätä voisi kutsua ekologiseksi järjestelmäksi, ellei ekologia käsite olisi luontoon vahvasti sidottu asia. Toiset ihmiset osaavat tehdä huonekaluja, toiset osaavat liikkua luonnossa ja nauttia siitä, ja jotkut pitävät rahan hamstraamisesta itselleen; heistä se on eri kivaa. Ajatus että raha on älykkyyden mitta ja että rahanvalta pitäisi säädellä ihmiskunnan päätöksen tekoa on yhtä absurdi kuin väittää että mensan testi merkitsisi älykkyyttä. Raha pankkitilillä tarkoitaa vain että tuntee tavat, miten rikastua. Mutta se ei tarkoita mitään muuta. Jotkut rikkaat ovat täydellisiä idiootteja, vaikka yrittävät esittää älykästä. Heidän elämänsä on rahan käyttöä, joten he välttävät kaikkia ongelmia maksamalla jonkun toisen tekemään asian. Eli mitä he oikeasti osaavat on delegoida tehtäviä, eivät tehdä niitä. Onko näillä ihmisillä jotain tietoa yhteiskunnasta enemmän, jota voisi käyttää yhteiskunnan hoitoon. Ei juurikaan, koska he pystyvät elämään omassa haavemaailmassaan niin kätevästi, että ovat jo aika etäällä varsinaisista yhteiskunnan ongelmia. Ihan yhtä etäällä kun heidän maailmastaan on se köyhä ja ehkä yhtä älykäs ihminen, jolle raha ei ole itsetarkoitus. Demokratian idea on toteamus, että ei oikeasti ole olemassakaan niin järkevää ihmistä, joka osaa päättää kaikkien puolesta täydellisesti ja tasapuolisesti. Demokratian ajatus on antaa ihmisille periaatteessa vaikuttaa asioihin. Tosin miten tämä onnistuu suomen kaltaisessa kohtalaisen epädemokraattisessa maassa - se on aivan toinen asia.

Jokainen ns. älykäs, joka väittää olevan olemassa ryhmiä, joilla on enemmän älyä ja viisautta päättää asioista muiden puolesta, on melko todistettavasti tyhmä ihminen, jolla on pahan narsismin alku suonissaan. Narsismi on ihmiskunnan pahin vitsaus. Ja todennäköisesti tulee aina olemaankin.

Mutta yksi asia on rahalle ominaista. Rahan lähellä kulkee kauniita naisia, joita raha kiihottaa ja tyhmiä miehiä, jotka toivovat jotenkin voivansa hyötyä rahasta. Minun tulee sääli sitä eläkeläisparia joka menneellä viikolla voittin kymmeniä miljoonia dollareita USA:n arpajaisissa ja osavaltion laki velvotti heidän tulemaan julkisuuteen. Kuinka kauan kestää, että heidät on kynitty köyhiksi?

luuseri herää

Heräsin aamulla noin neljän aikaan. Löysin itseni nopeasti kirjoittamasta koneeltani. Tähän aikaan aamusta on niin vähän muuta tekemistä ennen töiden alkamista. Yksi vaihtoehto olisi ollut katsella elokuvaa, mutta jotenkin aamuinen elokuvan katsominen tympäisee minua.

Miksi tänään muistelen erästä naista, jonka kanssa kävin kerran syömässä jossain helsinkissä? Nuori sihteerityttö, joka oli eronnut poikakaveristaan. Kilpatanssijatyttö.

Mikä tässä naisessa oli erikoista. Hän ei ollut koskaan rakastellut ja vihasi koko tapahtumaa koko sydämestään. Siksi hän oli eronut poikakaveristaankin, joka oli sanonut, että koko seurustelussa ei ollut mitään mieltä näissä asetelmissa. Sihteeri halusi elämäänsä jonkun toisen. Hänkin oli läheisyyttä vailla - mutta ei seksiä. Vaikea tapaus.
Onko miestä mahdollista valloittaa mitenkään ilman seksiä? Rakastuiko joku tähän sihteerityttöseen tietäen että mitään muuta kuin platoniaa ei ollut tiedossa. Vaikeata uskoa, että näin kävi.
Kirjoitan imperfektissä, koska tästä tapaamisesta on jo aikaa, ja sihteerin elämä on kiihdähtänyt monta viivaa eteenpäin sen jälkeen. En tiedä onko viivoja koristanut rakkaus. Olisin todella kiinnostunut asiasta, mutta en usko naisen lukevan koskaan tätä blogia ja en muista hänen nimeäänkään enää, joten asian tarkistaminen on mahdottomuus. Olisin vain utelias.
Jossain oli toteamus elämän olevan mosaiikkia. Lukuisat tarinat värittävät toisiaan ja kohtalot muokkaavat toisiaan. Päätökset naapurissa vaikuttavat jollain tavalla naapuruston elämään. Kaukaisen ihmisen teot tekevät vaikutuksen sanomalehtien kautta. Jatkuvaa kuhinaa kuin muurhaispesässä. Kaiken kuohunnan keskellä en usko tuon sihteerityttösen edes enää muistavan tapaamistamme siinä pizzeriassa, jossa hänen mukaansa olivat poikkeukselisen hyvät pizzat.

Miksi aloin saman tien muistella toista tyttöä, joka seisoi kerran erään yksiöni lattialla katsomassa piiroksiani suurella piirtopöydällä. Hän oli kovasti sihteeritytön näköinen pieni vaaleaverikkö. Näytin hänelle erään kirjoitelmani, jonka hän oli lukenut yksikseen sanojensa mukaan jossain baarissa. Olisin tehnyt hänelle mielelläni seuraa. Niin erilaisia  vaikka niin samannäköisiä tyttöjä.
On yllättävää miten samannäköisiä tyttöjä on maa täynnä, vaikka kaikki aina väittävät olevansa poikkeusyksilöitä, aivan erilaisia kuin massa.
Pötyä. Ihan samanlaisia olemme kaikki. Minä myös.

luuseri tekstailee

Eilen ja tänään läheteltiin tekstiviestejä ja mietittiin toisen naisen kanssa olisiko sillä kiinnostusta osallistua kirjoitusprojektiini. Tekstiviestittäminen sai haluamani tuloksen, eli sain itseni vedettyä koko touhusta ulos ja kirjoistusprojektini ehdokas ei todennäköisesti sovellu hommaan. Tämä on vain päätelmä. Älykkään tuntuinen neito, mutta minulla on joitakin epäilyjä hänen suhteensa.

Muuten päivä on ollut aika tasaista sekamelskaa. Olen saanut todennäköisesti jalkaani rasitusmurtuman. Pieni kipu estää reippaan kävelyn ja olen joutunutkin nyt keskeyttämään lenkkeilyn toistaiseksi. Suututtaa, sillä säännölliset tavat ovat jotain mitä arvostan kovasti.

Töissä kiirettä. Asiakkaille pitää tehdä sitä ja tätä. Luoda yhtä sun toista. Kulkea välillä kaupunkilla, vaikka nilkka on kamalan kipeä ja miettiä kauniita nuoria naisia kaikista kulmista. Olisiko tuo mielenkiintoinen? Mitä tuon kanssa voisikaan tehdä? Kivasti nuo hiukset!
Eräs vaaleaverikkö oli ehdottomasti lempparini. Hiukset hienosti muotoiltu, sellatavalla juuri täydellisesti niihin kasvoihin sopivaksi. Jos minulla olisi ollut kynää ja paperia, olisin luonostellut tuon näyn eteeni ja tuonut sen tälle sivustolle - mutta ikäväkseni minulla ei ole ollut kovinkaan paljon onnea kuvien tuomisessa tänne, joten niitä ei tulevaisuudessakaan tule.

Kirjoittaminen sujuu edelleen hyvin. Luonnosteksti eteenee hyvää vauhtia. Olen jo saanut hahmotettua teoksen juonen pitkälle ja tehtyä hyviä kuvioita, joista voi myöhemmin alkaa työstämään lopullista teosta. En vieläkään kuulu niihin ihmisiin, jotka luovat teoksen yhdellä kirjoituksella alusta loppuun, vaan minä pidän pomppimisesta. Minulle ei olisi mikään ongelma kirjoittaa kaikki vaikka alusta loppuun. Tarina kootaan viimeisessä vaiheessa kokonaisuudeksi ja silloin järjestyksellä ei ole väliä. Hieman samalla tavalla kuin elokuva kootaan, se on minun tyylini.

Kuten minun tyylini on kirjoittaa tähän blogiin nopealla temmolla välittämättä kielioppisäännöistä. Mitä hemmettiä säännöistä! Ne ovat vain suosituksia, joita voi rikkoa haluamallaan tavalla. Vai onko käännöskirjoissa lukijoista yleensä kielioppisäännöt paikoillaam saati sitten todella hyvissä kotimaisissa teoksissa?

Lukekaan ne uudelleen paremmalla vaivalla, niin tajuatte, miten vähän säännöt merkitsevät maailmassamme.

Ai niin. Haluaako joku lukijoista liittyä  kirjoitusprojektiin? Rohkeasti vain ilmoittamaan itsestään.

luuserin talvi jatkuu

Talvi jatkuu, vaikka hetken oli jo tunne, että se päättyy. Aamulla peipot pysäkin toisella puolella olivat sitä mieltä, että nyt se on: reviirin valloituksen aika. Moniäänistä huutoa lumisilla koivunoksilla räntäsateessa. Miten monta kertaa olenkaan jo katsonut kevättä. Keväitä on  mennyt ja tullut. Olen ollut eri paikoissa ihmettelemässä saapuvaa lämmön juhlaa. Ja joskus saapuvaa kuivaa kautta.
Kevät on lopulta iso pala elämässämme. Se täyttää neljänneksen kaikesta ajasta, jonka saamme nauttia tämän planeetan päällä. Keväästä pitää siis riemuita. Pitää tuntea kevään voima eikä vain sortua sen alle ja masentua.

Kirjoitusprosessini oli tovin seisahtuneena. Valvottu ilta taannutti aivosoluni. Ehkä naisten ajatteleminen vei minut toisille urille. Älä siis ajattele naisia, niin luovuus on korkeimmillaan. Niin ehkä jos uppoasin johonkin kauniiseen olentoon, hän saisi mielenkiintoni kokonaisuudessaan puoleensa. Kadun tätä vielä, mutta olen päättänyt taas kerran vähentää kontaktien määrään kauniinpaan sukupuoleen. Miksi kadun vielä. Kadun koska miehenä vietti minua eteenpäin ja himo ajaa ajatteluani. Mutta toivon sanojen laulun olevan vahvempaa. Toivon luomisen mallin vihdoinkin olevan jotain, mikä saa elämäni hohtamaan.

Toiveita on monia. Muistan kuinka kerran istuin eräässä televisiohuoneessa kauniin pienen naisen kanssa. Puhuimme tunteja ja katselimme jotain - en enää muista mitä. Silloinkin kirjoitin. Mutta ajatukseni olivat tuossa naisessa. En saanut henkeä hänen takiaa. Olin sekaisin ja toivoin - niin jos olisin ollut viisaampi toiveeni olisivat täyttyneet.
Mutta olin silloin tyhmä. Ja tyhmyys kostautuu. Minun olisi pitänyt ajatella vain itseäni jälleen kerran. Mutta ajattelin sitä kaunista naista ensisijaisesti. Ja miten kävi.

Miehet. Tajutkaa tämä. Rakkaus on itsekkyyttä. Se palkitsee jos osaat olla itsekäs :)

Luuseri edistyy

Hiljaa hyvää tulee sanotaan. Tekstiä nitoo eteenpäin. Kun kulkee vain eteenpäin, niin lopulta saavuttaa sen mitä haluaa.

Etsin vertaistukea sieltä sun täältä. Sovin yhden tapaamisen sunnuntaiksi, mutta en sitten käyttänyt tilaisuuttaa hyväkseni. Annoin olla. Olen pysähdyksissä, mutta silti etenen. Sain tunteitani kuvattua paperille.

Minulla on tällä hetkellä kirjoittamisen tuska päällä. Jotain pitää tehdä ja luoda, mutta jatkuvan puuttumisen olo näivettää työni intoa. Jotain pitäisi olla. Jotain mikä antaisi minun suureen tyhjiööni tarkoituksen. Mutta minulla ei ole harmaita aavistustakaan, miten tyhjiö täyttyy.

On elokuva jossa bruce wills esittää miestä, joka ei voi vahinkoittua. Hän tuntee, että jokin ei ole hänen elämässään paikallaan, mutta hän ei ymmärrä mitään. Tarinan paha mies, joka on loppuun asti ns. hyvä mies, yrittää auttaa sankaria löytämään itsensä. Hieno elokuva. Toivottavasti tiedätte mikä sen nimi on, sillä tämä kappale on tässä teidän kotiläksyksenne. Muistelkaa elokuvan nimi, niin minun ei tarvitse kirjoittaa sitä tähän.

Lopussa mies löytää palasensa ja tulee kokonaiseksi. Voiko niin oikeasti tapahtua. Onko kukaan löytänyt sitä palastaan, joka täyttää sen tyhjiön, joka kertoo ettei kaikki ole kunnossa?

Luuseri ja väkivalta

Väkivalta on taas saanut kasvojaan esiin. Otsikot pitävät väkivallasta. On murhaoikeuden käyntiä; on isää joka tappaa lapsiaan. On luuseri joka lukee kaikkia noita juttuja omissa suojissaan ja kirjoittaa tekstiä, jossa siinäkin on tavalla tai toisella väkivaltaa.

Väkivalta ja seksi. Nekö ovat ne asiat, jotka hallitseva meidän elämäämme. Joidenkin elämää hallitsee tieto, miten hallita muita. Ehkä he ovat ne onnelliset tässä maailmassa, sillä heillä on elämän lanka käsissään. Vai ovatko onnellisia ne hiljaiset, jotka välttävät väkivaltaa ja seksiä ja ovat linnottautuneet jonnekin bunkkerien suojiin.

Vai hallitsevatko meitä nuo ihanat lööpit, joissa komeilee päivän legendaariset otsikot? Vai olemmeko vain masentuneita sopuleita, jotka kulkevat johtajiensa tahtiin.

Luuseri ja teksti

Luomisen tunto on mieletön. Suunnitelmissani oli kirjoittaa tätä yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta koska kukaan ei lähtenyt mukaan sanojen mittelöön, niin saanpahan rauhan luoda kaiken itse, Tavallaan olen tyytyväinen siitä muutama viikko sitten ohi menneestä periodista, joka laukaisi sisälläni tämän voiman - vaikka olen tuntenut suurempaa tuskaa kuin aikoihin, niin olen kuitenkin löytänyt sen osan itseäni, joka on ollut unessa ties kuinka kauan.

Olen luomisen saralla yrittänyt kaikenlaista. Sarjakuvia, animaatiota ja ties mitä. Kaikki ovat aina karahtaneet lopulta mielestäni omiin taitoihini. En ole pitänyt tekemistäni kuvista; en ole pitänyt siitä; en ole pitänyt tästä. Kirjoittamisesta olen aina pitänyt. Jo silloin kun tiesin seuraavana päivänä koulussa minua odottavan painajainen ja pohdin, että miten kestän näitä painajaisia läpi. Jokainen ilta hakkasin vanhaa kirjoituskonettani. Löin siihen kirjaimia. Tai ehkä koristelin paperiarkkeja tekstillä. Jokainen tappava päivä. Jokainen ilta, kun mietin, miten välttäisin seuraavan koulupäivän ja kaikki ne pelot joita se toi tulleessaan.

Rakas suomalainen koulujärjestelmä. Koulujärjestelmän tarkoitus on nujertaa heikot yksilöt ja rakentaa yhteiskunta vahvojen varaan. Koulujärjestelmä on tehty kiusaajia varten ja kiusattavat - ne joilla on asia jossain suhteessa heikommin - ovat aina murskattavissa.

Joskus kolmannella luokalla jo laskin, kuinka monta vuotta olisi siihen, kun pääsisin eroon kiusaajistani. Odottaminen oli tuskallista. Odottaminen oli painajaista, mutta lopulta voitin. En kuitenkaan kestänyt kaikkea turhaa. Jotain minusta on jäätävä parempaa kuin niistä, jotka jättivät minut kuin kalliolle yksin kukkumaan kuin nallin. Viittaus sanontaan kuin nalli kalloilla.
Minulla ei ole aavistustakaan, mistä tuo sanonta on syntynyt tätä kirjoittaessani. Yritän hahmottaa miten se voisi olla syntynyt - mutta en löydä minkäänlaista lähtökohtaa sanonalle. Ilmeisesti nalli kalliolla oli joskus lohduton ja ikävä näky.

Joten minä olin se nalli joskus.
Minä olen se nalli yhä.

Paitsi kun synnytys on ohi. Minusta jää jäljelle jotain. Ehkä nopeasti katoavaa, mutta jotain kuitenkin - jotain enemmän kuin vain tämä blogi, jota kirjoitan nimettömänä persoonana - ja jota kukaan ei juurikaan lue.

luuserin teko

Kirjan kirjoittamisessa prosessi on rankkaa. Ensin pitää hahmottaa mielessään juonen rakenne, antaa sen kypsyä ja sitten pitää vuotaa koko sielunsa tekstiin. Se on kuin sielu vedettäisi sisältä ja sukeltaisi kaikkiin mielensä kammioihin uudelleen ja kävisi kaikki muistonsa uudelleen läpi. Harva pystyy kirjoittamaan mitään tuomatta omia kokemuksiaan tekstiin. Ellei sitten ole asiakirjoittaja,  joka luo dokumentteja.

Minä kirjoitan proosaa. Olen tehnyt sitä iäisyydet. Nopeaa tekstiä, jota muokataan jälkeenpäin. Kaikkein tuskaisimmilla elämäni hetkillä olen pysähtynyt ja kärsinyt tunteideni myrskystä - mutta nyt jokin on taas sysäissyt tämän sanojen vimman liikkeelle.

Se muotoutuu käsissäni. Olen onnellinen edes sanojeni myrskystä, vaikka elämäni muuten on haparointia. Eksyksissä oleva laiva. Se odysein paatti, joka vain tarinassa löysi perille kotiin. Todellisuudessa sen tie kotiin ei koskaan toteutunut.

Luuseri istuu

Olen tuolissani. Olen puhunut puhelimessa, keskustellut ja kuunnellut. Olen kulkenut katuja, nähnyt ja ihmetellyt. Olen ollut syömässä ravintolassa ja väsähtänyt.

Sellainen on ollut päiväni.

Joku sanoi, että blogini aihe ei ole aivan selkeä. Ensimmäinen aiheenmääritykseni jossain hetkessä nolla oli epämääräinen. Ehkä tämän blogin aihe on enemmän matka itseni löytymiseen. Ehkä se on kuvaus viimeisestä matkastani, jossa etsin tunnetta, joka on siellä jossain horisontin tuolla puollen. Saada edes hetken olla ja tuntea. Tuon tunteen etsintä.
Rauhan etsintä.
Mutta sieluni on rauhaton. Minusta tuntuu kuin räjähtäisin tuhansiksi sirpaleiksi ja katoaisin meren tuskaiseen syleilyyn. Niin monet etsivät onneaan. Miksi heidän etsintänsä ei tue toisiaan. Miksi matka onneen pitäisi olla niin monimutkainen?

Olen kirjoittanut paljon viimeisimpinä päivinä, ja se näkyy tässä osuudessa. Haluan leikkiä sanoilla. Haluan olla mysteeri. Joku sanoi minulle tänään, että minulle on varmasti sattunut jotain paskaa  menneisyydessäni. Mietin kerronko hänelle tämän blogin osoitteen. Mutta en kertonut.
Se on vain niin, että joillekin sattuu paljon paskaa. Kukaan ei edes pohdi auttavansa heitä muuta kuin sanoin. Kyllä se siitä.

Mutta he ovat väärässä. Ei se siitä.

Onneksi olet olemassa tuomitseva blogi. Olet minun elämäni kirja.

Luuserin projekti

Aamu. Olin yrittänyt laittaa kokoon erästä projektia ja etsiä siihen mukaan väkeä. On harvinaisen vaikeata oikeasti löytää ihmisiä tekemään luovaa työtä, niin että luovuus palkitaan sen mukaan onnistuuko työn lopputulos. Luovuuden suhteen ihmiset ovat hämmästyttävän itsekkäitä. Vain omat ajatukset ratkaisevat ja kaikki muu on väärin.
Ovatko kaikki luovat ihmiset itsekkäitä? Näin voisi tämän perusteella päätellä. Vain jos asiasta saa heti palkkaa ja kaikki vastuu on poissa, syntyy innostusta. Mutta laittaa itsensä peliin ja kokeilla omia rajojaan ja oikeasti syöksyä johonkin tuntemattomaan. Ei - silloin ei riitä todellakaan innokkuutta. Hämmästyttävää!
Mutta elämässä ei mikään hämmästytä minua enää. Sopulien lauman seuraaminen tuottaa toisinaan minulle melkoisesti huvittuneita hetkiä.
Eilen keskustelin taas neidon kanssa, jonka poikakaveri meni kihloihin toisen tytön kanssa tuossa joitakin aikoja sitten. Sanoin, että etkö ole jo parantunut tuosta vaivasta? Hän suuttui. Poikakaveri - vaikka onkin harvinaisen jaettu poikakaveri - on hänelle maa ja taivas. Minä olin jotain ihan kamalaa, kun edes kysyin moista asiaa. Uskomatonta! Mikä naisessa on vikana, kun hän antaa itseään vetää tuolla tavalla - vai onko se niin, että naisille oikeasti käy paremmin haaremissa eläminen kuin oikea parisuhde?
Olen epäillyt tuota viimeistä vaihtoehtoa iät ja ajat, vaikka usein kuuntelenkin, miten etsitään sitä oikeaa prinssiä ja miten sen löytäminen on niin vaikeaa.
Mitä voimme tästä päätellä?
En viitsi edes vetää johtopäätöstä.

Otan uuden suunnan projektini luomisessa. Se on hieman yksinäisempi, mutta onpahan haastavampi. Samoilla säännöillä kun elämäni olen mennyt läpi. "Annoin tarjouksen, mikä olisi ollut elämäsi paras. Myöhäistä katua jälkeenpäin."
Ja kaduttavaahan varmasti tulee olemaan.

Luuseri kirjoittelee

Aamu oli upea. Tein pitkän lenkin ennen kuin yhteenkään ikkunaan oli syttynyt valoja. Huomasin kuitenkin, että heti heräämisen jälkeen kunto ei ole parhaimillaan.
Suihkuun.
Poikkeuksellisesti linja-autolla töihin. Linja-auton etuosassa pyöri mainostaulussa kaalimato.comin mainos, joka huvitti minua. Kaikkea sitä julkisiin liikennevälineisiin isketään.

Töihin. Varmaan tunnin verran juttelin yhden kaverin kanssa viime aikaisista tapahtumista.

Tasaista rutiinia.
Ei muuta.

luuserin uusi aamu

Heräsin tapamani mukaan puoli viideltä. Silmät avautuivat ja tujotin kattoon. Tässäkö tämä yö nyt oli?
Aamutoimia, auton tyhjennystä ja televisio auki. Aamutelevisiossa selitetään jotain sekavaa.
Mitään ei ole tapahtunut, mutta samaan aikaan on sattunut aivan mielettömästi. Väsyttääkö minua. Aina.
Minulla on uusi kirjoitusprojekti menossa. Jotain täytyy luoda. On mentävä töihin. Edellisviikolla outo netti-ihastukseni piinasi työtäni koko päivän, mutta tilanteen mentyä miksi meni, niin tulevalla viikolla toivottavasti on helpompaa. Ei mieletöntä määrää tekstiviestejä, ei mesen soimista, ei puheluita. Haikeata?
Kyllä.
Elämäni tahti on kiihtynyt. Olen itse kiihdyttänyt sitä. Antanut rullata täydellä voimalla. Sain moiteita eräältä eilen, että en häntä ottanut kirjoitusprojektiini. 'Hän' on tavannut minut, tietää metkuni ja omaisi kyvyt musertaa minut halutessaan. En tiedä olisko ollut järkevää liittää 'häntä' mukaan kirjoittamiseen. Liikaa poukkoilemista.
No kirjoittaminen on aina ollut minulle unelmien metsästystä. Niin kuin tämänkin sivun ylläpito. Oman itsensä mielettömyyden seuraamista. Oman itsensä sekopäisyyden ylös kirjoittamista.
Vain yksi asia on varmaa. En ikinä mene tapamaan neitoa, joka on yhdessä kaverinsa kanssa syömässä. Liikaa huonoja kokemuksia näistä kaksoistapaamisista. Kieltäydyin eilen sellaiselta, vaikka mielenkiinto olikin kova. Hieman kuin olisi mennyt arvosteluraadin eteen. Tai vanhanaikaisille treffeille, jossa on esiliina mukana.

No pientä yliammuntaa, mutta hieman paikkaansa pitävääkin. Uteliaisuus on joskus perisynti. Ja ihmiset ovat hämmästyttävän uteliaita.

Mitä muuta kirjattavaa tälle sivulle? Kai noita aiheita riittäisi. Mutta taidan keskittyä aamun passauksiin ja töissä olemiseen. On niin paljon rakennettavaa.

Luuserin pääsiäinen

Useiden kilometrien juoksulenkki voi piristää musiikin kanssa mieltä ihmeesti. Juosta ei saisi ilman musiikkia, koska se on kokemukseni mukaan äärettömän tylsää. Oloni oli aika down by laituri tasoa (viitaten erääseen festariin, jonka kaikki tuntevat) vielä eilen, mutta järjestelemällä elämääni toisenlaisiin raameihin taas kerran olo kohentui. Minulla on elämässä selkeästi tietty osa, joka on näemä jyrännyt eteenpäin jo pitkään. Ehkä junan kyydistä ei sitten kannata hypätä, vaan ennemin kiihdyttää junan kierroksia.
Vauhtia elämään lisää.
Haasteita lisää.
Tunnetta lisää.
Joku oli sitä mieltä, että blogini on melkoisen karua luettavaa. Olin otettu kunniamaininnasta. Se on tarkoitettu karuksi luettavaksi, koska se oikeasti on paljolti samanlainen kuin mitä se lukijoilla oikeasti on tai tulee olemaan. Elämä on karu paikka. Jos on avoin ja kertoo kaiken mihin on törmännyt, koluaa vasta jäävuoren huippua.

Ei blogini edes kerro vielä kaikista niistä kohtaloista, joihin olen törmännyt. Jos alkaisin listaamaan, miten naiset ovat kohdelleet miehiään tässä, niin ehkä karisisi se harhakuva naisvallan aiheuttavan rauhan maanpäälle. Sotia se aiheuttaisi.

Otetaan yksi leikkauskuva. Istun erään baarin pöydässä tytön kanssa, jonka poikakaveri juuri soittaa intistä. Tyttö katsoo kännykkää ja sanoo:"en saatana vastaa tähän." Heillä oli ihan kiva pieni kaksio siinä lähellä yliopistoa. Hyvä siinä oli jatkaa seurustelua? En tiedä, miten tarina jatkui myöhemmin.

Voin vain todeta, että elämä on karu paikka ja tämä blogi ei ole vielä karun luonnetta nähnytkään. Voitte olla toista mieltä.

Soitin eräälle ihmiselle edellisenä päivänä, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, joka hieman myös helpotti oloani. Oli mukava kuunella kaunista ääntä samalla, kun katseli maisemia.

Luuserim romahdus

Niin uskoin tovin mahdollisuuteen, että oikeasti on olemassa täydellinen matsaus. Roskaa. Tämä nainen etsi epätoivoisesti sitä oikeaa ihmistä, näyttelemällä omaa persoonaansa sellaiseksi, joka miellytti minua. En voi kieltää, että tässä virtuaalisessa keskustelussa en kertonut koko totuutta itsestäni, ennen kuin olin mielestäni varma, että hän voisi olla oikeasti täydellisyys. Vasta kun kaikki oli avointa lopullinen totuus tästä toisesta avautui. En usko enää olevan mahdollista löytää itselleni mitään sellaista, mikä olisi niin sanottua normaalia. Tästä lähin jokainen tietynlainen suhteeni menee tämän blogin kautta. Totuus täydellisenä on se ainoa tie, mikä voi elämässäni johtaa mihinkään. Näin karsiutuivat ne sekopäät jotka hoipertelevat elämän myrskyssä sokeita kuin kalat ja joita oikeasti sielunsa kovettaneet metsästävät. Jos kerran haluaa uskoa satuun täydellisestä kumppanista, niin sjelehtikoon. Minä aion mahdollisesti nyt jatkaa entistä elämän tyyliäni. Etsin niitä naisia , kotka haluavat nauttia elämästään, ottaa rennosti ja elää ilman turhia monimutkaisuuksia. Täydellinen naiseni ei enää ole se unelmani, vaan se se hieman menevämpi tapaus. Aika surkeata. Elämä on arpapeliä , jossa äärimmäisen harva saa oikean onnenpanoksen. Luuserit jäävät pohjalle. No ainakin meillä on sitten hauskempaa. Vai onko oikeasti? Viimeinen keskustelu: Olisin eronnut takiasi Et sä olis, oot liian heikko Eli olen siis luuseri, täydellinen nainenkin näkee sen. Hän oli väärässä. Olisin pitänyt sanani, mutta nykyään on niin paljon sananrikkojia, ettei ihmistä joka pitää sanansa uskota. Taas vivahdus luuserin elämään nähty. Mitä seuraa jatkossa. Luoja tietää.

luuseri kummastelee

Jotain kummallista on tapahtunut.
Mietin onko se syntynyt jonkun kieron mieleni oikusta, halusta löytää se oikea sielu. Jälleen kerran minua vakuutetaan, että salaisia sielun toiveita täytetään, mitä omituisimmilla tavoilla, kun oikein toivoo tyhjiöön täytettä.

Olen törmännyt hahmoon, joka sai aikaan tilanteen: Perfect Match. Aluksi pientä chattailua, joka laajeni tuntien puhelinkeskusteluiksi. Täydellinen ihminen kaukaisuudessa. Kaikki minussa hyrähti käyntiin pelkkien keskustelujen voimasta. Perfect Match.

Tämä on lähtenyt liikkeelle näitä blogeja kirjoittaessani ja nyt mietin, onko inferno blogini jostain syystä toteutunut omalla minulle luonteenomaisella tyylillään. Kohtalon sietämättömänä oikkuna. Mietin olenko todella niin hurmaava persoona, että minuun voi ihastua ja upota, kun olen rehellisimmilläni? Kun olen se, joka olin kun olin idealisti?

Liian myöhäistä. Tästä ihanasta saavutetusta tilasta ei voi tulla mitään pysyvää ja kaunista. Esteitä on liikaa. Koska päätin, että emme tapaa kovinkaan nopeaan, tiedän hänen katoavan maailman vesille. Taitavana etsijänä verkkojen maailmasta, kuten minäkin olen, hän halkaisi auki elämäni kaameimat yksityiskohdat ja lävisti minut niillä. Tuo tapahtuma jätti varmasti arven, jonka takia menetän tämän hetken toiveen.

Nyt kuitenkin luuseri tunnustaa olevansa ihastunut tavalla, mikä ei pitäisi järjen mukaan olla mahdollista. Hän on ihastunut ihmiseen, jota ei voi koskaan fyysisesti tavata. Jälleen yksi paradigma elämääni. Omituinen oikku, joka lyö minua syvältä.

Mietin oikeasti jälleen kerran kaikesta vapautumisen ideaa. Koska kaipaan sekä fyysistä että mielellistä yhteneväisyyttä, aina tämä mielellinen napsahdus ei vain riitä.

Tässä ei voi käydä hyvin. En voi uskoa sitä. Ehkä tässä on jo käynyt huonosti.

luuserin pettymys

Miksi kaikki täydellinen on kuitenkin niin usein vain petosta? Ihminen hetken uskoo mahdottomaan, joka on vain illuusiota. Minä olen liian kiltti ihminen, joka uskoo aina illuusioihin. Ne joilla on enemmän järkeätä päässään tekevät illuusioita, joihin tyhmät uskovat.

Pahimpia illuusioita ovat ne, jotka olen itse luonut itselleni. Toiveet, jotka eivät tule täyttymään.
Olen tullut siihen tulokseen, että elämässä pitää vain kestää tuskaa. Jatkuva tuska kuuluu elämään. Sisin ei koskaan löydä sitä toista palaansa; sitä palaa, joka piilotettiin, kun kaikki maailman palat leivottiin suuressa alku-uunissa.

Taas yksi päivä kulunut turhuuden juurilla. Optimismi on kuollut, eläköön pessimismi.

Luuseri ja maine

Oman itseni mustaanmaalaaminen on taitolajini, kuten ehkä tämän blogin vähäiset lukijat ovat huomanneet. Mutta mietitäänpä, mikä on paras itseensämustaamismenetelmä. Miten saa oman maineensa alas jos haluaa?

Yksinkertaisin tapa on hyvin selkeästi kertoa jokin asia painokkaasti, niin että se jää toisen mieleen. Tämän jälkeen rakentaa tuohon yhteen asiaan negatiivisävytteinen pohja ja tuoda se toista kautta esille - siten että alkuperäinen viesti johtaa oivallukseen. Oho, voisivatko nämä kaksi tietoa matchata ja koska oivallus luo negatiivisen sisällön - Hei mustaamaalaus on onnistunut.

Olen itse käyttänyt tätä antimainontaa monta kertaa ja tiedän sen tehon olevan peruuttamaton. Pitää olla melkoisen älykäs ihminen, että hän osaa välttää mielelle tehdyn ansan. Toisinaan olen muutaman kerran nähnyt melkoisen vaivan saadakseni kyseisen tapahtumaketjun aikaan. Jos tätä käyttäisi toisin päin, yrittäen saada maineensa puhtaaksi, miten paljon vaivaa silloin pitäisi tehdä. Todennäköisesti äärettömästi.

Olen myös melkoisen vakuuttunut, että tätä käytetään maailmalla laajassa mittakaavassa. Ihmisen on vaikea tunnustaa tulleensa huijatuksi, kun hänelle ei varsinaisesti ole kerrottu mitään vaan hän on itse tehnyt päätelmän - siis oppinut jotain uutta maailmasta, joka luonnolisesti on pahaa. Kaikki pahahan on hyvä muistaa, jotta voi tulevaisuudessa suojella itseään. Itse käytän tätä itseäni vastaan - lähinnä tilanteissa, joissa tahdon saada jotain hyvää aikaan ja samalla poistua itse tilanteesta. Mikä on parempaa kuin tulla itse 'pahaksi tyypiksi' ja saada sen seurauksena jotain hyvää aikaa. Toisinaan jätän jonkun portin auki, jos nyt joku sattuisi näkemään lavasteeni läpi, mutta koskaan näin ei ole tapahtunut. Mitä se kertoo ihmisten älykkyydestä? Tämä on asia, joka oikeasti saa minut masentumaan.

Tämä blogi perustuu faktoihin, mutta faktat ovat aina pala osatotuutta. Aika harvoin ketään kiinnostaa positiiviset asiat, vaan he iskevät silmänsä otsikkoon, negatiivisin kohtiin ja kaikkeen josta saa aikaan sensaatioa.  Aika outo. Maailmamme perustuu juorusanomien lööppeihin, eikä kukaan todella tunnusta olevansa kiinnostunut niistä. Silti lehdet ovat melkoisen suosittuja. Miten tämä on selitettävissä?

No vaikka minua aina masentaa käyttäessäni 'antimainetta', niin oma masennukseni on kuitenkin merkki, jonkun toisen onnesta. Omalla tavallani olen onnellinen toisen puolesta.

Miksi kirjoitan tätä. Olen käyttänyt jonkin aikaa sitten 'antimainetta' erittäin tehokkaasti. Tavoitteeni oli osittain antaa napautus ja ryhtiä toisen elämään. En ole aivan varma onnistuinko, sillä ehkä tällä kertaa motivinia saattoi värittää myös oma salainen haluni päästä tilanteesta irti. Epäilen vahvasti, että alitajuntani haistoi mahdollisuuden saavuttaa onnea ehdoilla, jotka olisivat voineet järisyttää omaa maailmaani. Joten pelastin elämäntyylini pilaamalla maineeni. Hyvä kysymys kuitenkin on, miten totuus voi pilata maineen?
Totuus ei voi, mutta puolitotuus voi. Puolitotuudesta puuttuu muutama yksityiskohta, jotka voivat muuttaa kuvan.
Ja kukaan ei ole kiinnostunut koko totuudesta.

Tosin tunnustan käyttäneeni viimeisempään 'antimaineeseen' valhetta, jonka rakensin totuuden keskelle. Ja käsite valhe voi olla paljon muutakin k uin vain sana tai lause tai kokonaisuus. Se voi olla mielikuva. Jos käytät negatiivista mainetta, luo valheellinen mielikuva piiloon jonnekin, mistä sen voi löytää. Se on tehokkain tapa.
M.O.T

Luuserin täydellinen rakkaus

Millainen rakkaus on täydellinen? Henkilökohtaisesti en ole koskaan kohdannut täydellisen rakkauden ihme. Kuten olen todennut jossain ennen, olen tietenkin rakastunut, mutta en niin että tuntisi rakkauden interfernon.

Rakkauden inferno on tunne siitä että rakastaa toista koko sielullaan ja katsoo tätä silmiin näkee siellä saman infernon. Se palaa ja haluaa olla yhtä toisen kanssa. Haluaa tehdä tämän onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Ja tuntea miten hyvä on olla hänen lähellään.

Tunteessa on tietoisuus siitä, että toimitte yhdessä tuumin. Olette tukipaaluja toisillenne. Täydellisimmillään tiedätte toistenne ajatukset. Mutta oikeasti onko tämä todellista. Onko kukaan koskaan kokenut tättä.

Kun seuraa pareja, niin usein tulee tunne, että liitto on enemmänkin sopimus yhdessä olosta, joka korvaa sielun sisällä olevaa yksinäisyyden pelkoa. Oikea täydellinen rakkaus on enemmän.

Asiasta voi tietenkin olla montaa mieltä. Olen melko varma, että tästä aiheesta saisi pitkän ja tuskaisen väittelyn aikaiseksi jollain keskustelupalstalla.

Luuserin uusi päivä

Unista tunnelmaa.
Monia omituisia ajatusten vaihtoja.
Onneksi viikonloppu on ohi.

Sama viikko, sama eteenpäin meno. Aamulla herätessä pohtii, että voisiko nukkua pidempään. Väsytti. Heräsin aikaisin aamulla.

Aprillipilaa en etsinyt sanomalehdestä. Niitä kuulema oli, joku väitti.
Heräsin itseasiassa muistikuvaan.
Olin iskemästä tennispalloa tenniskentällä. Olin rakastunut. Taas niitä ihan turhia kertoja, josta ei ollut kuin tuskaa.

Omituista miten ihminen ei pärjää omien tunteidensa kanssa. Moni joutuu tähän tunneverkkoon. Ja siitä ei helpolla pois pääsekkään. Ja jos tunneverkko on positiivinen, niin miksi siitä eroon haluaisikaan. Negatiivinen verkko se ongelma on. Ja aika moni tunneverkko on negatiivinen. Tai ainakin siltä näyttää toisinaan maailmaa tarkastelessa.

Tänä aamuna on tyhjä olo. En keksi mitään hienoa sanomista. Joten jätän sanomiseni tähän.

Luuserin mielipide täydellisestä naisesta

Täydellinen nainen.
Täydellinen seuralainen.
Täysi-ikäinen nainen.

Hän on sopusuhtainen, koska itse olen hoikka, en odota hänen olevan painoja olueella itseensä vuosien varella kitannut jäävuori.
(Jos alkoholipolitiikkani tämän blogin epätoivoisissa tarinoissa ei ole käynyt ilmi, niin olen 95% absolutisti.)
Arvosta hyvää terveyttä; hulvatonta asennetta elämään ja toivon silmälappujen olevan kaukana silmiltä. Mielellään siellä lipaston laatikoissa.
Hiukset sil o pitkät,
                                  pituutta max 170
Puhe sil o järkevää
                                  katse ei aivoton
Vaatteet sil o normaalit
                                  tekoseksikkyys o karmivaa
Hiukset sil o ihanat
                                  tuoksu tuntuu sisimpään

Lapsenmielisyys on arvostettu taito. Samoin elokuvafriikkiys: Lautapelit on kaameen hauskoja. Täydellinen nainen rakastaa lautapelejä. Täydellinen nainen osaa myös katsoa miehen typeryyttä läpi sormien - mieskin osaa olla ymmärtäväinen ailahduksille.
Hän ei sano ei pelihetkelle - ja tarkoitan sulkapalloa tai squashia tai jotain vastaavaa, jossa kunto kohoaa.
Vaatimuslistat ovat jotain mitä naiset tekevät. Mutta yhden vaatimuksen voi herra tähän kirjoittaa....
Täydellisen naisen kanssa on mukava olla, huulia mukava suudella ja katsetta kiva katsella.


Tällaista vain ei ole olemassa. Ilmoittaudu jos olet, niin tiedän olevani väärässä.