Tämä tapahtui afriikan taivaan alla. Siellä missä suomen talvella oli sadekausi ja kesällä kuivakausi, eli eteläisellä pallonpuoliskolla.
En pitänyt kuumudesta, kun saavuin moskittojen pilveen, mutta myöhemmin totuin ja toisaalta siellä missä vietin vuoteni oli pesastoa ja tuulta, joka vei moskiitot mennessään ja viilensi öitä. Rakkaan vaalean portugalialaistyylisen asuinrakennukseni ikkunoissa ei ollut lasia, joten yöt olivat siedettäviä.
Asuin talossa yhdessä viiden naisen kanssa. Yhden kanssa teimme töitä paikallisten kanssa. Kehitysapua, olimme esimerkkejä, toimeen toimeentuloa ja tuhat muuta seikkaa, jotka ovat kauniita postereissa koulujen esitelmissä.
Rannoilla oli uskomattoman kauniita mulattityttöjä; aurinko paistoi korkealta ja kuu oli valtavan kokoinen noustessaan.
Minulla oli pari tapahtumaa, jotka pyörivät mielessäni. Niistä pitäisi kirjoittaa novelli, mutta jos yritän tiivistää ne muutamiin sanoihin. Kirjoitan novellin sitten myöhemmin.
Yksi muistikuva on liftaamisreissusta. Liftasimme avopakettiauton lavalla. Lava täynnä väkeä ja kollegani Anna kauniina naisena sai istua edessä isokokoisen ja ehkä komeankin mustan kuskin vieressä. Seurasin kuinka Annalla oli hauskaa sisällä, ainakin hän näytti kikattavan kuolakseen. Itse toivoin että melko kovaa ajava lava-auto ei kaatuisi; pientä pelkoa elämän puolesta.
Jossain perillä Anna poistumassa hytistä ja lähdimme kävelemään tietä pitkin eteenpäin. "Sain käyntikortin," Anna kertoi ruotsalaisella korostuksellaan englanniksi.
" Mitä aiot tehdä sillä? " kysyin.
Anna noukki kortin esiin, katsoi sitä ja antoi sen minulle. " Näin teen," hän vastasi. Nakkasin kortin puskikkoon.
Toisessa muistikuvassa olimme Annan kanssa odottamassa taas kyytiä jossain tien kupeessa, istumassa aurinkossa. Paikalle tuli paikallista väkeä ja eräs nainen tuli makamaan jalkojeni juureen. Olin hämmentynyt. Mutta tulkitsin tilanteen avioliittotarjouksena. Upea ja häikäisevä musta nainen tarjoutui minulle ja jouduin kieltäytymään kunniasta. Se ei ollut oikein.
Tarjouksia sateelee noilla seuduilla yhtenään. Jos näyttää rikkaalta valkoiselta mieheltä, niin naisista ei ole pulaa. Myöskin valkoiset naiset vetävät miehiä kuin mangneetti. Jos naiselle pääsee tekemään lapsen, niin voi olla hyvät mahdollisuudet päästä rikkaaseen eurooppaan. Myös nainen voi saada lapsensa eurooppaan valkean miehen avulla. Ja ehkä päästä myös itse pois köyhistä oloista.
Pari kevyttä muistikuvaa.
Ja Anna ei asu suomessa, hän ei osaa sanaakaan suomea, joten hän tuskin koskaan lukee tätä. Joten hän on niitä harvoja hahmoja, jotka pääsevät sivulleni nimellään.
Toivon, että niillä ihmisillä, joiden hyväksi yritin tehdä paljon, on asiat kunnossa afriikan taivaan alla; upean linnuradan alla, joka loistaa yön tunteina safiiripeiton lailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti