Useiden kilometrien juoksulenkki voi piristää musiikin kanssa mieltä ihmeesti. Juosta ei saisi ilman musiikkia, koska se on kokemukseni mukaan äärettömän tylsää. Oloni oli aika down by laituri tasoa (viitaten erääseen festariin, jonka kaikki tuntevat) vielä eilen, mutta järjestelemällä elämääni toisenlaisiin raameihin taas kerran olo kohentui. Minulla on elämässä selkeästi tietty osa, joka on näemä jyrännyt eteenpäin jo pitkään. Ehkä junan kyydistä ei sitten kannata hypätä, vaan ennemin kiihdyttää junan kierroksia.
Vauhtia elämään lisää.
Haasteita lisää.
Tunnetta lisää.
Joku oli sitä mieltä, että blogini on melkoisen karua luettavaa. Olin otettu kunniamaininnasta. Se on tarkoitettu karuksi luettavaksi, koska se oikeasti on paljolti samanlainen kuin mitä se lukijoilla oikeasti on tai tulee olemaan. Elämä on karu paikka. Jos on avoin ja kertoo kaiken mihin on törmännyt, koluaa vasta jäävuoren huippua.
Ei blogini edes kerro vielä kaikista niistä kohtaloista, joihin olen törmännyt. Jos alkaisin listaamaan, miten naiset ovat kohdelleet miehiään tässä, niin ehkä karisisi se harhakuva naisvallan aiheuttavan rauhan maanpäälle. Sotia se aiheuttaisi.
Otetaan yksi leikkauskuva. Istun erään baarin pöydässä tytön kanssa, jonka poikakaveri juuri soittaa intistä. Tyttö katsoo kännykkää ja sanoo:"en saatana vastaa tähän." Heillä oli ihan kiva pieni kaksio siinä lähellä yliopistoa. Hyvä siinä oli jatkaa seurustelua? En tiedä, miten tarina jatkui myöhemmin.
Voin vain todeta, että elämä on karu paikka ja tämä blogi ei ole vielä karun luonnetta nähnytkään. Voitte olla toista mieltä.
Soitin eräälle ihmiselle edellisenä päivänä, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, joka hieman myös helpotti oloani. Oli mukava kuunella kaunista ääntä samalla, kun katseli maisemia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti