Olen tuolissani. Olen puhunut puhelimessa, keskustellut ja kuunnellut. Olen kulkenut katuja, nähnyt ja ihmetellyt. Olen ollut syömässä ravintolassa ja väsähtänyt.
Sellainen on ollut päiväni.
Joku sanoi, että blogini aihe ei ole aivan selkeä. Ensimmäinen aiheenmääritykseni jossain hetkessä nolla oli epämääräinen. Ehkä tämän blogin aihe on enemmän matka itseni löytymiseen. Ehkä se on kuvaus viimeisestä matkastani, jossa etsin tunnetta, joka on siellä jossain horisontin tuolla puollen. Saada edes hetken olla ja tuntea. Tuon tunteen etsintä.
Rauhan etsintä.
Mutta sieluni on rauhaton. Minusta tuntuu kuin räjähtäisin tuhansiksi sirpaleiksi ja katoaisin meren tuskaiseen syleilyyn. Niin monet etsivät onneaan. Miksi heidän etsintänsä ei tue toisiaan. Miksi matka onneen pitäisi olla niin monimutkainen?
Olen kirjoittanut paljon viimeisimpinä päivinä, ja se näkyy tässä osuudessa. Haluan leikkiä sanoilla. Haluan olla mysteeri. Joku sanoi minulle tänään, että minulle on varmasti sattunut jotain paskaa menneisyydessäni. Mietin kerronko hänelle tämän blogin osoitteen. Mutta en kertonut.
Se on vain niin, että joillekin sattuu paljon paskaa. Kukaan ei edes pohdi auttavansa heitä muuta kuin sanoin. Kyllä se siitä.
Mutta he ovat väärässä. Ei se siitä.
Onneksi olet olemassa tuomitseva blogi. Olet minun elämäni kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti