Uusi ehdokas kirjoittamisen maailmaan pomppi tielleni joitakin aikoja sitten. Eilen hän ehdotti tapaa tulla mukaan projektiini ja aloin miettimään asiaa. Vaikka olen aika vainoharhainen joskus ihmisten motiveista olen melkein sillä mielellä, että imaisen hänet mukaan - ehkä.
Kiire on uskomaton. Kaikkea pitäisi tehdä. Pitäisi tehdä töitä. Pitäisi kirjoittaa. Pitäisi rakentaa. Pitäisi luoda yhteyksiä ja verkostoja ja ylläpitää niitä. Ihmisen aika on niin rajallinen ja vuorokaudessa on niin vähän tunteja. Tietenkin kuntoilu on myös tärkeätä jos sen saisi tunkettua jonnekin väliin.
En ole koskaan tyytyväinen mihinkään ja mökötän nurkassa onnistumattomuuttani. Ja väsähdän kun kukaan ei painosta minua eteenpäin. Oveluudella voi kuitenkin pelata itseään vastaan ja taikoa mainitsemani ehdokkaan puskemaan itseäni eteenpäin. On syy ja motiivi luoda - mutta kun ei voi olla varma, onko hän tehtävään oikea. Mainittu vainoharhaisuus.
Miksi ihminen on vainoharhainen? Ihminen on epävarma itsestään, eikä kykene hahmottamaan ovatko muut ihmiset oikeasti luotettavia. Ihmisellä voi olla muistoja, jotka osoittavat muiden olevan epäluotettavia tai ainakin että on itse kykenemätön tulkitsemaan muita ihmisiä.
Harha voi siis tulla joko sisältä tai ulkoa. Useimmiten se kai tulee sisältä päin. Ihminen on usein epäluuloinen luonostaan. Epäluuloisuus kuuluu elämään. Kun jokin asia on tärkeä, niin epäluuloisuus ja varovaisuus lisääntyy. Luominen on minulle tärkeä asia, joten luonnolisesti suhtaudun epäillen kaikkea kohtaan, joka voi vahinkoittaa luomisprosessiani.
Elämä on sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti